Diletantit

TEKSTI: Juho-Eeli Tuori ja Diego Felgueroso KUVA: Aaro Taina Liikuimme vuorokauden ajan kahden (ja puolen) valtio-oppia opiskelevan diletantin matkassa. Houreilevat keskustelut maan ja todella matalan kynnyksen välillä eivät kelluneet analogiassa, mutta ainakin saimme selville sen, mitä todellinen sivistys on.   Diletantti 1:  Vittu mikä viikonloppu. Diletantti 2:  No mitä? Diletantti 1:  Sain perjantaina vihdoin Pelastakaa…

Kuluttajien maailmantuska teki yrityksistä poliittisia – Mutta kenen on vastuu?

Teksti: Aaro Aalto Yritykset harjoittavat yhä suuremmissa määrin vastuullisuusprojekteja. Se on hyvä asia, sanoo professori Teivo Teivainen. Teivaisen mukaan on tullut aika miettiä, täytyisikö politisoituneet yritykset seuraavaksi demokratisoida. Ilmasto lämpenee, muovijäte puhututtaa ja rikkaat valtiot harkitsevat kehitysavusta leikkaamista. Huoli maailman tulevaisuudesta on nostanut vastuullisuuden näkyväksi osaksi kulutusvalintojamme ja yritysten vuosikertomuksia. Toisaalla yritykset edistävät henkilökuntansa monimuotoisuutta…

Essee: Valtio-opillinen matkavinkki

Teksti: Aaro Taina Kuvat: Eino Taina Suomalaisten suhtautuminen Venäjään tuntuu olevan edelleen varautunutta. Onko menneen sukupolven traumat tatuoitu mieliimme ikuisiksi ajoiksi vai onko niistä mahdollista päästä eroon? Tuleeko lämpimiin naapuruussuhteisiin pyrkiä? Voiko suhde maamme venäjänkieliseen väestöön muuttua Pietarin matkailun myötä?   Olemme vihdoin ja viimein toipuneet suurimmasta ja kauneimmasta, VOO:n risteilystä. Seuraavaksi lähestyvät lukiosta tuttua…

Vaalislogangeneraattori

Teksti: Marja Silvolahti Vaalikevät on loistavaa aikaa inspiroitua myös oman poliittisen uransa alku- raiteille. Poimi tästä elämääsi helpottaaksesi Policyn tarjoilema takuuvarma vaalislogan!   1. Etunimesi ensimmäinen kirjain A – Turvatumpaa B/C/D – Demokraattista E/F/G – Sinivalkoista H – Isänmaallisempaa I/J – Taattua K/L – Mahdollisuuksien M/N/O – Inhimillisempää P/Q/R – Sydämen S/T/U – Näköistäsi V/W…

Vaalit liikkeessä

Teksti: Eetu Kukila Kuvat: Wikimedia Commons Vaalit ovat kansalaisen parasta aikaa. Silloin politiikan suurimmat viihdekäyttäjät, VOOlaiset, tapaavat seurata suurella innolla viimeisimpien kannatuskyselyiden tuloksia ja päivitellä yliopiston käytävillä vaaliväittelyiden hurjimpia ulostuloja. Eduskuntavaalit ovat vihdoin täällä. On siis aika tarkastella tämänkertaisen taiston tulokkaita. Kevään vaaleissa suurten puolueiden vaaliasetelmaa sekoittaa kaksi viime vuonna perustettua liikettä: Liike Nyt ja…

Poliittista valtakamppailua Sri Lankassa

Teksti ja kuvat: Siiri Luukkanen ”Pettynyt, kyllästynyt, paskaa”. Näin kuvaili 33-vuotias turistiopas tuntemuksiaan politiikasta Sri Lankassa dramaattisen syksyn jälkeen. Kriisin aikana maan hallintokoneisto virastoineen lakkasi toimimasta ja epävarmuus tulevaisuudesta valtasi jälleen mielet.   Miten tähän tultiin? Sri Lankan poliittinen kriisi alkoi, kun presidentti Maithripala Sirisena erotti pääministeri Ranil Wickremesinghen hallituksineen 26.10.2018. Tilalle hän nimitti entisen presidentin,…

Vihainen Voolainen

Vamos Vex   Museot, ah ne niin rauhalliset, hiljaiset ja terapeuttiset pohdiskelun pyhätöt, joissa ajatukset kirmaavat kuin pikkulapset kesäisellä heinäpellolla. Kaiken sen sivistyneen hiljaisuuden keskellä oivaltaa kerta toisensa jälkeen jotain todellisuuden rajat ylittävää. Museokäynti on oiva mahdollisuus pysähtyä ja irtaantua oravanpyörän korvia vihlovan natinan luota edes hetkeksi.   Ei verkkokalvoille väkisin tunkeutuvaa konsumerismia, kiitos valtion…

Tunteella

Teksti: Marja Silvolahti Kuva: Wikimedia Commons Asioiden hoitoa, omien etujen ajamista, priorisointia, päätösten tekoa. Politiikassa kysymyksiä lukujen valossa uupumatta puntaroivat päätöksentekijät määräävät tulevaisuuden suunnan. Vaaleissa valveutunut, perehtynyt kansalainen arvioi, miten asianhoitajat ovat työssään onnistuneet. Tasaisen järkeviä, järkevän tasaisia ollaan puolin ja toisin. Vai eikö? Mikä politiikassa menee tunteisiin? Kivikasvojen valtakunta Suomalaisen poliitikan kentän tunnemaisema on perinteisesti…

Kuluttajien maailmantuska teki yrityksistä poliittisia – mutta kenen on vastuu?

Yritykset harjoittavat yhä suuremmissa määrin vastuullisuusprojekteja. Se on hyvä asia, sanoo professori Teivo Teivainen. Teivaisen mukaan on tullut aika miettiä, täytyisikö politisoituneet yritykset seuraavaksi demokratisoida.   TEKSTI: Aaro Aalto KUVA: Andreas Krüger, CC BY-NC 2.0   Ilmasto lämpenee, muovijäte puhututtaa ja rikkaat valtiot harkitsevat kehitysavusta leikkaamista. Huoli maailman tulevaisuudesta on nostanut vastuullisuuden näkyväksi osaksi kulutusvalintojamme…

What happened to Spain?

The rise of Vox, the far-right populist party   TEXT: Madalena Ricardo PHOTOS: Wikimedia Commons   When the far-right started to emerge in Europe, many people feared this new trend. Mainstream politicians, especially, expressed their worries about the new political wave that was about to flood Europe – populism. It was a sign of weakened…

Haastattelussa Pontus Purokuru

Mitä on täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi?   Teksti ja kuvat: Inari Gustafsson   Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi on ensimmäinen täysin internet-meemiin perustuva ideologia, ja myös Pontus Purokurun uuden esseekokoelman nimi. Purokuru käsittelee esseissään niin masennuslääkkeitä, automatisaatiota kuin Tähtien sota -elokuvia. Mutta mitä itse kirjan nimi tarkoittaa? ”Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi on tulevaisuutta, joka käsitetään ylenmääräisyyden ja luksuksen kautta”,…

Tropiikin Trump

ELLA LAINE. Brasiliaa ovat riepotelleet viimeisten vuosien aikana poliittiset skandaalit ja kriisit, joiden seurauksena tämän vuoden lokakuussa maan presidentiksi valittiin ”tropiikin Trumpiksi” tituuleerattu Jair Bolsonaro. Oikeistopopulismi on tavoittanut Latinalaisen Amerikan suurimman maan, jota on tähän asti luotsannut työväenpuolue 13 vuoden ajan. Miten näin on päässyt käymään? Mihin tämä vie tulevaisuudessa? Policyn erikoiskorrespondentti Ella Laine perehtyy…

Vihainen voolainen – voiko vitutukseen kuolla!? 4/2018

Pimeä ja pitkä syksy on joka vuosi hirvittävän kamala koettelemus, jonka joku koittaa selättää kirkasvalolampuilla ja toinen joogalla. Eikä pimeyteen, joka imee elinvoimaa ja energiaa kolmensadan ankeuttajan voimin, osaa edes valmistautua, vaikka tietää vallan hyvin sen olevan tulossa. Puolivälissä marraskuuta oltiin saatu muutama vaivainen tunti valoa, mitä ihmettä sekin nyt oli olevinaan!? Ja lumesta ei…

Kolumni: Yhden valtakauden loppu

KERTTU ÄVALL. Viime vuonna näyttelijä Kevin Spaceyn ympärillä kuohui, kun hän sai useita syytteitä seksuaalisesta ahdistelusta. Spaceyn tähdittämä House of Cards on monelle politiikan opiskelijalle herkullinen sarja, joka kuvaa poliittista suhmurointia Yhdysvaltojen kongressissa. Sen vetovoima perustuu juuri Frank Underwoodin kierolle hahmolle, jonka Spacey onnistui vangitsemaan loistavalla suorituksellaan. Syytteet johtivat kuitenkin nopeasti Spaceyn poistamiseen sarjan viimeiseltä…

Jäätävää poltetta Santahaminassa – Konfliktinratkaisusimulaatio 2018: Arktinen alue

YURI BIRJULIN. Kaukaisen ja kylmän Barentsinmeren yössä lipuu kanadalainen öljytankkeri SS Arrow II valtamerta pitkin kohti Newfoundlandin kotisatamia. Samalla kiinalainen Grönlannista operoiva tutkimusalus Sea Shadow II tekee lähialueella meribiologista tutkimusta sankan sumun peittämänä Huippuvuorten läheisyydessä. Liekö syynä huono näkyvyys vai kanadalaisen aluksen miehistön puutteellinen pätevyys – sitä emme saa tietää, kun tankkeri törmää kiinalaisalukseen Venäjän…

Rissefiilistelyä

NINETTE KOUHIA. Puheenjohtajan koettelemukset – Välähdyksiä kaikkien aikojen suurimmalta VOOn risseltä   Dagen 1 (befåre)   17:10 Taxfree vilisee punaisia haalareita. Jonotimme viisi minuuttia viskimaistiaisia, mutta suuret ikäluokat edellämme veivät kaiken. Taas. 20:20 Buffassa. Laskut. Yritän taas löytää jotain ruokaa buffasta. Maailmanlopun tunnelma. Punakaartilaisten marssi toivottu. 21:41 Fuksispektaakkeli kannella 12. Näin alkuun vaikuttaa vähän epäkoherentilta,…

Polvilaiset Ison Pyörän pyörteissä

SUVI JAAKKOLA. Syksyllä 2017 Iso Pyörä – projektin uudistamat koulutusohjelmat pyöräytettiin käyntiin, minkä seurauksena myös valtiotieteellisessä tiedekunnassa koettiin muutoksia. Yleinen valtio-oppi jäi historiaan, ja uudet fuksit saapuivat opiskelemaan uuteen politiikan ja viestinnän kandiohjelmaan, joka sisältää kolme opintosuuntaa: politiikka ja organisaatiot, maailmanpolitiikka ja viestintä. Ensimmäisen vuoden ajan ohjelmaan valitut käyvät yhteisiä opintoja, jonka jälkeen opintosuunta täsmentyy….

Helvetin taitavaa illuusiota

LASSE KEINONEN. Kerron sinulle heti alkuun tilastollista faktaa. Haluan, että sinä opit niistä yhden asian ja se asia on se, että sinä et todellakaan ole ainoa. Olet täysin normaali, yksi kolmesta. YTHS:n terveystutkimuksen mukaan kolmasosa korkeakouluopiskelijoista kokee psyykkisiä vaikeuksia. Vain 66 prosenttia kokee henkisen hyvinvointinsa hyväksi tai erittäin hyväksi. Kolmannes kokee runsaasti stressiä. Yleisin opiskelijoiden…