Teksti ja kuvat: Siiri Luukkanen

”Pettynyt, kyllästynyt, paskaa”. Näin kuvaili 33-vuotias turistiopas tuntemuksiaan politiikasta Sri Lankassa dramaattisen syksyn jälkeen. Kriisin aikana maan hallintokoneisto virastoineen lakkasi toimimasta ja epävarmuus tulevaisuudesta valtasi jälleen mielet.

 

Miten tähän tultiin?

Sri Lankan poliittinen kriisi alkoi, kun presidentti Maithripala Sirisena erotti pääministeri Ranil Wickremesinghen hallituksineen 26.10.2018. Tilalle hän nimitti entisen presidentin, lännessä sotarikoksien vuoksi huonoon valoon joutuneen Mahinda Rajapaksan. Tästä alkoi tapahtumien vyöry, jolla media herkutteli jopa pohjoisessa kotimaassamme asti.

Erotettuaan laillisen pääministerin presidentti Sirisena päätti myös estää parlamentin toiminnan marraskuun loppuun saakka. Tämä näytti varsin hälyttävältä länsimaisen demokratian näkökulmasta.

Jännitys tiivistyi entisestään, kun pääministeri Wickremesinghen ei suostunut eroamaan virastaan eikä poistumaan virka-asunnostaan. Pääkaupunki Colombon kadut täyttyivät protestoijista ja mellakoista. Hetken näytti siltä, että poliittinen kiista ratkaistaisiin kaduilla. Kolmen mahtimiehen keskeinen vääntö johtikin hetkellisesti valtatyhjiön syntymiseen ja poliittisen järjestelmän lamaantumiseen.

Marraskuun alussa ahdinko syveni, kun Sirisena hajotti parlamentin ja ilmoitti, että uudet vaalit järjestetään kaksi vuotta etuajassa. Hän luultavasti toivoi näin saavansa parlamenttiin enemmistön toimiensa taakse. Tässä vaiheessa kuitenkin korkein oikeus vihelsi pelin poikki mitätöimällä molemmat päätökset, ja lopulta Rajapaksa ilmoitti eroavansa. Ranil Wickremesinghe pääsi palaamaan toimistoonsa ja näin vältyttiin täydelliseltä katastrofilta.

Poliitikot ajattelevat vain itseään

Tapahtumat herättivät kysymyksen, mitä rivikansalainen tästä kaikesta ajattelee. Kun poliittinen kulttuuri on näin epävakaa, voiko luottamusta politiikkaan olla lainkaan? Minkälaisia tunteita mainitut mahtimiehet herättävät kansalaisissa, jotka ovat kärsineet pitkän sodan ja kohdanneet tsunamin tuhovoiman?

Moni paikallinen puhui aiheesta mielellään, mutta nimettömänä. Saaren luoteisosasta kotoisin oleva 35-vuotias yrittäjä näkee syksyisen sotkun osoituksena siitä, että maan johtajat ajattelevat vain itseään. Hänen mukaansa kiistassa oli kyse vallanjaosta, mitään jaloa päämäärää ei kukaan osapuolista ajanut.

Ylipäätään poliitikot Sri Lankassa ovat hänen mukaansa kyvyttömiä näkemään omaa napaansa pidemmälle, mikä näkyy korruptiona ja maan rajuna velkaantumisena. Kolmesta kiistakumppanista haastateltavani pitää eniten Ranil Wickremesinghestä, ja mielipidemittausten mukaan hän onkin ollut erityisesti kaupunkiväestön suosiossa.

Tuskailun seassa on kuitenkin myös optimismia – yrittäjä uskoo, että muutos parempaan saataisiin aikaan hallinnon rakenteellisilla muutoksilla. Nuoren polven astuminen politiikkaan on myös keskeistä uudistamiselle.

Talous ahdingossa 

Negatiivisempaa kuvaa maan tulevaisuudesta maalailee 19-vuotias kauppatieteiden opiskelija: Lashan Navidranin mukaan politiikka tuhoaa maan ja turismikin kuolee. Käsitykseen vaikuttaa varmasti se, että Navidran yrittää luoda uraa turismin parissa ja syksyinen sotku aiheutti paljon konkreettisia tappioita. Kun kaupunkien kaduilla protestoidaan ja tapellaan, junat eivät kulje ja kansa on vihaista ja peloissaan, kuka haluaisi tulla visiitille?

Navidranin mielestä pääministerin vaihtoyritys oli erittäin typerä temppu presidentiltä, sillä maan talous kärsi, samoin maine. Tässä hän on varsin oikeassa. Asiantuntijoiden mukaan maan uskottavuus heikkeni globaaleilla finanssimarkkinoilla entisestään. Kriisi myös synkensi lisää julman sisällissodan tahrimaa mielikuvaa Sri Lankasta maailmalla.

Korruptio kukoistaa

57-vuotias kalastaja saaren eteläosasta ilmoittaa sekä pääministerin että presidentin olevan huonoja hallitsemaan, ja politiikan olevan ylipäätään surkeaa. Valtio ei auta köyhiä kansalaisia ja kenties jopa rahoittaa laittomuuksia. Rajapaksasta hän sentään puhuu lämpimään sävyyn.

 

”Muutoksia ei uskalleta ehdottaa, koska jokainen poliitikko haluaa pitää kiinni asemastaan kynsin ja hampain.”

 

Presidenttikaudellaan Rajapaksa nimittäin lopetti sisällissodan, teetti julkisia rakennushankkeita sekä auttoi jälleenrakennuksessa tsunamin jälkeen. Sitä kalastaja ei mainitse, että hänen johtama hallitus tappoi noin 40 000 vastapuolen siviiliä sodan viimeisinä kuukausina vuonna 2009. Rajapaksa on onnistunut markkinoimaan itseään hyvin saaren eteläosassa, josta hän on itse kotoisin.

Haastattelemani turistiopas on erittäin pettynyt. Ainahan poliitikkojen verorahoin ylläpidetty pramea luksuselämä on ärsyttänyt, mutta tämä kriisi todistaa, etteivät poliitikot välitä kansasta. He astuvat näyttämölle esittämään mieleistään draamaa, jota kansa seuraa välillä vihaisena, välillä peloissaan. Ulkomaille pyritään luomaan toisenlainen näytös, usein menestyksettä. Muutoksia ei uskalleta ehdottaa, koska jokainen poliitikko haluaa pitää kiinni asemastaan kynsin ja hampain.

Sekä monet asiantuntijat että paikalliset ihmiset vaikuttavat pitävän Sri Lankalaisen politiikan ja demokratian suurina ongelmina korruptiota ja pitkittyneitä valtakausia. Haastattelemani opas huomauttaa, että Sirisena lupasi hallita vain yhden kauden ja sitten astua syrjään. Ei näytä lainkaan siltä, että hän pitäisi lupauksensa.

 

Korruptio puolestaan näkyy ruohonjuuritasolta alkaen, kun viranomaisasioissa pääsee jonojen kärkeen maksamalla ylimääräistä. Opas on myös huolissaan Kiinan kasvaneesta vaikutuksesta Sri Lankassa. Siksi hän on iloinen, että Kiina-mielinen Rajapaksa ei vallankahvassa pysynyt. CNBC:n mukaan Sri Lanka onkin jo joutunut velkatilanteessaan myymään muun muassa satamiaan Kiinalle.

 

”Erityisesti paikallisten usko nojaa nuoriin ja koulutukseen.”

 

Valoa tunnelin päässä

Kaikesta epäoikeudenmukaisuudesta ja turhautumisesta huolimatta mieltä virkistää Sri Lankan asukkaiden usko tulevaisuuteen. Haastattelemieni paikallisten mielestä kansa on tietoisempaa politiikasta kuin ennen. Internet tarjoaa välineen asioiden kriittiseen tarkasteluun, ainakin silloin kun hallitus ei ole estänyt pääsyä ulkomaisille sivuille ja sosiaaliseen mediaan.

Erityisesti paikallisten usko nojaa nuoriin ja koulutukseen. Tietoisuuden lisääntyessä myös muutosvoima lisääntyy ja tulevaisuudelta voidaan olettaa parempaa politiikkaa.