LASSE KEINONEN.
Kerron sinulle heti alkuun tilastollista faktaa. Haluan, että sinä opit niistä yhden asian ja se asia on se, että sinä et todellakaan ole ainoa. Olet täysin normaali, yksi kolmesta. YTHS:n terveystutkimuksen mukaan kolmasosa korkeakouluopiskelijoista kokee psyykkisiä vaikeuksia. Vain 66 prosenttia kokee henkisen hyvinvointinsa hyväksi tai erittäin hyväksi. Kolmannes kokee runsaasti stressiä.
Yleisin opiskelijoiden mielenterveyteen liittyvä ongelma on jatkuva ylirasitus. Yliopisto asettaa painetta edetä nopeasti opinnoissa ja samalla pitäisi saada korkeita arvosanoja, jotta opintosuuntavalinta toteutuisi haaveiden mukaan. Dedikset painaa, ryhmätyöt stressaa, essee ei etene eikä tenttikirjojen lukemisesta tule mitään. On kuitenkin pakko onnistua. Korkeat vuokrat pakottavat käymään töissä ja vastuuhommia kertyy liikaa, koska ei osaa sanoa ei. Tulisi myös harrastaa ja muistaa pitää itsensä hengissä. Aivan mahtava kombo. Yli-ihminen pitää olla, muuten ei tule pärjäämään elämässä.
Ei se oikeasti ole niin. Joskus riittää, että tekee minimin, vaikka vain yhden jutun tänään. Samana päivänä ei ole aina pakko käydä kaikissa kolmessa kokouksessa, tehdä nopeaa työkeikkaa, kirjoittaa kahta esseetä ja lukea tenttikirja. Keskinkertaisuus on usein parempi ideaali. Väitän, että superihminen on myytti. Määre, joka on itseenikin joskus asetettu.
Fuksivuottani kuvasi noppahirmun status, korkeat arvosanat, useampi vastuutehtävä, töiden tekeminen opiskelun ohella ja minglailu erilaisissa riennoissa kuin kala vedessä. Samaan aikaan väitin itselleni – ja muille – ”ettei edes stressaa”. Todellisuudessa kaikki oli helvetin taitavaa illuusiota, jonka harhaan itsekin lankesin. Vastapuoli, todellisuus, oli se, että esimerkiksi perhettä tuli nähtyä vähän, toisia vastuutehtäviä hoidin paremmin kuin toisia, harrastuksia ei ollut (eikä niille myöskään ollut aikaa) ja erilaisten hommien parissa sai olla ”hyvänä” päivänä vain yhdestä iltayhdeksään. Parhaimmillaan joskus keskellä yötä saatoin vielä kirjoittaa joitakin esseitä tai opintosähköposteja. Kukaan – edes “yli-ihminen” – ei pysty kaikkeen.
Helppoa on myös unohtaa se totuus, että ihmiset tulevat yliopistoon erilaisista taustoista, erilaisten taitojen ja valmiuksien kanssa. Me emme aloita samalta viivalta, joten mitä mieltä on verrata omaa tekemistään muiden suoritukseen? Kyse voi olla jostakin pienestä merkityksellisestä taidosta tai isosta kulttuurin muutoksesta, kuten siitä, että tulee akateemisen maailman ulkopuolelta työväenluokkaisesta perheestä. Sosiologian tutkija Mari Käyhkö on Ylelle ilmaissut asian näin: “Akateemisesta perheestä tulevalla nuorella on etumatkaa, sillä hän jatkaa yliopistoon itselleen tutussa maailmassa. Arki ja arvostukset ovat samanlaisia, joihin hän on kasvanut. Työläistaustainen nuori taas siirtyy tutusta kasvuympäristöstään ulos astuessa yliopiston ovesta sisään.” Tausta vaikuttaa myös paljon siihen, kuinka paljon luottaa omiin kykyihinsä ja taitoihinsa. Ehkä yliopistoon pitäisi suhtautua enemmän omana, henkilökohtaisena kasvuprosessina ja unohtaa itsensä vertaaminen muihin.
En kerro tätä pelotellakseni, vaan haluan pyrkiä asian normalisointiin, jotta apua olisi helpompi hakea ja jotta sinun olisi helpompi reflektoida omaa jaksamistasi ja välttää paineen luomista itsellesi. Loppuun palaminen ei ole kaksikymppisen elämän tavoiteltavin elämys.
YTHS Mielenterveys, kiireetön hoito: 046 710 1027
NYYTI RY: 010 235 7520, toimisto@nyyti.fi
HELSINGIN YLIOPISTON OPINTOPSYKOLOGIT: http://www.guide.student.fi/fi/artikkeli/opintopsykologien-palvelut
LUKUSUOSITUS: Maria Käyhkön artikkeli ”Kelpaanko? Riitänkö? Kuulunko?”
LÄHTEET:
policylehti.com 