Yritykset harjoittavat yhä suuremmissa määrin vastuullisuusprojekteja. Se on hyvä asia, sanoo professori Teivo Teivainen. Teivaisen mukaan on tullut aika miettiä, täytyisikö politisoituneet yritykset seuraavaksi demokratisoida.

TEKSTI: Aaro Aalto
KUVA: Andreas Krüger, CC BY-NC 2.0

Ilmasto lämpenee, muovijäte puhututtaa ja rikkaat valtiot harkitsevat kehitysavusta leikkaamista. Huoli maailman tulevaisuudesta on nostanut vastuullisuuden näkyväksi osaksi kulutusvalintojamme ja yritysten vuosikertomuksia. Toisaalla yritykset edistävät henkilökuntansa monimuotoisuutta ja tukevat lasten liikuntakerhoja, toisaalla rakennuttavat kouluja tuotantolaitostensa ympäristöön ja opettavat, kuinka pestä pyykit vähemmällä vedellä. Siinä missä jokainen yritys kohdistaa rahankäyttöään sinne, missä siitä on suoraa liiketoiminnallista hyötyä, vastuullinen yritys laittaa lisäksi osan yhteiskunnan hyväksi. Se on siis entistä poliittisempi toimija.

Taloustieteilijä Milton Friedman muistutti nelisenkymmentä vuotta sitten jaottelusta yksityisen taloudellisen sektorin ja julkisen yhteiskunnallisen sektorin välillä. Yrityksen lainsäädännöllinen tehtävä, eräänlainen rooli yhteiskunnassa, on tuottaa omistajilleen voittoa. Koska yritys on voiton tuottamiseen keskittyvä yksityinen toimija, sitä on hyväksyttävää johtaa epädemokraattisesti, eikä poliittisen vallan tarvitse puuttua sen toimintaan muuten kuin määräämällä sille tietyt lainsäädännölliset edellytykset ja rajoitteet, joiden puitteissa se saa markkinatalouden periaatteiden mukaisesti toimia. Ja jotta yritykset saisivat jatkossakin toimia niin vapaasti ja tehokkaasti kuin mahdollista, Friedman varoitti niitä ottamasta askelia kohti entistä poliittisemman toimijan asemaa.

”Demokratiateoriassa on jäänyt liian vähälle huomiolle se, että yritysvastuu on kumouksellinen doktriini”, lohkaisee maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen. Teivaisen mukaan käsitykset yritysvastuusta voi jakaa kahtia. Ensimmäisen näkemyksen mukaan työnjako poliittisen ja taloudellisen välillä on toiminut hyvin, ja sen jatkuvuuden varmistamiseksi poliittiset ulottuvuudet tulisi pitää erossa yritystoiminnasta. Toinen tapa ajatella on puolestaan se, että vastuullisuushankkeet ovat nimenomaan yksi hyvä esimerkki, jolla valottaa yritystoiminnan aina poliittista luonnetta.

”Jos yritykset ottavat tehtäviä, jotka ovat aiemmin kuuluneet julkiselle vallalle, yritys tekee itsestään julkisen kaltaisen toimijan. Vapaassa yhteiskunnassa tällaisen toimijan tulee olla poliittisessa vastuussa”, Teivainen tiivistää Friedmanin ajattelua ja jatkaa: ”Nyt noin puoli vuosisataa myöhemmin lähestulkoon kaikki yritykset ovat toimineet vastoin hänen ohjeitaan”. Toisin sanoen: ulkoministeriö tai yritys voivat molemmat rahoittaa koulun niin sanottuun kehittyvään maahan. Jos koulu paljastuu surkeaksi, ulkoministeriöltä on oikeutettua vaatia tilanteen korjaamista, koska poliittisesti johdettuna ulkoministeriö ikään kuin edustaa jokaista kansalaista. Yrityksen kohdalla päätöksiä tekee rajatun joukon valitsemat johtohenkilöt, ja kansalaisen tavat vaikuttaa ovat huomattavissa määrin rajallisemmat.

Vaikka valtiot ja kansalaisjärjestöt ovat pyrkineet tekemään maailmasta parempaa paikkaa iät ja ajat, olemme edelleen tilanteessa, jossa kaikki eivät saa nauttia kouluista, juoksevasta vedestä tai riittävästä ravinnosta. Työelämäkin voisi olla tasa-arvoisempaa. Olisiko siitä huolimatta parempi, että yritykset eivät pyrkisi vaikuttamaan näihin asioihin, jotta välttäisivät poliittiseksi leimautumisen? Teivaisen mielestä ei olisi. ”Se, mitä edellä sanoin, ei voi johtaa siihen, etteivät yritykset voisi tehdä mitään. Tietysti on hyvä, että ne tekevät. Sekin, onko vastuullisuushankkeiden taustalla puhdas hyväntahtoisuus, markkinointi tai jokin muu intressi on kiinnostava, muttei välttämättä ratkaiseva kysymys.”

Vuonna 2013 ilmestyneessä kirjassaan Yritysvastuun umpikuja Teivainen nostaa esiin kolme lähihistoriassa koettua prosessia, joissa autoritaarisia rakenteita on purettu tai poliittisen aluetta kasvatettu. 1980-luvulla Latinalaisessa Amerikassa sekä Neuvostoliiton kaaduttua Itä-Euroopassa aiempia diktatuureja demokratisoitiin. 1900-luvun puolivälin jälkeen feministit tekivät henkilökohtaisesta poliittista, esimerkiksi kotiväkivallasta rangaistavaa, ja ulottivat näin julkisen vallan kouran myös aiemmin yksityisenä pidettyyn kodin piiriin. Vaikka valtio ei voi demokratisoitua samalla tavalla kuin yritys, Teivainen pitää prosesseja esimerkkeinä siitä, että ideologia yritysten yksityisyydestä on ihmisen rakentama siinä missä Berliinin muurikin, ja on näin mahdollista tulla muokatuksi tai puretuksi.

Neuvostoliiton viimeisinä vuosina paine valtion uudistamisesta kasvoi. Gorbatšovin perestroikaa ja glasnostia voi pitää reaktioina vaatimuksiin, eräänlaisina strategisina myönnytyksinä, joiden tarkoituksena oli ehkäistä suurempia muutoksia, koko järjestelmän kaatumista. Pienet askeleet avoimuuden suuntaan kuitenkin vain altistivat autoritaarisen järjestyksen yhä suuremmalle kritiikille. ”Strategisten myönnytysten” jälkeen ei vaadittu kuin pieni tiedotustilaisuudessa sattunut kömmähdys, ja pian berliiniläiset olivat jo kiipeilemässä muurilla ja maistelemassa Coca-Colaa Brandenburgin portilla.

Kanadalainen media- ja sijoitusneuvontayritys Corporate Knights valitsi tuoreella Global 100 -listallaan Keskon jo viidettä kertaa peräkkäin maailman vastuullisimmaksi kaupan alan yritykseksi. Kesko vaikuttaa tunnustavansa avoimesti roolinsa kiinteän yhteiskunnallisena toimijana: ”Vastuullisuus on K-ryhmälle strateginen valinta ja jokapäiväistä työtä. Haluamme luoda vastuullisesti hyvinvointia sidosryhmillemme ja koko yhteiskunnalle, sekä olla aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa ja kehittää uusia ratkaisuja”, kuvailee Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo Policylle. Kalervo ei ole huolissaan myöskään siitä, että vastuullisuustoiminta vaikuttaisi yritysten itsenäiseen asemaan: ”Maailma on muuttunut paljon Friedmanin kehotuksen ajoista, eikä yritysten rooli suinkaan ole vain tuottaa voittoa omistajilleen. Yritykset luovat arvoa kaikkialle yhteiskuntaan. Kesko ja K-kauppiaat ovat merkittäviä työllistäjiä, veronmaksajia sekä tuotteiden ja palvelujen tarjoajia”, hän jatkaa.

K-ryhmä ilmoittaa muun muassa siirtyneensä hankkimaan Suomessa ainoastaan uusiutuvaa sähköä, parantaneensa Thaimaan kalateollisuuden siirtotyöläisten asemaa yhdessä Plan-järjestön kanssa sekä kunnostavansa uhanalaisten kalojen elinolosuhteita Suomessa yhdessä WWF:n kanssa. Kalervo erittelee perusteluja vastuullisuustoiminnalle: ”Tuoreen raportin mukaan tiedostava kuluttaminen vaikuttaa jopa 55 prosentilla suomalaisista ruokavalintoihin. Sijoittajista yhä useammat ottavat päätöksiä tehdessään huomioon taloudellisten tekijöiden lisäksi myös ympäristön, sosiaalisen vastuun ja hyvän hallinnon näkökulmat. Työnhakijat valitsevat työnantajia sen mukaan, miten yrityksen arvot vastaavat työnhakijan omiin arvoihin.”

Ilmapiiri vaikuttaa siltä, että jos suuri ja näkyvä yritys pohtii, lähteäkö mukaan vastuullisuustoimintaan vaiko ei, vaihtoehtoja on vuonna 2019 hyvin vähän.