KERTTU ÄVALL.

Viime vuonna näyttelijä Kevin Spaceyn ympärillä kuohui, kun hän sai useita syytteitä seksuaalisesta ahdistelusta. Spaceyn tähdittämä House of Cards on monelle politiikan opiskelijalle herkullinen sarja, joka kuvaa poliittista suhmurointia Yhdysvaltojen kongressissa. Sen vetovoima perustuu juuri Frank Underwoodin kierolle hahmolle, jonka Spacey onnistui vangitsemaan loistavalla suorituksellaan. Syytteet johtivat kuitenkin nopeasti Spaceyn poistamiseen sarjan viimeiseltä kaudelta, joka järkytti monia sarjan seuraajia. Eihän House of Cardsia ole ilman Kevin Spaceya!

Vannoutuneena feministinä ja seksuaalisen häirinnän kulttuurin vastustajana olisin kuvitellut, että syytökset olisivat herättäneet minussa vahvan vastareaktion. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä olin odottanut sarjan viimeistä kautta suurella innolla. Myönnän, että ensimmäinen tunteeni oli epäusko: miten muka sarjaa voidaan tehdä ilman Spaceya? Saatoin jopa hieman toivoa, että syytökset olisivat tulleet ilmi vasta viimeisen kauden jälkeen, jotta sarja olisi saanut arvoisensa lopun. En halunnut uskoa, että sarja todella tehtäisiin loppuun ilman sen päähenkilöä.

Nyt nämä ajatukset tuntuvat hölmöiltä. Todellisuudessa olen lopen kyllästynyt vallitsevaan ilmapiiriin, jossa vaikutusvaltaiset miehet eivät joudu vastuuseen teoistaan, enkä halua tukea sellaista. Viihdealan seksuaalista häirintää on peitelty vuosikausia, ja on hienoa, että me-too -liikkeen avulla asia on nostettu julkisuuteen. Kaikki tämä järkeily ei kuitenkaan poista ristiriitaisia tunteita, sillä viihteestä on luovuttava, jos väärintekijöille halutaan seurauksia. Tiedän, että on oikein, että Spacey hyllytettiin tuotannoista, mutta toisaalta sarja ei ole sama ilman häntä. Tämä järjen ja tunteen kamppailu saa oloni epämukavaksi, ja koen jonkinlaista syyllisyyttä siitä.

En usko olevani ainoa, jota nämä syytökset harmittivat omista arvoista huolimatta. Tärkeää ei kuitenkaan ole, millaisia tunteita tällaiset tilanteet aluksi herättävät, vaan miten niihin lopulta suhtautuu. Viihteen ei koskaan tulisi olla tärkeämpää kuin oikeudenmukaisuuden. Jotta maailmaa voidaan muuttaa, tulee tällaisilla teoilla olla myös seurauksia. Mielestäni Netflixin toiminta on ollut esimerkillistä juuri siksi, että Frank Underwoodia jäätiin niin kovasti kaipaamaan sarjaan. Niin suositun hahmon poistaminen osoittaa, että seksuaaliseen häirintään suhtaudutaan yhä vakavammin. Viimeisellä kaudella julistetaan, että keski-ikäisen valkoisen miehen valtakausi on ohi, joka on selvää piikittelyä Spaceylle. Samalla House of Cards osoittaa, että seksuaalinen häirintä on vakavasti otettava ongelma viihdeteollisuudessa, jota ei kuitenkaan enää katsella läpi sormien.

Epäuskon ja pettymyksen tunteet tällaisissa tilanteissa ovat ymmärrettäviä. Niistä on kuitenkin opeteltava luopumaan, sillä lopulta katsojat ovat ne, keille sarjaa tehdään. Vaikka House of Cardsin viimeiseltä tuotantokaudelta puuttui Spaceyn vetovoimainen hahmo, katsoin sen mielenkiinnolla ja ylpeydellä. Se edustaa juuri sitä viihdemaailmaa, jota haluan tukea.