Pimeä ja pitkä syksy on joka vuosi hirvittävän kamala koettelemus, jonka joku koittaa selättää kirkasvalolampuilla ja toinen joogalla. Eikä pimeyteen, joka imee elinvoimaa ja energiaa kolmensadan ankeuttajan voimin, osaa edes valmistautua, vaikka tietää vallan hyvin sen olevan tulossa. Puolivälissä marraskuuta oltiin saatu muutama vaivainen tunti valoa, mitä ihmettä sekin nyt oli olevinaan!? Ja lumesta ei ole tietoakaan. Törkeää! Koitapas siinä sitten ylläpitää normaalia unirytmiä ja virkeää olotilaa, että saisi nopat kasaan. Tuskin onnistuu, vaikka hanasta tulisi veden sijaan maailman vahvinta kahvia. Syyslukukauden kuumin lookki on tietenkin tummat silmäpussit, jotka sopivat vookollarin syvän siniseen sävyyn.

Mitä pidemmälle syyslukukausi menee, sitä lähemmäksi tulee myös jonkun suurin ilo ja toisen kamalin painajainen: joulu. Perinteet ja iloinen antamisen ilmapiiri toki lämmittävät sydäntä, mutta materialismi ja turhien tavaroiden kolminkertaistuminen aiheuttavat vahvaa agitaatiota ja maailmantuskaa. Kulutuskapitalismin riemunjuhla alkaa marraskuun alussa, kun ensimmäiset joulukoristeet hiipivät hiiren hiljaa kauppoihin ja kaduille. Joululaulujen korvia raastava rallatus alkaa viimeistään Aleksanterinkadun joulun avajaisten aikaan. Hei vaan v***n tonttu-ukot, jättäkää minut rauhaan ja tanssahdelkaa muualle!

Halu lukittautua kotiin tai Kaisan K3:een kasvaa, sieltä bunkkerista minua eivät edes velvollisuuteni löytäisi. Joulukiire, lahjastressi ja hysteeriset kansalaiset tupaten täynnä olevissa kaupoissa, joissa epätoivoinen ihminen ajetaan hulluuden partaalle kovalla musiikilla ja tavaran paljoudella eivät ole hyväksi verenpaineelle. Lopulta mukaan tarttuu neljä paria pörrösukkia, joissa komeilee joulupukki ja hänen uljaat poronsa sekä joulun punaiset kyntteliköt, joissa on kursivoituna teksti ”Have a Holly Jolly Christmas” tai jotain muuta yhtä kömpelöä. Mitähän niillä sitten tekee, kun vuodenvaihteen pyhät on vietetty ja joulukuusi riisuttu koristeistaan? Kaapin nurkkaan odottamaan ensi joulua? Lisää roinaahan tässä kaivattiinkin 20 neliön opiskelijalukaaliin.

Itse jouluhan ei siis ole ongelma, eikä ärsytä olemassaolollaan. Eihän mikään tunnu niin ihanalta kuin rentoutua kynttilän valossa suklaakonvehtien kanssa ei-vegaanisen joulukinkun jälkeen katsomaan puhkikulutettua Joulupukki ja noitarumpua. Joulun tuoma kaupallinen pakkojuhlinta, sen tekopirteä iloisuus ja materian tuputtaminen sekä etenkin kaikenmaailman toiminnassa mukana olemisen tuomat loppuvuoden velvollisuudet ajavat kuitenkin lopulta terästetyn glögin pariin potemaan tuskaa Thirstyyn.

Eiväktä tuossa suinkaan ole ainoat huolen ja tuskan aiheet, se kaikkien rakastama klassikko on vielä edessä. Kohta se nimittäin alkaa taas. Kyllä, arvasit oikein, ikuinen ja onneton kesätyöhaku. Ensimmäiset haut toki loppuivat jo ennen Aleksin jouluvalojen syttymistä. Menikö ohi? Niin minullakin. Eihän niihin kukaan ajoissa kerkeä heräämään, ainakaan näin pirun pimeällä. Kiire senkun kasvaa, eikä nykyteknologia vieläkään salli ihmisen olla useassa paikassa samaan aikaan. Ehkä ensi jouluksi sekin saadaan, olisi nimittäin lahjatoivelistani kärjessä. Toisena tulisi joku valtio-oppineen taitoja vaativa ja kehittävä kesätyöpaikka. Tai oikeastaan melkein mikä tahansa kesätyöpaikka.

Huoh. Aina tätä samaa vanhaa. Tai onhan meillä melkein uutuutena tämä isopyörä, mutta se ottaa päähän niin pahasti, ettei siitä viitsi edes aloittaa.