YURI BIRJULIN.

Kaukaisen ja kylmän Barentsinmeren yössä lipuu kanadalainen öljytankkeri SS Arrow II valtamerta pitkin kohti Newfoundlandin kotisatamia. Samalla kiinalainen Grönlannista operoiva tutkimusalus Sea Shadow II tekee lähialueella meribiologista tutkimusta sankan sumun peittämänä Huippuvuorten läheisyydessä. Liekö syynä huono näkyvyys vai kanadalaisen aluksen miehistön puutteellinen pätevyys – sitä emme saa tietää, kun tankkeri törmää kiinalaisalukseen Venäjän aluevesillä. Tankkerin öljysäiliö repeää ja alkaa vuotaa hallitsemattomasti, samalla kun kiinalainen tutkimusalus ilmoittaa, ettei halua alueelle ulkopuolista apua. Maailman mediat kohahtavat, ja Ylen uutisankkuri Matti Rönkä ilmoittaa uutisissa: ”Huippuvuorten törmäyksessä mukana ollut kiinalainen alus on ollut luvattomasti signaalitiedustelemassa venäläisiä sotilaskohteita”.

Samaan aikaan Santahaminan sotilassaarella sijaitsevaan Maanpuolustuskorkeakoulun hieman tunkkaiseen mutta samalla isänmaalliseen juhlasaliin ovat kokoontuneet seitsemän maan delegaatiot ratkaisemaan maailmanpoliittista kriisiä, omat intressipaperit visusti piilossa takataskuissaan. Itse edustan Venäjän delegaatiota, yhdessä kuuden muun valtio-opin ja poliittisen historian opiskelijan kanssa. Aiomme luonnollisesti ottaa tilanteen haltuun ja näyttää, ettemme tule nielemään minkäännäköistä sotilaallisen toiminnan lisääntymistä Arktisella alueella.

Ovet paukahtavat, ja delegaatiot vetäytyvät omiin neuvotteluhuoneisiinsa hieromaan strategioitaan. Täysin delegaatioiden omien toimien varassa ei päivän aikana kuitenkaan toimita, sillä tilannetta ohjaa myös johtoryhmäksikin kutsuttu ”näkymätön käsi”, joka julistaa maailmassa tapahtuneita asioita Breaking News -kanavan kautta. Delegaatiollamme on myös oma uutiskanava, mutta emme ehdi päivittää sinne mitään, kun Rönkä on jo uudelleen ruudussa: ”Venäjä valmistautuu lähettämään joukkoja Huippuvuorille tukemaan onnettomuuden pelastustöissä”. Mikä käänne! Aktivoituuko tästä Naton viides artikla? Politiikkanörtit ovat täpinöissään.

Vaikka konfliktinratkaisusimulaation pelitilanne on kuvitteellinen, se heijastelee sellaisia tulevaisuuden kehityskulkuja, mistä Suomessakin ollaan huolestuneita. Arktis on kiehtova alue maailmanpolitiikassa, sillä sen kehitys on hyvin konkreettinen esimerkki ilmastonmuutoksen, talouden ja jopa sotilaallisen konfliktin yhteydestä aivan Suomen lähialueilla. Kun jäätikkö sulaa, ympärillä alkaa tapahtua.

Intressit ovat ristiriitaiset: toisaalta jäätiköiden sulamista pitäisi estää, sillä esimerkiksi Grönlannin sulaminen nostaisi arvioiden mukaan maailman merenpintaa kuusi metriä. Jäätikkö myös heijastaa auringonvaloa takaisin avaruuteen, mikä vähentää maapallon lämpenemistä (jonka estämiseen 175 maailman maata on sitoutunut Pariisin rauhansopimuksessa). Toisaalta Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus on arvioinut, että sulavan jäätikön alta paljastuu 13 % maailman vielä löytämättömästä öljystä ja 30 % maakaasusta. Jäätikön sulaminen myös avaa uusia laivareittejä, mikä voisi lyhentää matka-aikaa Itä-Aasiasta Eurooppaa jopa puolella Suezin kanavan reittiin verrattuna.

Vaikka esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden käyttöä pitäisi ilmastonmuutosta torjuakseen vähentää, vaikuttaa siltä että taloudelliset intressit ovat arvojärjestyksessä korkeammalla. Venäjän Arktinen strategia julistaa Arktiksen olevan ”Venäjän resurssipohja tällä vuosisadalla”, ja Suomessakin intoillaan Jäämeren radan tuomista talousmahdollisuudesta miltei samassa lauseessa sulavien jäätiköiden suojelun kanssa. Myös sotilaallinen varustelu on lisääntynyt, ja kansainvälisessä lehdistössä jo maalaillaan ”uutta kultaryntäystä” tai ”jääsotaa”.

Sota saattaa olla toisaalta liioiteltu ajatus, sillä Arktista on myös kuvailtu alueeksi, jolla NATO-maat ja Venäjä kykenevät tekemään sääntöperustaista yhteistyöstä kiristyneistä väleistään riippumatta. ”Resurssisodat” käydään yleensä köyhissä ja yhteiskunnallisesti epävakaissa maissa, joihin yksikään Arktisen alueen valtio ei lukeudu. Maiden intressit eivät myöskään ole toisiaan poissulkevia, sillä Arktiksen jäätävissä olosuhteissa kaikilla riittää tekemistä omilla alueillaankin. Tämä näkyi esimerkiksi Venäjän intressipaperissa, jonka keskiössä oli oman toiminnan turvaaminen, eikä niinkään vaikutusvallan levittäminen muualle.

Tankkeritapauksessa teemme niin kuin Venäjä teki silloin, kun Turkki tai Israel ampuivat sen lentokoneet alas: katsomme tapauksen sormiemme läpi paremman diilin toivossa. Asiassa auttavat tietysti lämpimät henkilökohtaiset suhteet Kiinan edustaja Juhana Voutilaiseen, jonka kanssa hieromme hymysuin sopimuksen muiden joukkueiden ällistykseksi. Sopimuksen mukaan syytökset Kiinan vakoilutoiminnasta ovat lähtöisin ”yli-innostuneilta tiedemiehiltä, jotka ovat lukeneet liikaa Tom Clancyä eivätkä tarpeeksi Deng Xiaopingiä”, ja jatkossa kaikilla kiinalaisaluksilla tulisi olemaan venäläisiä mukana. Kiina ja Venäjä solmivat taloussopimuksia, ja pian uutiskanavilla alkaakin näkyä ilmoituksia kiinalaisten turistien kansoittamista Eremitaasista ja Punaisesta torista. Vedämme myös äkkiä joukkomme takaisin Huippuvuorilta, jotta tilanne ei eskaloituisi enempää.

Kaikkien yllätykseksi konflikti suorastaan jähmettyy alkuvaiheeseensa sopimuksen seurauksena. Kanada jää selvittelemään öljyvahingon korvauksia ja miehistönsä kohtaloa pääministerinsä Justiina Drudeaux’in (joka jossain piireissä myös Ella Palkoahona tunnetaan) johdolla. Kiina tekee jokaisen Arktisen maan kanssa yksittäisiä sopimuksia yhteistyöstä erikseen. Mitään sen suurempaa ei kuitenkaan useaan tuntiin tapahdu – politiikan opiskelijat ovat tällä kertaa harvinaisen yhteistyöhaluisia. Joku jopa heittää vitsillä, että jos täällä olisi enemmän kadetteja osallistumassa, mylly olisi jo käynnissä.

Kolmelta iltapäivällä Breaking News -kanava kuitenkin tiputtaa uutispommin. Yhdysvallat avaa sotilastukikohtia Grönlantiin sekä demilitarisoiduille Huippuvuorille. Johtoryhmän edustaja käy jo etukäteen selventämässä meidän joukkueelle, että tämä on sitten todellakin punainen vaate Venäjälle.

Venäjän sotilasdoktriiniin kuuluu strategisen pelotteen taktiikka, jonka joukkueemme panee täytäntöön. Käynnistämme ylimääräiset ydinkokeet, ylimääräiset kertausharjoitukset ja julistamme myös omaksi oikeudeksemme lähettää Huippuvuorille joukkoja, mikäli Yhdysvallat katsoo demilitarisointisopimuksen rauenneen. Maanpuolustuskorkeakoulun käytävillä vilisee väkeä, ja tunteet alkavat kiihtymään myös medioissa. Amerikan presidentti Olli Puumalainen vastaa videolla kansallislaulun soidessa taustallaan: Venäjän on viipymättä vedettävä kaikki sotilaallisesti aggressiiviset joukkonsa Huippuvuorten välittömästä läheisyydestä.

Tilanteen eskaloituminen saadaan kuitenkin estettyä, kun Kiina kutsuu YK:n turvallisuusneuvoston neuvottelemaan tilanteesta. Venäjä ja Yhdysvallat kohtaavat ensi kertaa koko päivän aikana, ja vaikka verbaaliselta nokittelulta ei vältytä, maat pääsevät sopuun molempien joukkojensa vetämisestä Huippuvuorilta.

Päivän päätteeksi pidetyssä kaikkien osallistujien yhteisessä Arktisen neuvoston kokouksessa tulee jälleen kerran ilmi vanha diplomatian oppi: hyvällä retoriikalla ja aloitteellisuudella voi neuvottelupöydissä saada pienikin valtio tärkeän roolin. Norjan Jan Ihatsu nostaa maansa profiilia vaatimalla päämäärätietoisesti Norjan koordinoiman pelastuskeskuksen perustamista Arktiselle alueelle ja ILO-sopimuksen ratifioimista. Tilanne muuttuu suorastaan surkuhupaisaksi, kun jokaisen valtion edustaja näyttää äkkiä etsivän internetistä maansa kantaa sopimukseen ja sen jälkeen mongertaa jotain ympäripyöreää sen tarpeettomuudesta tässä poliittisessa tilanteessa.

Konflikti on kuitenkin ratkaistu! Sen kunniaksi pelaajat vetäytyvät saaren upseerikerhoon nauttimaan olutta Mannerheimin valvovien silmien alle. Hämyisessä biljardihuoneessa pohditaan – mitä päivästä jäi käteen? Ainakin kovin tulenarkaa tilannetta ei Arktiksesta näytetty saavan. Yhden näkemyksen mukaan alueen konfliktialttius on pieni sen vuoksi, että kaikki inhimillinen toiminta on jäisissä olosuhteissa sidottu hyvin järjestäytyneisiin valtioihin – alueella on vain sotilaita, laivoja ja öljynporauslauttoja. Minkäännäköiset yhteiskunnalliset levottomuudet tai esimerkiksi etniset konfliktit eivät voi ulottua alueelle, jonne on niin vaikea päästä. Sen takia konfliktit on helpompi ratkaista neuvotteluhuoneissa, toisin kuin esimerkiksi Ukrainan tai Syyrian tilanteissa. Simulaation lopussa myös näytti siltä, että kaikki valtiot olivat saaneet omia intressejään ajettua lopulta melko onnistuneesti.

Missä oli pohjoismainen yhteistyö? Suomi, Tanska ja Norja muodostivat yhdessä kolme kisan seitsemästä delegaatiosta, minkä ansiosta niillä olisi voinut olla yhdessä melko paljon vaikutusvaltaa. Tämän tilaisuuden maat kuitenkin jostain syystä jättivät käyttämättä. Suomi yritti tasapainotella ja kaveerata kaikkien kanssa, mistä syntyi sitten kaksi Jäämeren rataa, Norjaan ja Venäjälle.

Konfliktin ratkaisua helpotti myös valmiiden instituutioiden olemassaolo – esimerkiksi Naton olemassaolo jo sulki käytännössä puolet maista pois keskinäisestä sotilaallisesta konfliktista. YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa taas saatiin lopulta ratkaistua Yhdysvaltain ja Venäjän välinen riita, sillä se oli ainoa simulaation valmis instituutio jossa molemmat istuivat samassa pöydässä. Öljykatastrofin ja pelastustoimen hoitamisesta saatiin niin ikään sopu aikaisempien institutionalisoitujen sääntöjen pohjalta.

Päivä oli kokonaisuudessaan kiehtova ripaus maailmanpolitiikkaa luentosaleihin ja yhteiskuntafilosofiaan tottuneelle opiskelijalle. Voolaiset olivat näkyvässä roolissa niin osallistujien kuin järjestäjienkin joukossa. Auringon laskiessa Santahaminan taakse lähti kukin nuori diplomaatti väsyneenä mutta tyytyväisenä kotiin ajatukset täynnä riemastuttavaa poliittista teatteria kaukaisilla jäätiköillä.

Kuvat: Otoksia eri konfliktimaiden uutissyötteistä