Teksti: Aino Häkkinen & Aaro Forssell Kielitoimiston sanakirjan määritelmän mukaan “fuksi” on “ensimmäisen vuoden opiskelija (yliopistossa)”. Määritelmä on ongelmallinen, sillä se ei tarkenna, mitä ensimmäisen vuoden opiskelija tarkoittaa. Tutkinnon suoritusoikeutemme alkoi vasta nyt, vaikka pääsimme sisään avoimen väylän haussa, joka vaati tutkinto-ohjelman suoritettuja opintoja. Tuntuu hassulta sanoa, että olemme ensimmäisen vuoden opiskelijoita, kun takana on…
Kategoria: Fuksinurkkaus
Fuksin puheenvuoro: Onko valtsikaan hyväntekeväisyyskiintiötä?
Teksti ja kuva: Joanna Ahola Kulutan lapsuuttani ja nuoruuttani Prinsessapäiväkirjoissa sekä teinidraamoissa, joiden nuoret aikuiset viihtyvät Harvard-paidoissaan. Eksyn eliitin arvojen rihmastoon, johon pohjaan oman käsitykseni tavoiteltavasta tulevaisuudesta. Peruskoulussa alan kantaa mukanani abstraktia aikuisuusunelmaa, josta en kasvuympäristöni tavoin ymmärrä luopua ja jota lapsenomainen naiivius suojelee. Yliopisto on päiväunissani pääsylippu nousujohteiselle luokkaretkelle hyvään elämään. Kirjoitan valmiiksi omaa…
Tutustu fuksiin!
Lyydia Laukkanen, 20 Lyydia on kokkailusta nauttiva oululainen! Lyydia rakastaa puujalkavitsejä. Lempivitsi menee näin: “Mitä eksoottinen hedelmä sanoi lentokentän passintarkastuksessa? Passion!” ”Odotan opiskelua (ja opiskelumotivaation syttymistä)!” ”Gambina-rasti nyt ainakin oli loistokokemus!” 1. Mikä on ollut lempitapahtumasi ja miksi? – Lempparitapahtuma on varmaan ollu fuksiaiset, koska siellä tutustui uusiin ihmisiin ja näki myös vanhempia opiskelijoita. Gambina-rasti…
Fuksinurkkaus: Valtsika vs. Kauppis
Teksti: Nea Rastas ja Siiri Sarvana Kuva: Katja Laine Valtsikalaisethan rakastavat analysoida mitä vain aina aamupuuron koostumuksesta Kiinan sananvapauden tilaan, eikö niin? Välillä se yhdistettynä omasta mielestämme aivan välttämättömään kaiken kyseenalaistamiseen saattaa käydä jonkun mielestä jopa rasittavaksi, kuten fuksiystäväni ensimmäisillä sitseillämme totesi. Päätin nyt kuitenkin analysoida vähän lisää ja miettiä, miten tämä (oletettu) viisivuotiskausi on…
Fuksin ABC
ELLA PALKOAHO. Tervetuloa fuksi! Fuksisyksy on hienoa aikaa, joka sisältää hämmentävän paljon uutta informaatiota ja termistöä. Ei hätää, tässä on sinulle sopiva lunttilappu, kun vanhojen höpinät alkavat mennä yli hilseen. Alina-sali: Uuden helmi, sitsien mekka, paikka missä viini virtaa ja laulu raikaa ja jonka tahmeat lattiat tulevat tutuiksi alta aikayksikön. Alexandria aka Allu: Tietokoneiden koti….