Fuksinurkkaus: Valtsika vs. Kauppis

Teksti: Nea Rastas ja Siiri Sarvana

Kuva: Katja Laine

Valtsikalaisethan rakastavat analysoida mitä vain aina aamupuuron koostumuksesta Kiinan sananvapauden tilaan, eikö niin? Välillä se yhdistettynä omasta mielestämme aivan välttämättömään kaiken kyseenalaistamiseen saattaa käydä jonkun mielestä jopa rasittavaksi, kuten fuksiystäväni ensimmäisillä sitseillämme totesi. Päätin nyt kuitenkin analysoida vähän lisää ja miettiä, miten tämä (oletettu) viisivuotiskausi on lähtenyt käyntiin ja miksikylteritaustani innoitti kirjoittamaan tämän tekstin.

 

fuksiiii

 

Syksyä fuksina on nyt takana reilu kuukausi. Lyhyeltä kuulostavaan aikaan on mahtunut paitsi aimo läjä tapahtumia, myös runsas kokoelma uusia oivalluksia niin luentosaleissa kuin sen ulkopuolellakin. En edelleenkään osaa kulkea sisäreittiä Porthaniasta Kaisaan eksymättä saati löydä paikan päälle silloin, kun lounaalla on tarjolla kasvis-jalapenonugetteja, mutta ainakin olen tajunnut, miksi oli vuoden paras idea hakea opiskelemaan politiikkaa ja viestintää. Vuosikurssimme on täynnä avarakatseisia ja lämminhenkisiä tieteilijänalkuja. Tuutorit ovat ottaneet meidät vastaan avosylin ja pitäneet huolta siitä, että kaikki pysyvät menossa mukana. Pienestä nukahtamistaipumuksesta ja tiettyjen luentojen huomattavan pitkästä kestosta huolimatta on itse opiskelukin tuntunut siltä, että ehkä näitä tekstejä jaksaa tavata Tiedekulman pehmotuoleilla useammankin vuoden. Kelpo alku kaiken kaikkiaan.

 

Olen päätynyt valtiotieteelliseen ja polviin opiskeltuani ensin vuoden Aallon kauppakorkeakoulussa, ja tajusin pian tämän fuksisyksyn alettua tulleeni aika erilaiseen maailmaan. Arvoista puhuminen on aina vähän riski, ellei välttämättä halua yleistää, mutta aihe on silti mielestäni keskustelun arvoinen. Valtsikassa ihmisistä heijastuu into yhteiskunnan ilmiöiden ja rakenteiden ymmärtämiseen, ja monilla on palava halu korjata epäkohtia ympäristössämme. On vaikea törmätä kehenkään, joka olisi päätynyt tänne vahingossa tai sattumalta ilman pienintäkään uteliaisuutta ympäröivää maailmaa kohtaan.

 

Kyltereiden arvoista taas saattaa ehkä monella valtsikalaisellakin olla enemmän tai vähemmän ennakkoluuloja, ja stereotypiat kovia arvoja edustavista, kilpailuhenkisistä uraohjuksista elävät ainakin jollain tasolla. Juttelin kerran erään rautatieasemalla päivystäneen feissarin kanssa, ja hän myhäili tyytyväisenä, kun kerroin vaihtaneeni opiskelupaikkaa. En suinkaan ole sitä mieltä, että mielikuvat olisivat täysin tuulesta temmattuja. Yritysvastuu ja –etiikka –kurssin tarpeellisuutta saatettiin hieman kyseenalaistaa ja pääainevalinnoissa keväällä loistivat jälleen alat, joista päätyy todennäköisimmin parhaimmille ansioille.

 

” ‘Voitto kotiin’, sanottiin kylteriporukassa huutomerkkien kera, kun tilastot alkoholin kulutuksesta opiskelijaa kohden julkaistiin Hesarin artikkelissa.”

 

Todellisuus on onneksi kuitenkin paljon monipuolisempi. Kyltereidenkin joukosta löytyy valtavasti aitoa ja pyyteetöntä avuliaisuutta ja toisen menestys on vain ilon asia. Juuri valmistuneen Suomen Ekonomien arvotutkimuksenkin mukaan vain 15 % kyltereistä ja alan alumneista ovat kuin suoraan stereotypioista eli kilpailevat kovilla arvoilla, ajavat mieluiten omaa etuaan sekä kannattavat hyvinvointivaltion alasajoa ajatellen, että pärjääminen on vain omasta valinnasta kiinni. Loput edustavat kaikkea pehmeiden arvojen puolustamisen ja kilpailuhenkisen liberaaliuden välillä.

 

Arvot vaikuttavat tietenkin olennaisesti myös siihen, mitä päädytään opiskelemaan ja miksi. Tänä vuonna polvin fuksien ensimmäinen luento ei suinkaan alkanut juhlallisilla koristesanoilla Helsingin yliopistosta vaan painavalla asialla ympäristöpolitiikasta. Tämä kuvaa mielestäni hyvin paitsi henkilökunnan paloa tieteeseen ja sen hienoudesta kertomiseen, mutta myös sitä, että opiskelijoillekin itse asia on tärkeämpää kuin mitä kaikkea hienoa valtiotieteiden kandidaatin tai maisterin papereilla voi saavuttaa. Usealle kauppatieteilijälle yliopistokoulutus taas on väline taloudelliseen menestykseen ja siihen, että ovet pysyvät tulevaisuudessakin avoimina monipuolisen koulutuksen avulla.

 

Orientaatioviikolla vuosi sitten kysyttiin, miksi kukin haki opiskelemaan juuri kauppatieteitä, ja harvan vastauksena kuului kiinnostus talouselämän tutkimiseen. Mikään motiivi opiskelulle ei ole tietenkään väärä, vaan tärkeintä taitaa olla löytää se polku, jossa omia arvojaan ei tarvitse jatkuvasti kyseenalaistaa.

 

“Porthanian naisten vessassa katkerasti ilmaistaankin, kuinka ‘valtsikassa saa olla oma itsensä, kunhan on vihervassari’ ”.

 

”Voitto kotiin”, sanottiin kylteriporukassa huutomerkkien kera, kun tilastot alkoholin
kulutuksesta opiskelijaa kohden julkaistiin Hesarin artikkelissa. Valtsikassa vastaavanlaista riemua yhteiskuntatieteilijöiden kolmannesta sijasta ei pahemmin ole kuulunut. Alkoholista puhuminen on vähän raskasta, mutta se on kuitenkin edelleen keskeinen osa opiskelijakulttuuria.

 

Valtsikassa olen ilokseni huomannut, ettei kenenkään juomiseen tai juomattomuuteen kiinnitetä sen enempää huomiota. Ei kylteriyhteisössäkään kukaan toisen juomien kaljatölkkien määrää laske, mutta vuosikymmenten ajan jatkuneet perinteet keskittävät tapahtumat juhlimisen ja alkoholin ympärille. Olin viime vuonna kauppiksen sitsejä järjestävässä jaostossa mukana, ja niiden tuomien kokemusten perusteella olin polvin fuksisitsien jälkeen yllättynyt, että Alina-salin pöydät ja sitsaajat olivat edelleen pystyssä. Kuitenkin paljon yhteistäkin löytyy, ja sekä polvissa että kauppiksessa ilahduttavan aktiivinen vapaaehtoistoiminta takaa opiskelijakulttuurin eläväisyyden.

 

Yhteisöllisyys ja ylpeys omasta tiedekunnasta on KY-yhteisössä suurta vanhojen perinteiden ja vahvan kulttuurin takia. Valtsikassa kuitenkin on ihan omanlaisensa henki. Koulutusohjelmien koot ovat pieniä ja toisiin tutustuminen on helppoa myös vuosikurssirajojen yli. Jaamme kiinnostuksen kohteita ja alallemme tyypillisen maailmanparannushengen. Jokainen toivotetaan tervetulleeksi kaikkine puolineen, vaikka Porthanian naisten vessassa katkerasti ilmaistaankin, kuinka ”valtsikassa saa olla oma itsensä, kunhan on vihervassari”.

 

Hyvästä hengestä sai esimakua jo valmennuskurssilla, jossa luotiin sellainen tunnelma, ettei täällä ei viedä toisten paikkoja ja kilpaillaan ainoastaan itseään vastaan. Ihanat ja samaistuttavat ihmiset, hauskat tapahtumat ja Suomen parhaassa (ja ainoassa) valtiotieteellisessä opiskelu ovat tehneet fuksisyksystä tähän mennessä kerrassaan loistavan, ja luulen, että minut voi jatkossakin löytää Kuppalan upottavilta sohvilta viinipullo kädessä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s