OPISKELIJAT! Missä asenne?

Jo aikojen alusta asti on kansan vimma ja voima kiteytynyt opiskelijoihin. Opiskelijat ovat aina olleet ensimmäisinä murtamassa vanhoja toimimattomiksi havaittuja käytäntöjä ja aina ensimmäisinä barrikadeilla vastustamassa järjestelmää pyrkien sen hajottamiseen.

Opiskelijat edustavat elämänvoimaa ja loppumatonta energiaa. Viime aikoina tämä on kuitenkin muuttunut. Nykyään opiskelijoita ei saa mukaan edes kaljalle, saati sitten vallankumoukseen. Missä on punk? Missä anarkia?

Nuorisokulttuurin noustessa 50- ja 60-luvulla keskeisenä toimintaa ohjaavana teemana toimi kapinointi edeltäviä sukupolvia ja järjestelmää vastaan.

Suurin pelko oli päätyä vanhempiensa kaltaiseksi vieraantuneeksi ja väsyneeksi, sisältä kuolleeksi vätykseksi, joka keskittyy pitämään kaavojen ja rutiinien avulla pystyssä jotakin annettua ja kulahtanutta kulissia. Jostain selittämättömästä syystä nykyään tällainen nopea keski-ikäistyminen tuntuu saaneen jopa jonkinlaisen ihanteen aseman.

Parikymppiset parit muuttavat yhteen, hankkivat koiran ja ryhtyvät karavaanareiksi. Mikä ihmeen tarve opiskelijoilla on lopettaa eläminen jo ennen sen alkamista?

Saavuttaessaan oikean keski-iän ihmiset sitten tajuavat hukanneensa nuoruutensa ja heräävät horroksesta. Siinä kohtaa ihminen ryhtyy elämään sitä elämää, minkä nuorena unohti elää.

Valitettavasti se tapahtuu auttamattoman myöhään, joten tämä herääminen näyttäytyy lähinnä surullisena totuuden kieltämisenä: otetaan ero, hankitaan uusi harrastus ja ryhtyvät etsimään itseä.

Jos ihmiset vain tajuaisivat elää sitä elämää nuorena, kuten on tarkoitettu, heidän ei tarvitsisi keski-ikäisinä herättää sääliä yrityksillä paikkailla virheitään. Opiskelijoista on vaikea enää löytää minkäänlaista kapinahenkeä tai asennetta muutenkaan: juuri sitä elämänvoimaa, mikä nuoruudessa on niin kaunista.

Sen sijaan opiskelijat tyytyvät väsymään paikoilleen ja alentumaan järjestelmään ilman minkäänlaista taistelua. Eihän kukaan voi pitää nykyistä järjestelmää ihanteellisena. Miksi sitä vastaan ei siis kapinoida?

En minä sitä vaadi, että tästä porukka lähtisi ranskalaisten tavoin pistämään paikkoja matalaksi, mutta onko kaikkien silti aivan pakko vietää illat valiten sopivaa Netflix-elokuvaa, joka ei kuitenkin ole liian pitkä, jotta ehtii varmasti riittävän ajoissa nukkumaan?

Jokin asenteen ja tyylin säilyttävä välimuoto väkivaltaisen anarkian ja väsyneen jumiutumisen välissä on pakko olla. Kuten eräs merkittävä ajattelija niin unohtumattomasti on sanonut: ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!” Koetetaan jooko muistaa se. •

Vihainen VOOlainen on Policyn vakiopalsta, jossa VOOlaiset pääsevät anonyymisti purkamaan sisälleen patoutuneita höyryjä. Haluaisitko sinäkin purkaa vihaasi? Ota empimättä yhteyttä voopolicy@gmail.com! Ps. Huomattavasti halvempaa kuin terapia (lue: ilmaista).