Teksti: Eero Lipponen

Kirjoitus on osa kolmen kulttuurifragmentin kokonaisuutta. Edelliset osat voit lukea täältä ja täältä.

En väitä ymmärtäväni ​Spinozaa​ teoreettisessa mielessä. Silti pidän hänestä, vieläpä oikein paljon. Tämä fragmentti ei siten kerro juuri mitään Spinozan filosofisesta argumentaatiosta. Tämä fragmentti on kokoelma eräitä Spinozan minussa aiheuttamia affekteja ja ruumiillisia tiloja. 

Kuuntelemme musiikkia, klassistakin, ja toisinaan itkemme ja nauramme sen vaikutuksesta, vaikkemme tuntisi yhtään nuottia, emmekä tietäisi mitään musiikin teoriasta. Miksemme voisi lukea filosofiaa – vaikka sitten Spinozaa – samalla tavoin, ymmärtämättä teoriaa, mutta siitä huolimatta (tai kenties juuri siksi) itkien ja nauraen. Aistien lauseiden, propositioiden, todistusten, huomautusten ja korollaarien ruumiissamme tuottamia tiloja. 

Missä meihin istutetaan ymmärtämisen fasismi, joka estää ruumistamme nauttimasta taiteesta, runoudesta, filosofiasta? Koulussa, yliopistossa, yhteiskunnan byrokraattisissa instituutioissa… 

Vasta ymmärtämisen vaatimus tekee meistä ymmärtämättömiä. Vain ymmärtämisen vaatimusta vasten on olemassa jotakin sellaista kuin ymmärtämättömyyttä. Tämä olisi koululaitoksen ja yliopiston hyvä ymmärtää.

Se joka ajattelee klassikkotekstiä lukiessaan sitä, onko ymmärtänyt tekstin oikein, on aina jo ymmärtänyt koko asian väärin, ymmärtänyt lukemisen väärin.

Ymmärtämisen fasismin sisäistänyt lukija ​tuntee ​tekstin edessä pelkoa siitä, ettei kuitenkaan ymmärrä tekstiä oikein. Ja juuri siitä syystä epäonnistuu tekstin ymmärtämisessä. Pelon passion vallassa ihminen on jatkuvasti varautunut, näkee uhkia kaikkialla. Pelkää jopa kirjaa ja omaa ymmärtämättömyyttään! – ja sulkeutuu itseensä suojellakseen itseään.

Pelokkaan on mahdotonta avautua kirjan hänessä tuottamille affekteille aivan, kuten sosiaalisissa tilanteissa pelokkaan on mahdotonta antaa toisten ruumiiden vaikuttaa häneen välittömästi. Itseensä sulkeutuneena hän ei pysty tuntemaan kirjojen tai ihmisten kykyä kasvattaa ruumiinsa voimia.

Sosiaalinen pelko on varmasti kaikille sukupuolesta riippumatta todellinen mahdollisuus. Kuitenkin – palatakseni hieman edellisten fragmenttien teemaan – juuri miehille se on tyypillistä siitä syystä, että he ovat kasvaneet tuntemaan maailman voittamisen ja häviämisen, kunnian ja häpeän sekä nöyryytyksen ja koston kautta.

Naisen ruumiin vapauttamisesta on puhuttu paljon (ja tietysti aivan oikein), mutta mitä tarkoittaisi miehen ruumiin vapauttaminen? ​Foucault ​on sanonut: sielu on ruumiin vankila. Kilpailun kategorioiden kangistama miehen sielu estää miestä kokemasta – Spinozaa lainatakseni – ”mihin ruumis pystyy”. Miehen ruumiin vapautuminen tarkoittaa siten väistämättä miehen sielun vapauttamista. Eikä näitä kahta tosiasiassa voida erottaa toisistaan.

Miesten sielullis-ruumiillinen pelko kohdistuu etenkin toisiin miehiin, jotka ovat uhkaavia, vihattavia, kadehdittavia ja pelättäviä. Silläkin uhalla, että vaikutan nyt ylimakealta ja lattealta: pelon ja vihan voi miehessä voittaa ainoastaan lempeämpi ja hyväntahtoisempi suhtautuminen toisiin miehiin.

Spinozan sanoin: ”Vastavuoroinen viha lisää vihaa, ja päinvastoin rakkaus voi pyyhkiä vihan pois.”

Sielun silmien kääntäminen ja ruumiin asennon vaihtaminen on toki haastavaa. Onneksi apuna ovat kulttuuri ja filosofia.

Nyt tulee self-help -vinkki: mies anna erilaisten kulttuurituotteiden tunkeutua ruumiiseesi, penetroida sieluasi. Spinozasta on hyvä aloittaa. Aloita rakastumalla filosofeista rakastetuimpaan, siunattuun Baruchaan.