Ilmastovastuun filosofia

Teksti: Henrik Peiponen

Yleensä ilmastonmuutoksesta puhuttaessa auktoriteettiasemassa ovat ilmastotieteilijät. Syyllisyydestä ja syyllistämisestä kirjoitettaessa alan asiantuntijoita – eli moraalifilosofeja – ei kuitenkaan kuulla. Kova tiede on avainroolissa ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa, mutta se ei kerro meille, miten siihen suhtautua. Filosofien kuuleminen onkin elintärkeää, jotta osaamme asennoitua ilmastokriisiin moraalisesti kestävällä tavalla.

Suomalaisessa ilmastokeskustelussa on viime aikoina puhuttu paljon syyllistämisestä. Meidän pitäisi puhua toimista, joita Suomen ja suomalaisten on vielä tehtävä saavuttaakseen Pariisin ilmastosopimuksen asettamat tavoitteet. Sen sijaan käymme lakkaamatta keskustelua siitä, miten ilmastonmuutoksen vastaisesta taistelusta tulisi puhua. Esimerkiksi ”Greta”-dokumenttia seuranneessa Docventuresissa keskustelu pyöri juuri tämän teeman ympärillä: onko Greta Thunbergin tapa puhua ilmastosta liian kärkevä ja polarisoiva?

Greta Thunberg Ruotsin valtiopäivätalon edessä vuonna 2018.
Kuva: Wikimedia Commons

Syyllisyyteen takertuminen on mielestäni outoa, sillä syyllisyydelle todella olisi aihetta. Me tuhoamme maapalloa aktiivisesti ja myös tiedostamme sen. Mielensä pahoittaminen aktivistien suorista puheista näyttäytyy lähinnä perverssinä verrattuna inhimilliseen kärsimykseen ja kuolemaan, jota ilmastokriisin seurauksena on tiedossa tulevina vuosikymmeninä – ja jota tapahtuu jo nyt. Voidaanko syyllistämistä pitää vääränä, kun meillä jokaisella vaikuttaisi olevan vastuu toimia?

Ilmastovastuun kysymykseen lähdinkin hakemaan vastausta Helsingin yliopiston ympäristöfilosofian tutkijatohtori Simo Kyllöseltä. Kyllösen mukaan vastaus moraalisen vastuun kysymykseen ilmastonmuutoksen liittyen on filosofisesta näkökulmasta selvä. Lopulta vastuu on aina yksilöillä.

”Nykyään iso joukko ilmasto- ja moraalifilosofeja lähtee siitä, että yksilöillä on vastuu ilmastopäästöistä. Vaikka ei voida suoraan osoittaa miten yksilön päästöt aiheuttavat tietyn vahingon, niin jokainen lisäpäästö lisää ilmastovahingon riskiä. Tähän ei voida suhtautua välinpitämättömästi”, Kyllönen toteaa. Vaikka ilmastonmuutoksen torjunnassa valtioilla ja yrityksillä on keskeisempi rooli kuin yksilöillä, ei niillä filosofisessa mielessä kuitenkaan ole moraalista toimijuutta. 

Kyllönen ei silti halua sysätä kaikkea vastuuta yksilöille: ”Tavallaan yksilölle kaiken vastuun säilyttäminen ja tämän syyllistäminen on väärin, koska yksilöillä on rajalliset mahdollisuudet toimia yhteiskunnassa, joka on kytketty fossiilitalouteen lähes jokaisella osa-alueellaan. Syvässä filosofisessa mielessä moraalinen vastuu on kuitenkin lopulta yksilöillä. Rakenteet eivät ole moraalisia toimijoita, vaan niitä muuttavat yksilöt, usein kollektiivisesti.”

Kyllönen tahtookin korostaa kollektiivista toimintaa, sillä usein merkittävimmät ilmastoteot yksilöiden päästöihin liittyen tehdään kollektiivisella tasolla. Esimerkiksi taloyhtiössä voidaan pyrkiä vaihtamaan vähäpäästöisempään lämmitysratkaisuun, mikäli se on mahdollista. 

Moraalifilosofisesti yksilöllä näyttäisi kuitenkin olevan vastuu ilmastonmuutoksen hillinnästä. Moraaliseen vastuuseen myös liittyy olennaisesti syyllisyys, jolla tarkoitetaan väärin tekemisen tiedostamista. Mitä mieltä Kyllönen on sitten syyllistämisestä?

”Vaikka me huomaisimmekin, että joku toimii välinpitämättömästi ja tämä ansaitsisi moraalisen moitteemme, niin ei välttämättä ole hedelmällisintä lähteä syyllistämään häntä. Usein toimintamme ilmaston suhteen ansaitsee tulla syyllistetyksi, mutta se ei tarkoita, että meidän aina kuitenkaan kannattaa syyllistää niitä, jotka sen ansaitsevat.”

”Usein toimintamme ilmaston suhteen ansaitsee tulla syyllistetyksi, mutta se ei tarkoita, että meidän aina kuitenkaan kannattaa syyllistää niitä, jotka sen ansaitsevat.”

Kyllönen ottaa esimerkiksi peliriippuvaisen, joka on hairahtanut taas tuhlaamaan kaikki rahansa pelikoneisiin. Tällöin paras toimintatapa ei ole syyllistäminen, vaan puheessa on muistettava tietty moraalinen sensitiivisyys. Peliriippuvaisten tapauksessa olemme yleensä jo oppineet sensitiivisiksi, mutta ilmastokeskustelu on meille jotakin uutta. Sen laajuus ja läpäisevyys kaikille yhteiskunnan alueille on jotain, jonka kanssa meidän on pystyttävä toimimaan. Siksi tätä samaa herkkyyttä kaivataan Kyllösen mukaan myös ilmastokeskusteluun.

Keskustelu ilmastovastuusta ja syyllisyydestä on Kyllösen mukaan luonnollinen seuraus siitä, että ilmastotoimet alkavat olla näkyvä osa ihmisten arkipäivää. Ilmastovahingon pienentäminen vaatii toimia lähes jokaisella elämän osa-alueella niin lämmityksen, liikkumisen kuin ruokavalionkin saralla. Vanhat identiteettimme joutuvat käymään läpi muutosprosessin ja toimien oikeudenmukaisuus alkaa mietityttämään. Erityisesti demokraattisessa yhteiskunnassa ihmisten on koettava toimet hyväksyttäviksi. 

Siksi ilmastovastuusta on puhuttava ja meidän on opittava ilmaisemaan moraaliset moitteemme rakentavalla tavalla. Vaikka emme olekaan valinneet syntyä fossiilitalouteen perustuvaan yhteiskuntaan ja mahdollisuutemme toimia ovat rajalliset, niin päästöjä tuottavasta toiminnastamme seuraa silti ilmastovahinkoa kasvattava riski. Syyllisyys on aiheellista, sillä toimimme väärin ja välinpitämättömyys ei ole moraalisesti kestävä vaihtoehto. 

”Keskustelua on kuitenkin pyrittävä käymään tavalla, jotta ihmisten motivaatio toimia ei käänny itseään vastaan”, Kyllönen huomauttaa. 

Ennen kaikkea Kyllönen näkee ilmastovastuukeskustelussa paljon potentiaalia. Se on keskeistä riittävän laajan muutoksen aikaansaamiseksi riittävässä aikataulussa, sillä kyse on koko yhteiskunnan kattavasta muutoksesta. Kyllösen mukaan muutokset usein lähtevät siitä, että joku tai jotkut ottavat kyseessä olevan asian vakavasti ja vaativat muita toimimaan vastuullisesti. Tämä paine on monien yhteiskunnallisten muutosten taustalla, oli kyse sitten naisten äänioikeudesta tai rodullistettujen ihmisten oikeuksista.

”Rakenteet eivät muuta itse itseään.”

Vaikka muutokset tapahtuvat rakenteellisella tasolla ja usein kollektiivisen toiminnan seurauksena, on muutoksen taustalla aina yksilö. Kuten Kyllönen toteaa, rakenteet eivät muuta itse itseään. Tarvitsemme yksilöitä, jotka ovat valmiita ottamaan vastuun teoistaan ja vaatimaan vastuullisuutta myös muilta. Ei ole realistista, että jokainen meistä uhraisi elämänsä ilmastonmuutoksen torjunnalle kuten Greta Thunberg, mutta omissa valinnoissamme meidän tulee pitää ilmastovastuu mielessä. Välinpitämättömyyteen meillä ei ole varaa, niin moraalisesta kuin ilmastotieteellisestäkään näkökulmasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s