Miksi moralisoimme?

Teksti: Armin Kellomäki

Kuva: Antti Arnkilin kotialbumi

Tapamme tulkita taidetta vaikuttaa olevan merkittävässä murroksessa. Kirjoja, sarjoja ja muita kulttuurin tuotteita arvioidaan taiteellisten ansioiden lisäksi yhä enemmän myös tekijöiden, tekijyyden ja arvomaailman kautta. Ambivalenssia ja kärkevyyttä tunnutaan siedettävän huonosti. Viihdyttävyyden, koskettavuuden ja taidokkuuden rinnalle ovat nousseet oikeudenmukaisuuden ja yksiselitteisyyden ihanteet. Mistä moralistinen käänne kumpuaa? Mitä hyvää murros tuo tullessaan, ja lentääkö jotakin samalla pesuveden mukana? Näitä kysymyksiä asettuu pohtimaan Antti Arnkil, esseisti ja Siltalalla työskentelevä kustannustoimittaja.

Kysytään ensin kirjallisuusalasta ylipäätään. Millaisena Arnkil kokee sen nykyisen ilmapiirin?

– Vaikea sanoa siitä mitään yleistä. Ehkä kirjallisuusalaa tyypillisesti määrittää jonkinlainen ahdistunut tappiomieliala, koska kirjailijat ovat tavallaan ammatikseen tyytymättömiä, ja lisäksi kaikenlaiset taloudelliset murheet ja muu huoli pärjäämisestä värittää kirjailijoiden arkea. Kirjamyynnit ovat pitkään olleet laskussa, jos äänikirjojen äkillistä nousua ei lasketa, ja ihmisten aika nykyään menee pitkälti muun kuin kirjallisuuden parissa. 

– Kotimaisessa kirjallisuudessa sinänsä tapahtuu minusta jatkuvasti kiinnostavia asioita, ja kaunokirjallisuus lienee tällä hetkellä Suomessa moniäänisempää kuin koskaan aikaisemmin. Kun ei ole oikein enää portinvartijoita, niin kaikkea saa tehdä. Mutta jos ilmapiiristä puhutaan, niin onhan se aika synkkä. Jos se nyt muuallakaan on sen parempi.

“- ei ole minun asiani yrittää määritellä, miten näitä keskusteluja pitäisi käydä. Lienee pikemminkin kuuntelun paikka.”

Viime aikoina on puhuttu paljon eri väestöryhmien representaatiosta ja kiinnitetty huomiota siihen, millä tavalla erityisesti historiallisesti alisteisessa asemassa olevien ryhmien tarinoita nostetaan esiin. Tähän on liittynyt kiinteästi keskustelu siitä, kuka saa kirjoittaa ja mistä. Mitä ajatuksia tämä keskustelu herättää? Miten se vaikuttaa kirjallisuuteen?

– Pidän keskustelua tärkeänä. Se herättää jossain määrin ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita. Esimerkiksi koko kysymys ”kulttuurisesta omimisesta” on sellainen, jota en oikeastaan ollut tullut lainkaan pohtineeksi ennen kuin se nousi riitelyn aiheeksi Suomessa. Keskustelu on pakottanut miettimään omaa asemaa moninkertaisesti etuoikeutettuna ihmisenä. On paljon sellaisia kulttuurikritiikin kysymyksiä, joita en ole joutunut ajattelemaan siksi, että olen ollut turvatussa,  normien pönkittämässä asemassa. Pidän tervetulleena sitä, että minut ja monet kaltaiseni on pakotettu kohtaamaan ongelmia, jotka eivät ole aikaisemmin ole olleet framilla. 

Toisaalta Arnkil näkee keskustelussa myös epäkohtia:

– Hyvin monisyisiä ja huolellista ajattelua vaativia asioita on yritetty mielestäni runtata jonkinlaisen kulttuurisen kenttäkamppailun kuvioihin – ja tietysti someympäristö on ollut omiaan tulehduttamaan kiistoja entisestään. On pyritty omaksumaan maailmalta, erityisesti Yhdysvalloista, valmiita keskusteluasetelmia ja positioita, ja jos sitten jotkut ovat ärsyyntyneet oudoista, uusista käsitteistä ja mielipiteistä, heidät on leimattu vanhanaikaisiksi ja luutuneiksi.

– Mutta jos nyt tässä palaan omaan etuoikeutettuun asemaani valtaväestön edustajana, niin täytyy todeta samaan hengenvetoon, että ei ole minun asiani yrittää määritellä, miten näitä keskusteluja pitäisi käydä. Lienee pikemminkin kuuntelun paikka.

Entäpä satiirin kohtalo yksiselitteisyyttä vaativassa maailmassa. Jos teksistä otetaan irti vain se, mitä siinä sananmukaisesti seisoo, jää tämä provokatiivinen kritiikin laji kokonaan huomaamatta ja kääntyy jopa itseään vastaan. Kieliikö tiettyjen arvojen selkeän edistämisen vaatimus kyvyttömyydestä tulkita vaikeita ja ristiriitaisia tekstejä?

Ei niinkään, kuuluu Arnkilin vastaus. Hän tunnistaa kyllä tietynlaisen yksiselitteisyyden vaatimuksen nostaneen päätään viime aikoina. Lukutaidon puutteen syyksi hän ei sitä kuitenkaan lue.

– Ihmiset ovat varsin hyvin lukutaitoisia ja altistuvat nykyään monenlaisille teksteille ja tekstien törmäyksille ja riitasoinnuille jo pelkästään netin takia. Nykyinen digitaalinen arki on jatkuvaa, monimutkaista tulkintatyötä ja monenlaisten dissonanssien kestämistä. Uskon, että ihmiset ovat aika hyvin tämän tasolla, ja ymmärtävät paremmin kuin koskaan esimerkiksi ironiaa, ambivalenssia, tekstirekisterien sekoittumista ja niin edelleen. Mitä muuta esimerkiksi meemikulttuuri on kuin virtuoosimaista leikkiä muuttuvilla merkityksillä, vaihtuvilla konteksteilla ja mielleyhtymillä. Tässä mielessä yksiselitteisyyden vaatimus ja aitouden kaipuu voi ehkä olla jonkinlaista vastareaktiota – enemmänkin väsymistä maailman moniselitteisyyteen ja sekavuuteen kuin kyvyttömyyttä ymmärtää tai lukea hyvin. 

– Jos satiiria ei nykyään ymmärretä, sanoisin että syynä on pikemminkin se, että sitä ei haluta ymmärtää kuin että sitä ei todella pystyttäisi ymmärtämään. Minun kokemukseni mukaan koululaisetkin ymmärtävät satiiria, mutta nykyään on kaikenlaisia loukkaantumisen ja pöyristymisen performansseja, joissa ihmiset haluavat esittää toisilleen yksinkertaisempaa kuin ovatkaan.

Provosointi on varsin perinteinen osa yhteiskunnallista kritiikkiä. Provokaatio toimii silloin, kun se saa aikaan reaktion. Siksi nykyajan voimakkaat reaktiot tuntuvat nurinkurisilta: eikö haetun reaktion antamisen sijaan olisi nimenomaan parempi vaieta provokaatiot kuoliaaksi? Onko moralisointi vain osoitus siitä, ettei provokaation ymmärretä olevan provokaatio?

Provosointi ylipäätään on Arnkilista muuttunut vähän vaikeaksi:

– Miten voisi kauheasti provosoitua kaunokirjallisesta tekstistä, kun Amazon palaa, yritykset yksityistävät kehitysmaiden juomavesivarantoja, kalat loppuvat meristä ja niin edelleen?

Hän on kuitenkin tehnyt kiinnostavan havainnon kirjallisen provokaation muuttumisesta:

– Tuntuu, että omassa nuoruudessani (80-90-luvulla) provokaatiot suuntautuivat aina moralisointia vastaan – jonkinlaisen pitkitetyn 60-luvun hengessä – mutta nyt tyypillisesti moralisointi itse on se provokaatio. Ajattelen satunnaisena esimerkkinä vaikkapa jotakin lehtijuttua, jossa käydään kiinni rakastettuun populaarikulttuurin ilmiöön ja julistetaan se ”toksiseksi” ja sitten asiasta raivotaan muutama päivä somessa. Joku näkyvä usalainen kirjoittaja tekee jutun ja sitten me riennämme perässä joko komppaamaan tai suuttumaan. 

– Provokaattorit ovat nykyään moraalin puolella vetämässä rajoja sopivalle toiminnalle siinä missä he aiemmin olivat rikkomassa rajoja.  Tämä on iso muutos, joka hämmentää ja ärsyttää nykyisiä keski-ikäisiä, mukaanlukien itseäni, ja juuri siksi se on tietysti niin tehokasta.

Kapinoidaan rajoja vetämällä ja menneitä virheitä oikaisemalla.“

Arnkilin mukaan uuden sukupolven moralisointi-intoa ei menneinä vuosikymmeninä osattu odottaa.

– Ajateltiin, että nuoret polvet tulisivat menemään aina vain pidemmälle rajojen rikkomiseen – oli tällainen kapina sitten miten näennäistä tahansa, niin kuin se jo omassa nuoruudessani oli. Kuitenkin kuvio kääntyikin ylösalaisin, mikä on mielenkiintoista. Kapinoidaan rajoja vetämällä ja menneitä virheitä oikaisemalla. 

Arnkil yhdistää kulttuuriin kohdistuvat moraalipohdinnat yhteiskunnallisiin kysymyksiin laajemminkin:

– Ehkä samoihin aikoihin kun tajuttiin, että planeettaa ei kannattaisi tuhota, ymmärrettiin, että loputtoman ylikuluttamisen, kasvutalouden ja fossiilisten polttamisen päälle vuosikymmenten mittaan rakentunut dekadentti ja kevytpostmoderni kulttuuri täytyy viheltää poikki. Että nyt täytyy oikeasti pysähtyä miettimään, että missä ovat ne rajat, joiden sisällä meidän pitäisi pystyä yhdessä elämään. Ja on problematisoitava aiemmin hyväksyttävänä pidetty käytös kauttaaltaan. Tässä uudessa asenteessa on sitten nähty osin jopa uuspuritanistisia piirteitä.

Maailman lohduton tila voi Arnkilin mukaan selittää myös yksiselitteisyyden voittoa ambivalenssista:

– On herätty ekokatastrofeihin ja maailman polttamisen ja turmelemisen karmeuteen, ja sitä kautta ajattelu hakeutuu kohti jotakin pitävää perustaa: pikemminkin kohti yksinkertaista ja vilpitöntä kuin kohti häilyvää tulkinnallisuutta ja ambivalenssia. Koetaan tärkeäksi saada ote jostakin pitävämmästä kuin vaikka tekstien merkitysten leikistä. Pikemminkin kysytään: mikä on arvokasta, mihin voi luottaa ja mitä meidän pitäisi tehdä?

Palataan lopuksi taiteeseen. Kirjallisuudelle sovitetaan monenlaisia viittoja poliittisten päämäärien edistämisestä ihmisen syvimpien sielun liikkeiden kuvaamiseen. Mikä sen tehtävä ja yhteiskunnallinen rooli lopulta on?

– Tämä on kysymys, johon ei ole minusta muuta vastausta kuin kaikki se, mitä kirjallisuus koko ajan ja kaikista tehtävänannoista riippumatta tekee. Kirjallisuus menee sinne, minne se haluaa. Jokainen yritys asettaa kirjallisuudelle jokin määrätty tehtävä on tuhoon tuomittu, ja se on ollut tuhoon tuomittu jopa sellaisissa yhteiskunnissa, jotka ovat pontevasti pyrkineet ohjaamaan ja puhdistamaan kulttuuria. Yritykset suunnata tai kontrolloida kirjallisuutta ovat johtaneet kaikkialla kirjalliseen kapinaan. 

– Filosofisesti voisi sanoa, että kirjallisuuden mahdollinen tehtävä liittyy ihmisen olemisen radikaaliin avoimuuteen, siihen, että ihmisellä itsellään ei ole mitään annettua tehtävää, että hän on erityisesti kielen myötä avoin kohti kaikkea, kohti mitä vain, myös ja erityisesti kohti kaikkea sitä mikä vielä on tunnistamatta. Kirjallisuus on radikaalilla tavalla vapaata, ja tämä tekee siitä tietysti erityisesti kirjoittajille myös ahdistavaa, koska on niin mahdotonta kirjoittaa mitään, mikä yltäisi tämän vapauden ja lupauksen tasolle. 

– Jos kirjallisuudella on jokin tehtävä, niin se on olla alistumatta millekään määrätylle tehtävälle. Kirjallisuus ylittää sen, mikä on annettuna, kurottaa kohti ja kanavoi sitä, mikä tulee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s