Mitä tulee koronan jälkeen?

11. maaliskuuta WHO julisti koronavirusepidemian pandemiaksi. Tämä ei ollut yllätys vaan pitkitetty vastaus pelihousujansa repivälle kansainväliselle yhteisölle. Viimeinen sinetti uudelle normaalille oli vihdoin annettu.

Viruspandemian aikana kaikki uutisointi on kriisiuutisointia. Tiedotus terveydenhuoltojärjestelmien kuormituksesta muistuttaa viihteellisimmillään #metoo-kampanjan hollywoodkuohuntaa. Mistä löytyy seuraavaksi kaatuva dominopalikka? Etelä-Eurooppa hajosi, Yhdysvallat hajoaa ja kolmas maailma hajoaa perässä. Näyttää siltä, että vähimmällä selviävät Itä-Aasian edelläkävijämaat. Pohjoismaat keikkuvat laudalla. Asiantuntijoiden lausunnoista on alkanut löytyä konsensusta. Tarvittavat toimenpiteet vaativat paljon resursseja ja ne koostuvat kolmesta limittäisestä vaiheesta: laajasta testauksesta, tartuntaketjujen jäljittämisestä ja tartunnan saaneiden eristämisestä.

Talous liikkuu maakohtaisesti horjumisen ja sortumisen välillä. Finanssi- ja reaalitalouden erkanemiskehitystä on taustoitettu laajasti niin politiikan kuin taloustieteen tutkimuksessa. Käsin kosketeltava ja abstrakti talous ovat löytäneet vapaapudotuksesta yhteisen suunnan. Massiiviset elvytys- ja tukipaketit ovat kirvoittaneet laajaa keskustelua utopioista ja dystopioista, joiden pohjimmainen viesti on analyyttisen sijaan henkilökohtainen. Poliittisessa vasemmistossa tämä ”mahdollisuuksien ikkuna” nähdään oljenkortena uudenlaiseen maailmanjärjestykseen, jossa kylmä markkinalogiikka korvattaisiin valtiojohtoisella vastuunkannolla. Uusliberalismi hajoaa haurauteensa, Green New Dealit pystyyn ja ekokatastrofia selättämään! Samassa viiteryhmässä Michel Foucaultin ja Albert Camusin analyysit ruttoepidemiasta ovat innoittaneet teoreettisiin psykooseihin, joissa autoritaarinen kontrollikoneisto nappaa liberaalit länsimaat haltuunsa.

Oikeistokonservatiivien ja kansalliskiihkoilijen piireissä keskustelut ovat kulkeneet kahdessa aallossa. Joko bolsonaromaisesti näytellään keskisormea koko pandemialle tai vaaditaan lisää kuria ja järjestystä. Realiteetit ovat ohjanneet valtioiden toimintaa kohti jälkimmäistä aaltoa. On turha kuvitella, että koronatilanne heikentäisi nationalististen äänenpainojen suosiota. Viruspandemian hallinnassa on tapahtunut riittävästi virheitä, joille löydetään syyllinen. Donald Trumpin ennätykselliset kannatusluvut kertovat vahvistuneesta yhtenäisyydestä, jossa erehdykset on ulkoistettu kansallisen ruumiin ulkopuolelle. Jokainen pelastettu henki on kansakunnan voitto ja jokainen kuolema kiinalaisen viruksen aiheuttama.

Mitä koronan jälkeen seuraa? Kyllästymiseen asti on toitotettu: kukaan ei tiedä. Kansanterveydellinen keskustelu on vetänyt yhteiskunnallista keskustelua hihnasta. Varmuuden puute on oikeuttanut mediaa, poliitikkoja ja tutkijoita jäämään turvallisiin positioihin. Keskustelu kriisin jälkeisestä maailmasta tuijottaa nöyränä nykytilannetta. Toimenpide-ehdotukset (kuten kansalliset yritystuet tai EU-tason velkajärjestelyt) liittyvät vain nykyjärjestelmän ylläpitoon. Ne ovat elintärkeitä toimia, mutta eivät ratkaisu tulevaisuuden ongelmiin. Jos toistamme mantrana maailman muuttuvan, tarvitsemme selkeitä suuntaviivoja siitä, minkä pitää muuttua.

Processed with VSCO with dog1 preset

Jos oletamme koronaviruksen johtavan suureen murrokseen, tarvitsemme rakenteita avaavaa keskustelua. Tilaa olisi perata kansainvälisten finanssimarkkinoiden ja instituutioiden laajempia toimintaperiaatteita. Muuttuvatko pörssit, muuttuvatko valuuttarahastot, muuttuuko YK? Rahahanat ovat ainakin kaikkialla auki. IMF:llä on biljoonan dollarin ”sotavarasto” koronaa varten. Jopa kuripolitiikan a priori valtio Saksa elvyttää minkä kerkeää. Raha pumpataan jokaiseen suuntaan, koska talous hajoaa kaikkialta. Financial Times on todennut, että keskuspankit eivät ole viimeisen finanssikriisin jälkeen pystyneet ”normalisoimaan” rahapolitiikkaansa – eivätkä ne siihen pysty vielä pitkään aikaan.

Tuotetaanko meille fantasiaa vahvan valtion paluusta, joka unohdetaan heti kun kriisi päättyy? Varmaa on vain se, että nykyisillä pelisäännöillä koko maailmantalous tulee olemaan valtavissa veloissa. Rahan arvohan on lopulta se, minkä me sille yhteisesti annamme. Onko koronavelkojen kohtelu tavallisina lainoina kestävää talouspolitiikkaa? Nämä ovat kysymyksiä, joihin on vaikeaa saada tyydyttäviä vastauksia.

Tarvitsemme kuitenkin kysymyksiä, jotka uskaltavat tähdätä pitkälle. Vaikka koronaviruksen politisoimisessa on omat vaaransa, ei hätäinen päivittäisraportointi korvaa jäsenneltyä yhteiskunta-analyysia. Suomalaiselle päivälehdistölle ennuste ei useimmiten ole ennuste, jos se ei ole tilastoitavissa. Jos ennusteemme ovat pelkkää jokeriarpojen täyttöä bruttokansantuotteen laskusta, niin vaihtoehdottomuus on ainoa vaihtoehtomme.

Jo demokratian kannalta on tärkeää, että meillä ei ole uudesta normaalista valmista pohjapiirrosta. Olisi outoa vastata koronakriisiin poliittisilla päämäärillä, jotka syntyivät ainoastaan reaktioina vanhan maailman ongelmiin. Jos haluamme avointa muutosta, kysymystenkin tulee olla avoimia. Tosin silloin vastaus kysymykseen ”mitä tulee koronan jälkeen” ei voi olla pelkkä kysymysmerkki.

Teksti: Juho-Eeli Tuori

Kuva: Aaro Taina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s