NANNI TUOMINEN.

Ketjukaupoissa ahdistaa, mutta suomalaista tuotantoa tarkastellessa lompakkoa puristaa. Käytettynä ei aina löydä etsimäänsä, eikä osaaminen riitä itse tekemiseen. Uuden ostamisen lisäksi vaikeutta aiheuttaa myös vanhojen, tarpeettomiksi jääneiden, vaatteiden jatkosijoittaminen. Vaihtoehtoja kertakäyttökulttuurin vastustamiseen on onneksi myös muotiteollisuudessa entistä enemmän, mutta välillä eettisempien valintojen tekeminen tuntuu vaihtoehtojen paljoudessa kiinnostuksesta huolimatta vaikealta.

Vaatetuotanto on valtavaa vauhtia kasvava teollisuuden haara. Tuotantomäärä on viidentoista viimeisen vuoden aikana lähes tuplaantunut ja muotivaatteiden kertakäyttöisyys on muuttanut kulutustapojamme radikaalisti. Tuotannon ympäristölliset ja sosiaaliset vaikutukset ovat mittavia, ja kuormittavat etenkin kehittyviä tuottajamaita. Kymmenen euron puuvillaa ja elastaania sisältävän t-paidan päätyminen kuluttajan ekologiseen kangaskassiin vaatiikin valtavasti resursseja. Etenkin makean veden tarve vaateteollisuudessa on suurta, ja kyseisen t-paidan valmistamiseen käytettävä keskimääräinen vesimäärä onkin noin 2700 litraa.

Vaatteet ovat kuitenkin jokapäiväisen välttämättömyyden lisäksi tapa ilmentää omaa
persoonaa tai ajatuksia. Kehoa verhoavien kuitujen sijaan pukeutuminen edustaa monelle sanatonta viestiä yhteisöllisyydestä tai aatteesta, eikä omia kulutustottumuksia ole välttämättä helppo muuttaa. Uuden ostaminen on äärettömän helppoa, ja esimerkiksi nettikaupassa tuotteita koriin klikkaillessa materian kuluttaminen saattaa tuntua etäiseltä. Toisaalta, vaikka halua muutokseen löytyisikin, parempien tai vähemmän haitallisten vaihtoehtojen hahmottaminen voi tuntua vaikealta. Materiaalit, valmistajat, myyjät, kierrätys ja uudelleenhyödyntäminen tarjoavat lukemattomia määriä vaihtoehtoja vaatteen elinkaarelle.

Vaatteen hiilijalanjälki muodostuu monista tekijöistä, eikä päästöjen määrän selvittäminen ole monimutkaisten alihankkijaketjujen takia etenkään tavalliselle kuluttajalle aina helppoa, eikä edes mahdollista. Materiaaleissa etenkin elastaania tulisi välttää, sillä se estää muiden materiaalien jalostamisen uusiokäytössä. Kuitenkin luonnollisten puuvillan ja pellavan kaltaisten materiaalien tuottaminen vaatii valtavasti vettä ja materiaalista tuottajalle jäävä korvaus on usein häviävän pieni. Toisaalta villan ja mohairin kaltaiset kuidut vaativat eläinten henkiä, mutta synteettisistä kuiduista saattaa vapautua mikromuoveja kaikkialle ympäristöön.

Työntekijöiden oikeudet eivät aina kulje linjassa vaatteen ympäristöystävällisyyden kanssa ja innovatiivisesti muovijätteestä luotu kuitu saattaakin valmistua vaatteeksi hikipajassa. Iso osa vaatteen tai muun tekstiilin hiilijalanjäljestä koostuu myös sen kuljettamisesta, joten kotimaisten vaatteiden suosiminen olisisikin sekä sosiaalisten että ympäristöllisten syiden takia kannattavaa. Kuitenkin iso osa tekstiileistä tulee Suomeen ulkomailta, eikä täysin kotimaista tai lähimaissa tuotettua vaatetta ole helppo löytää.

Itse koen omien, jo kaappeja täyttävien, vaatteiden käyttöiän pidentämisen parhaaksi ratkaisuksi vaihtoehtojen keskellä. Vaatteiden oikea huoltaminen lisää käyttökertoja, mutta keskeistä on alun perin hankkia vain sellaisia vaatteita, kenkiä ja asusteita, joita voisi oikeasti ajatella käyttävänsä vuosikausia. Käyttökertojen lisääminen pienentää suhteellista ympäristökuormitusta ja vuosia palvelleiden tai käytettyjen vaatteiden suosiminen muuttaa kulutustottumuksia merkittävästi. Oikeinta tai parasta valintaa voi olla mahdotonta löytää, mutta jo päätös valita vähemmän ja parempaa on hyvä alku. ■