OLLI PUUMALAINEN.

Eteläisessä Kiinassa keskellä hienointa karstivuorimaisemaa, toistakymmentä kilometriä Yangshuon kaupungista pohjoiseen, on muinainen kylä. Sitä asuttaa Miao-kansa, joiden kulttuuria ja taidokkaita käsitöitä voi ihailla kylässä. Tai näin sen myyntipuhe voisi kuulua.

Tosiasiassa mitään kylää ei ole. “Shangri-La” tai Chinese Wonderland on Etelä- Kiinan vähemmistökulttuureilla rahastava teemapuisto, jonka rakennettu pinta-ala on lähes kokonaisuudessaan loputtoman tuntuista matkamuistomyymälää. Toisen osan muodostaa kanava-ajelu, jonka varrelle on pystytetty lavoja, joissa turisteille esitetään erilaisia ‘etnisiä’ viihdenumeroita, kuten innottomien esiintyjien eksoottista tanssia halvoissa kopiopuvuissa tai ‘alkukiinalaisen’ heimon rumpushow.

“Vähemmistöjä on kaupallistettu,” selvittää professori Lauri Paltemaa Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksesta. “Ajatuksena kehittää vähemmistöalueiden taloutta. Samalla vähemmistökulttuureista tehdään rihkamaa. Virallisen linjan mukaan vähemmistöjä autetaan kehittymään ja kulttuuria tuetaan. Suhtautuminen on kolonialistista.”

Vähemmistöt taannutetaan harmittomiksi kansantansseja värikkäissä puvuissa tanssiviksi marginaaliryhmiksi. Jopa pyhistä uskonnollisista rituaaleista voidaan tehdä showta. Hyväksikäyttö muistuttaa saamelaisten tuotteistamista Lapin matkailun moottoriksi. Kiinassa vain skaala on isompi, eikä poliittista vapautta protestointiin ole.

Paltemaan mukaan Kiinan vähemmistöpolitiikka on pintapuolisesti pluralistista. Vähemmistöt voivat saada lain mukaan joitain etuja, kuten luvan suurempaan lapsilukuun yhden lapsen politiikan aikaan tai oman koulujärjestelmän. Ytimeltään politiikka on kuitenkin assimiloivaa.

“Maon aikana maata yritettiin yhtenäistää. Jopa vähemmistöpukuja voitiin pitää separatistisina tai vääränä luokkatietoisuutena”, Paltemaa kertaa. Maon kuoltua linja heltyi hieman, mutta nykyhallinnon aikana se on taas tiukentunut.

Kiinan valtio tunnustaa 55 virallista vähemmistökansalaisuutta, joiden osuus populaatiosta on 8.4%. Loput 91.6% väestöstä luokitellaan han-kiinalaisiksi. Valtavassa Kiinassa jo vähemmistöihin kuuluvia on yhteensä noin 105 miljoonaa. Kahdeksalla suurimmalla vähemmistökielellä taas on vähintään tai jopa tuplasti yhtä paljon puhujia kuin suomella. Yhteensä kieliä on lähes 300.

“Vähemmistöstatus on poliittinen konstruktio, jonka kommunistit ottivat käyttöön 50-luvulla. Siinä noudatettiin Stalinin Neuvostoliittoon luomaa mallia,” Paltemaa huomauttaa. “Maassa on kuitenkin historiallisia vähemmistöjä. Kaikilla Kiinan alueilla on oma valtiollinen historiansa”.

Maailmalla tunnetuimpia Kiinan vähemmistöistä ovat uiguurit ja tiibetiläiset. Uiguurit ovat perinteisesti sunnalaista islamia harjoittava kansa Kiinan länsiosista. Tiibetiläiset taas on tehnyt tunnetuksi maanpaossa oleva neljästoista Dalai-lama Tenzin Gyatso.

Uutiset uiguurien asuttaman Xinjiangin autonomisen alueen orwellilaisista valvontatoimista ovat nousseet kesän aikana otsikoihin. YK:n mukaan alueella on salaisia uudelleenkoulutusleirejä, joissa on jopa miljoonia uiguureja. Ne edustavat Kiinan vähemmistöpolitiikkaa rumimmillaan. Teknologian avulla keskushallinto kiristää otettaan.

Myös tiibetiläisalueet ovat viime vuosina olleet levottomia.

“Tiibetiläiset ovat Kiinalle hyvin ongelmallinen vähemmistö. Heillä on tukea länsimaissa, oma identiteetti, uskonto, kieli ja kulttuuri”, Paltemaa luettelee. “Xinjiangin oppeja kokeillaan varmasti Tiibetissä”.

Kommunistisen puolueen viralliselle linjalle uskolliset historioitsijat ovat kertoneet tiibetiläisten vastaanottaneet Kansan vapautusarmeijan sotilaat aplodein, kun kommunistit valloittivat Tiibetin 1950-luvulla. Näissä kertomuksissa tosin unohtuu, että tietyillä alueilla tiibetiläisillä oli tapana karkottaa pahoja henkiä hakkaamalla käsiään yhteen.

Vuonna 1965 Tiibetin nykyinen autonominen alue lohkaistiin muusta Tiibetistä erilleen. Se kattaa alle puolet historiallisesta Tiibetistä. Loput alueet jaettiin ympäröivien maakuntien kesken.

Tiibet on karu esimerkki vähemmistöalueen asemasta Kiinassa. Alueen taloutta kehitetään, mutta kehityksen hedelmät eivät sada tiibetiläisten laariin. Investointien mukana muuttaa hankiinalaisia, jotka saapuvat töihin ja tehtaiden johtoon. Tiibetiläisistä on tullut toisen luokan kansalaisia. Kasvava han-kiinalainen väestö eri vähemmistöalueilla vahvistaa Pekingin yhtenäistämishanketta.

Tiibetin tulenarkuus näyttäytyy parhaiten tiettyinä merkkipäivinä. Yksi näistä on Dalai-Laman syntymäpäivä heinäkuussa. Silloin tärkeimpien kaupunkien kadut täyttyvät panssaroiduista ajoneuvoista, sotilaista ja poliiseista. Tavallisestikin reitit muualta Kiinasta tiibetiläisalueille ovat täynnä viranomaisten tarkastuspisteitä. Varsinaiselle Tiibetin autonomiselle alueelle matkustaminen taas vaatii aina erityisluvan tavallisen viisumin lisäksi.

Kiinan yhtenäisyyden pohjana oleva yli miljardin han-kiinalaisen enemmistö on kaukana homogeenisestä massasta. He puhuvat kahdeksaa toisilleen vierasta kieltä, jopa mandariinikiina jakautuu murteisiin, joita muiden puhujien on vaikea tai jopa mahdoton ymmärtää. Oikeastaan virallinen kieli on Pekingin murretta.

“Kiinan merkit peittävät tilannetta, koska ne eivät ole foneettisia. Merkit yhdistävät Kiinaa”, Paltemaa valaisee. “Murteet voitaisiin toisissa oloissa luokitella omiksi kieliksi.”

Kielellisistä ja kulttuurisista eroista huolimatta han-kiinalaisuus on etenkin Keski-Kiinassa uskottava konsepti. Paltemaan mukaan Kiinaa tulisi lähestyä maantieteellisenä alueena ja siten ymmärtää sen etnistä kokonaisuutta.

“Kiina on ollut useiden valtioiden tai valtion vallassa ja nyt se valta on Kommunistisella valtiolla.”

Kiinan rajat asettuivat nykyisille linjoilleen viimeisten Qing-dynastian keisarien aikana 1750-luvulla. Kommunistinen Kiina peri tämän alueen sisällissodan jälkeen välissä hallinneelta, mutta lyhytikäiseksi jääneeltä Kiinan tasavallalta. Nykyrajaisella Kiinalla on siten jo pitkä historia takanaan.

”Yhtenäistävä retoriikka ja politiikka yrittää tehdä itsestään totta. Siinä voi mennä vuosisatoja.” toteaa Paltemaa.

Ajatus ei ole aivan mahdoton. Kiinan historian laajaan kaareen verrattuna suomalaisuuskin on uusi ajatus. Yhtenäistävä politiikka tarkoittaa silti kovia aikoja vähemmistökansoille.

“Presidentti Xi Jinping on linjannut yhteiskunnallisen vakauden ja yhtenäisyyden päätavoitteikseen. Nykyinen hallinto on valmis menemään vaikka miten pitkälle pitääkseen alueet hallussaan ja tukahduttaakseen separatismin ja toisaalta myös oikeutetun kritiikin.

Synkältä näyttää. Olen pessimistinen.” ■