Haastattelussa ensimmäisen kauden Sitoutumattoman Vasemmiston opiskelijaedustaja Viivi Broms.

Teksti: Hilja Haase
Kuva: Kanerva Broms

HELSINGIN yliopiston ylioppilaskunta, tuttavallisemmin HYY, on ollut viime vuosina aktiivisesti
otsikoissa. HYY on historiallisesti ollut yksi Suomen rikkaimmista ja kestävimmistä opiskelijaorganisaatioista: se on selvinnyt kahdesta maailmansodasta, taloudellisista
lamoista ja lukuisista kriiseistä.

Nyt se kuitenkin seisoo uudenlaisen haasteen edessä. Viime vuosien taloushuolet, jäsenmaksun roihuava nousu ja viimeisimpänä kiinteistöjen myynti ovat luoneet rakenteellisia muutoksia, jotka koskettavat niin yksittäistä opiskelijaa kuin koko Helsingin yliopiston opiskelijayhteisöä.

Monelle HYYn jäsenmaksu on ainoastaan yksi kuluerä, joka lähtee tililtä automaattisesti. Harva opiskelija perehtyy tai tietää, mihin raha todellisuudessa menee, kuka sitä käyttää ja mihin.

YLIOPPILASKUNNAN päätöksenteko jää helposti sisäpiirin puuhaksi, jonka kieli ja rakenteet eivät avaudu ulkopuoliselle. Instituutio on etäinen.

Kun HYYstä puhutaan, puhutaan usein rakenteista, päätök-
sistä ja miljoonaluokan omaisuudesta. Harvemmin puhutaan niistä opiskelijoista, jotka yrittävät ymmärtää tätä kokonaisuutta sisältä käsin – usein ensimmäistä kertaa.

Mitä HYYn sisällä oikeasti tapahtuu? Ja mitä tarkoittaa olla yksi niistä opiskelijoista, jotka käyttävät valtaa sen sisällä? Yksi heistä on ensimmäisen kauden edaattori Viivi Broms.

BROMS astui sisään koneistoon ilman valmista ohjelmaa. Motivaationa ei ollut suuri visio HYYn tulevaisuudesta, vaan halu toimia omien arvojen ja viiteryhmän, Sitoutumattoman vasemmiston, puolesta. Haastattelu toteutettiin iltateen merkeissä, Broms istui pöydän ääressä:

”Kaikki alkoi kaverin lähettämästä viestistä ja ajatuksesta, että voisi tehdä jotain.”

Ensikosketus HYYhyn ei ollut voimaannuttava, vaan hämmentävä. Broms kuvaa kokeneensa huijarisyndroomaa: ilman selkeää agendaa tai kokemusta oli vaikea hahmottaa, missä valta oikeastaan sijaitsee. ”Kyllä se on avautunut, että täällä on jonkun kokoinen koneisto, joka pyörittää hommaa.”

Edustajistossa Broms on törmännyt ”hallintohimmeliin”, jossa yhden edustajan kaksivuotinen kausi tuntuu lyhyeltä verrattuna palkatun henkilöstön jatkuvuuteen ja hiljaiseen tietoon.

Koneisto on sana, joka toistuu. Se viittaa hallintorakenteeseen, jossa kaksivuotiskausilla pyörivät opiskelijat yrittävät pysyä kärryillä samalla, kun palkattu henkilöstö kantaa institutionaalisen muistin. Edaattorit eivät omaa samanlaista jatkuvuutta, kuin vakio henkilöstö. Se näkyy myös siinä, kenellä on valtaa.

Valta konkretisoituu budjettikokouksissa. Pöydälle tuodaan konsernitilinpäätös, tase ja esi-
tykset, joihin pitäisi ottaa kantaa. Päätösten mittakaava ei vastaa opiskelijapolitiikan mittakaavaa – kyse on kiinteistöistä ja miljoonista euroista.

Tilanne on ristiriitainen: samaan aikaan kun opiskelijat tasapainoilevat opintojen, töiden ja toimeentulon kanssa, heidän odotetaan arvioivan monimutkaisia talouskokonaisuuksia.

SIIN NOUSEE POHDINTA SIITÄ, KUINKA TODELLISTA VALTA ON, JOS SEN KÄYTTÖ EDELLYTTÄÄ OSAAMISTA, JOTA HARVALLA ON – JA AIKAA, JOTA VIELÄ HARVEMMALLA RIITTÄÄ.

BROMSIN mukaan yksittäinen edaattori voi vaikuttaa, mutta harvoin yksin. Valta kulkee ryhmien kautta. Jos oman kannan saa läpi suuressa ryhmittymässä, se todennäköisesti menee läpi myös edustajistossa. ”Uskaltauduin avaamaan suuni viiteryhmäni budjettiedaria edeltävässä ryhmiksessä ympäristövaliokunnan aloiteprojektin puolesta. Lobbasin sitä, ja se meni läpi.”
Vaikuttaminen on siis pitkälti neuvottelua ja sisäistä lobbausta – ei niinkään julkista keskustelua. Tämä tekee vallasta vaikeasti hahmotettavaa myös äänestäjille.

Broms nostaa itsekin esiin ongelman: moni ei tiedä, mitä heidän valitsemansa edustajat tekevät. Yksi Bromsin ajamista linjoista on Unicafen muuttaminen täysin vegaaniseksi. Hän tiedostaa taloudelliset riskit – esimerkiksi vegaaninen ravintola Myöhä on ollut tappiollinen. “Kyse on kuitenkin arvoista, ei vain kannattavuudesta.”

Toinen keskustelua herättänyt aihe on Ylioppilaslehti. Broms kyseenalaistaa lehden nykymuodon, jossa sisältö tulee usein jo valmistuneilta ammattilaisilta. ”Miksi sen pitää tulla valmistuneilta ihmisiltä, kun se on opiskelijoille?” hän kysyy. Voisiko lehti olla enemmän opiskelijoiden itsensä ylläpitämä, kun kyseessä on kuitenkin nimenomaan opiskelijalehti.

KYSYMYS kytkeytyy laajempaan keskusteluun. Missä määrin tulisi painottaa arvoja taloudellisen kannattavuuden sijaan? Broms toivoo yliopistolta enemmän avoimuutta ja yhteisöllisyyttä. “Viiden vuoden päästä toivoisin näkeväni yliopiston, joka on vapaan ja kriittisen ajattelun sekä tieteen pyhäkkö, jossa tehokkuusvaatimukset eivät jyrää sivistystä.”

Toive ei ole poikkeuksellinen ja nostaakin esiin pohdinnan siitä, kuinka moni opiskelija tällä hetkellä kokee yliopiston tällaisena tilana. BROMS viittaa myös opiskelijaliikkeisiin, kuten Students for Palestine -toimintaan. Hänen mielestään liike on esimerkki siitä, miten opiskelijat ottavat tilaa omaehtoisesti. Se voi kertoa sekä aktiivisuudesta että siitä, että viralliset rakenteet eivät aina tunnu riittäviltä.

Edustajistotyö on aikaa vievää ja usein näkymätöntä. Se vaatii perehtymistä, priorisointia ja kykyä toimia keskeneräisyyden kanssa. ”On ollut kivaa olla ympäröitynä samanmielisillä ihmisillä ja toimia omien arvojensa puolesta.”

Broms summaa korostaen, kuinka edaattoritoiminta haasteista huolimatta luo kuitenkin viimekädessä merkityksellisyyden tunnetta. •