Teksti: Silja Veijonen • Kuva: Masha Gladkova / Wikimedia Commons CC BY 2.0

Vaikka uutisotsikot Katalonian itsenäisyyskamppailusta ovatkin harvassa, ei itse taistelu ole vaiennut, kirjoittaa Silja Veijonen.

On aiheita, jotka nousevat ja katoavat uutismedioiden tutkasta nopeasti – ja toisaalta aiheita, jotka kiinnostavat vuosi toisensa jälkeen. Katalonian itsenäisyysliike ei sovi näistä kumpaankaan. Sen voisi väittää olevan yksi 2010-luvun seuratuimmista ulkomaanpolitiikan aiheista, joka yhtäkkiä vain katosi – tai siltä ainakin vaikuttaa.

On aika selvittää, mitä Katalonian itsenäisyysaktivismille kuuluu yli 7 vuotta vuotta surullisenkuuluisan kansanäänestyksen jälkeen. Tuolloin katalonialaisten tahto itsenäistyä voitti äänestyksessä peräti 92% äänivyöryllä, mutta Espanja tuomitsi äänestyksen maan perustuslain vastaiseksi ja siten mitättömäksi. Lukuisien katalaanipuolueiden lisäksi Katalonian itsenäisyyden ajamiseen ovat aktiivisesti osallistuneet lukuisat kansalaisjärjestöt. Näistä varsinkin Òmnium Cultural ja Assemblea Nacional Catalonia ovat vastanneet 2010-luvun aikana lukuisista
mielenosoituksista, joista näiden järjestöjen kärkiaktivistit, kenties kuuluisimpina niiden puheen-
johtajat Jordi Sànchez ja Jordi Cuixart, ovat istuneet jopa tuomioita kansankiihottamisesta ja kapinallisuudesta syytettyinä. Kansalaisjärjestöjen painoarvoa itsenäisyysliikkeille ei siis pidä aliarvioida.

Yksi syytteiltä säästyneistä Assemblea Nacional Catalanan toimijoista on sen hallituksen jäsen Antoni Strubell i Trueta.

Hän on ollut Assemblean toiminnassa mukana sen perustamisesta saakka ja istunut sitä ennen Katalonian parlamentissa itsenäisyyspuolueen jäsenenä – pitkän linjan aktivisti siis. Aktivismin lisäksi hän on journalisti, kääntäjä ja kirjailija, joka on julkaissut myös kirjoja katalaaninäkökulmasta ja Katalonian tilanteesta. Hän saapuukin haastatteluun etuajassa selvästi valmistautuneena avaamaan järjestönsä toimintaa ja Katalonian poliittista tilannetta.

Strubellin polveilevan kertomuksen perusteella Assemblea Nacional Catalana ei suinkaan ole nukahtanut järjestö. Strubell itse työskentelee kansainvälisiä asioita ja mobilisaatiota edistävissä komissioissa. Assemblea edustaa katalaaneja edelleen useissa kansainvälisissä kokouksissa ja on ollut mukana kansainvälisissä liikkeissä, kuten Wikileaksin perustajan Julian Assangen vapauttamista ajaneessa kampanjassa. Mobilisaatiokomissio puolestaan järjestää edelleen säännöllisiä mielenosoituksia Kataloniassa. Esimerkkinä tästä hän nostaa lauantaina 5. huhtikuuta järjestetyn mielenosoituksen Barcelonan vilkkaimmalla rautatieasemalla Barcelona-Santsissa.Järjestön puheenjohtaja Lluís Llách on ilmoittanut mielenosoituksen olevan vastaus ”Espanjan harjoittamalle verovarkaudelle ja [rautatieverkoston] investointien ja ylläpidon puutteelle”.

Itsenäisyysliikkeen aktiivisuus ei tule kuitenkaan itsestäänselvyytenä. ”On hyvin vaikeaa pitää kansanliikkeitä aktiivisena monia vuosia. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan katalaanien itsemäärämisoikeusliike on ollut erittäin pitkäkestoinen. – – Se on tietysti vienyt veronsa, mutta olemme jälleen keräämässä vauhtia”, Strubell toteaa. Itsenäisyyttä ajavat puolueet ovat viime vuosina menettäneet kannatustaan sekä Katalonian aluehallinnossa että Espanjan parlamentissa. Syyksi tälle Strubell epäilee itsenäisyyspuolueiden eriytymistä toisistaan, mutta toisaalta myös espanjankielisen median vaikutuksen lisääntymistä Kataloniassa. ”Olen äänestämättä jättäytyvien itsenäisyyden kannattajien ympäröimä – – ja osa itsenäisyysliikkeestä on siirtynyt äänestämään sosialisteja [Espanjan sosialistinen työväenpuolue PSOE]”, Strubell kritisoi.

Hänen näkemyksensä poikkeaa kiinnostavasti Assemblean toissavuotisesta kampanjasta, joka yllytti katalaaneja boikotoimaan Espanjan parlamenttivaaleja. Poliittisen toiminnan lisäksi monet katalaanijärjestöt tekevät edelleen työtä myös Katalonian kulttuurin ja katalaanin kielen säilyttämiseksi valtavirtakulttuurissa, sillä vähemmistökulttuurin ylläpitäminen ei tapahdu itsestään. Yhdeksi haasteeksi Strubell nostaa Kataloniaan tulevien maahanmuuttajien integroinnin osaksi espanjalaista eikä katalonialaista yhteiskuntaa. Ei jää epäselväksi, mitä mieltä hän on Espanjan valtion puuttumisesta Katalonian asioihin: ”Meillä ei ole valtaa suunnitella uusien ihmisten liittämistä osaksi maatamme [Kataloniaa]: kaikki se on Espanjan käsissä ja Espanja käyttää sitä räikeästi hyväkseen luomalla väestösaarekkeita, jotka ovat täysin irrallaan Katalonian kulttuurisesta, kielellisestä ja poliittisesta todellisuudesta.”

Strubell kuvaa kuitenkin Espanjan pyrkimyksiä rajoittaa Katalonian itsenäisyysliikettä viime vuosina verrattain varovaisiksi. Monet niistä koskevat medianäkyvyyteen ja representaatioon liittyviä kysymyksiä. Strubell itse ei kuitenkaan juuri välttele kärkkäitäkään lausuntoja. Esimerkiksi Katalonian mediayhtiöitä hän syyttää itsenäisyysaktivistien äänten hiljentämisestä ja espanjalaisten sisältöjen suosimisesta ohjelmistossaan.

Vaikka teoreettisesti Espanjan nykyinen hallinto ei suhtaudu itsenäisyysaktivisteihin yhtä aggressiivisesti edellisiin hallituksiin verrattuna, käy ilmi, että aktivistit ovat edelleen varsin tietoisia heihin kohdistuvista vanhoista ja uusista turvallisuusuhista, kuten laittomien vakoiluteknologioiden käytöstä heitä vastaan. Yhdeksi esimerkiksi tästä Strubell nostaa CatalanGaten – kohun, joka paljasti Espanjan hallinnon käyttäneen israelilaisomisteista Pegasus-vakoiluohjelmaa lukuisten katalaaniaktivistien ja -poliitikkojen laitteiden urkkimiseen. ”Voit milloin vain löytää nimesi lehdistä, jotka hyökkäävät sinua vastaan siitä tai tästä – – ja voit päätyä sinne [vankilaan]”, Strubell kuvaa asemaansa näkyvänä aktivistina.

Kataloniassa moni asia on siis muuttunut vuoden 2017 kansanäänestyksen jälkeen. Askarruttavaksi kysymykseksi jää: mitä tapahtuisi, jos kansanäänestys järjestettäisiin uudestaan? Strubell pitää kysymystä mahdottomana. ”Espanja ei ikinä sallisi sitä”, hän toteaa ja kieltäytyy spekuloimasta aihetta sen enempää.

Uusi kansanäänestys ei ilmeisesti ole ajankohtainen vuonna 2025. Itsenäisyysliikkeessä vaikuttaa kuitenkin olevan vielä uskoa tulevaan. Strubell kertoo Assemblea Nacional Catalanan tavoittelevan edelleen oikeutusta vuoden 2017 kansanäänestyksen tulokselle, mutta ennen kaikkea ääntä katalaaneille itselleen Katalonian asioista. Aktivistit jatkavat siis itsenäisyyden ajamista sinnikkäästi. ”Tämä on elämäntyöni”, Strubell summaa – samoin ajattelee varmasti moni muukin katalaaniaktivisti.