Kirjailija Pontus Purokuru näkee läpikotaisin taloudellistetun yhteiskunnan ongelmana. Policy kutsui Purokurun kävelylle säästötalkoiden hengessä.

Teksti ja kuvat: Julius Numminen

Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson esitti viime keväänä Ylen vaalitentissä väitteen, jonka mukaan säästäisimme vuositasolla kolme miljardia euroa, jos jokainen suomalainen kävelisi päivässä 500 askelta enemmän. Väite perustui UKK-instituutin arvioon, jonka mukaan liian vähäinen liikunta näkyy taloudellisesti muun muassa hoitokustannuksissa sekä varhaiseläköityjien kohdalla menetetyissä veroeuroissa.

Vahvasti talous- ja velkakeskustelun ympärille rakentuneissa eduskuntavaaleissa Henrikssonin avausta suomalaisten liikuntatottumuksien parantamiseksi olisi saatettu pitää pehmoisena, jollei hän olisi pystynyt yhdistämään puheenvuoroaan kovaan talouspuheeseen.

Ilmiön voi yleistää. Vihreän siirtymän myötä luvatut huikeat investoinnit ovat tuoneet ainakin puheiden tasolla uudenlaista puhtia ilmastotalkoisiin. Viime kesän rasisismikohussa taas ministereiden rasistiset kirjoitukset nähtiin ennen kaikkea uhkana Suomen maakuvalle ja siten kansainvälisille kauppasuhteille.

Mittaammeko siis asiasta riippumatta tekojemme hyötyjä ja haittoja korostetun taloudellisesti?

Esitän kysymyksen kirjailija Pontus Purokurulle, joka tunnetaan myös yhteiskuntakriittisen Mikä meitä vaivaa? -podcastin toisena juontajana. Jotta emme olisi kansantaloudellisesti täysiä vätyksiä, sovimme Henrikssonin innoittamana kävelytreffit kolealle Töölönlahden rannalle.

Purokurun mukaan me ainakin väitämme mittaavamme tekojamme taloudellisesti. Hänen mukaansa olemme kuitenkin todellisuudessa kaukana taloudellisesti tehokkaasti järjestetystä yhteiskunnasta. Esimerkiksi käy lihantuotanto.  

”Sehän on todella tuhlaavaa, epätehokasta, hidasta, saastuttavaa ja tietenkin myös julmaa verrattuna siihen, että optimoitaisiin ruoantuotanto taloudellisesti tehokkaaksi ja saataisiin viljelyalaa suoraan paremmin ruoan käyttöön.”

Toiseksi esimerkiksi Purokuru nostaa yksityisautoilun. Liikenteen jumittavat autot ovat tehokkuudessaan kaukana joukkoliikennevälineistä.

”Taloudellinen optimointi on helppo oikeutus mille tahansa, mutta kun avaa kannen ja tarkastelee, niin saattaa selvitä, ettei se toteudu käytännössä. Se on enemmänkin kertomus.”

Purokuru muistuttaa, että historiallisesti yhteiskunnat ovat perustuneet usein esimerkiksi uskonnollisille arvoille, perinteiden jatkamiselle tai muutoin mielekkäälle elämälle. Siis jollekin aivan muulle kuin taloudelliselle optimoinnille. Siksi Purokurua kiinnostaa, missä vaiheessa yhteiskunnan tavoitteeksi tuli kustannusten minimointi.

”Sehän on ihan absurdia, jos sitä alkaa miettimään. Senkö takia me elämme, jotta voisimme kuluttaa mahdollisimman vähän yhteiskunnan varoja, ja sitten mitä? Tuottaa verovaroja tai tuottaa yksityisille sijoittajille voittoa? Mikä on se, mihin sitä taloudellista tehokkuutta sitten käytetään?”

Purokurun mukaan näiden kysymysten äärellä taloudelliset argumentit loppuvat. Hän kaipaisi rehellisempää julkista keskustelua siitä, mikä todellisuudessa on talousjärjestelmämme ”end game”.

Asteista euroihin

Elinkeinoelämän keskusliitto EK avasi maaliskuussa dataikunnan, joka kokoaa yhteen tiedot Suomeen suunnitteilla olevista vihreän siirtymän ja puhtaan energian investoinneista. Kirjoitushetkellä dataikkunan investointien kokonaisarvo on yli 200 miljardissa eurossa. Niistä on kuitenkin varmuudella toteutumassa investointeja vain noin kahdeksan miljardin euron edestä.

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies arvioi 1. marraskuuta Ylen aamussa, että investointien hitaan etenemisen taustalla on Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman energiakriisin lisäksi korkojen nousu ja inflaatio. Toisin sanoen pitkän aikavälin vihreät investoinnit sakkaavat lyhyen aikavälin taloudellisten ilmiöiden takia.  

Purokurun mielestä juuri se on yksi vihreän siirtymän keskeisistä ongelmista. Jos ilmastonmuutoksen vastainen työ ulkoistetaan liiaksi talouden periaatteille, voi tuloksena syntyä ilmaston kannalta lyhytnäköisiä ratkaisuja.

”Taloudella argumentoimiseen voi ottaa kaksi vastakkaista linjaa. Kriittisesti katsoen voi kysyä, mitä jää niiden eurojen ulkopuolelle ja huomata, että taloudellinen puhe on aika lyhytjänteistä ja katsoo lyhyen aikavälin hyötyjä. Eikä siten tunnista vaikka ekosysteemien arvoa.”

Toisaalta Purokuru kertoo ajattelevansa, että läpikotaisin taloudellistetussa yhteiskunnassa on hyödyllistä puolustaa tärkeitä asioita myös talouden kielellä argumentoiden.

”Ikään kuin talousjärjestelmän omista ehdoista käsin näyttää, että ennen pitkää ilmastonmuutoksen seuraukset ovat vaan taloudellisesti niin tuhoisat, että on itse asiassa halvempaa rakentaa yhteiskunta uusiksi kuin jatkaa nykylinjalla.”

Eräs keskeinen kysymys vihreässä siirtymässä ja koko ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä on kuitenkin se, onko jatkuvan kasvun tavoittelu ylipäätään ympäristön kannalta kestävää. Purokurun mielestä vastaus on selvä.

”Käytännössä ei ole näkyvissä mitään sellaista tilannetta, jossa talouskasvu jatkuisi, mutta energiankäyttö ja materiaalivirrat eivät lisääntyisi. Eli käytännössä näyttää siltä, että talouskasvu on jossain vaiheessa tuhoamassa omat edellytyksensä.”  

Osa kansainvälisistä suuryrityksistä onkin tehnyt viime aikoina u-käännöksiä ilmastolupauksissaan. Helsingin Sanomien lokakuussa julkaiseman analyysin mukaan öljyn korkea markkinahinta on saanut öljyjätit kuten Shellin, BP:n, Exxon Mobilin ja Chevronin kasvattamaan öljyntuotantoaan ja lykkäämään ilmastotavoitteitaan.

Purokurun mielestä tapaukset osoittavat, että ilmastonmuutoksen torjumisessa on riskialtista nojata liikaa yrityksiin ja niiden yhteiskuntavastuuseen.

”Ainoa tapa, jolla yritykset voivat olla yhteiskuntavastuullisia on jonkinlainen paine, mainehaitta tai ihan suora juridinen säätely tai jokin muu tämänkaltainen painostus. Yritykset ovat lopulta hirveän konservatiivisia ja mitä suurempi yritys on, sitä vahvemmin se pyrkii jatkamaan samalla tavalla kuin ennenkin.”

Hänen mielestään myös kotimaisten investointien kohdalla pitäisi olla tarkkana.

”Jotenkin tuntuu, että ikinä ei voi huokaista helpotuksesta, vaan aina pitää lähettää tutkijat, aktivistit ja media paikalle pakottamaan yritykset pitämään kiinni siitä, mitä on sovittu ja mitä on luvattu.”

Hyödyn ihmiset

Purokuru tunnistaa, että taloudellisen hyödyn logiikka ohjasi jossain määrin myös kesällä käytyä keskustelua ministereiden rasistisista kirjoitteluista, kun maakuvan tahrojen pelättiin konkretisoituvan kansainvälisessä kaupassa. Hänen mukaansa kaikki eivät ottaneet rasismia itsessään vakavasti, vaan esimerkiksi silloisen elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan edesottamukset piti kierrättää saksalaisen median ja tasavallan presidentti Sauli Niinistön kautta ennen kuin tilanteeseen herättiin.

Toisaalta Purokuru pohtii, mikä edes olisi ollut vaihtoehtoinen tapa käsitellä asiaa, jos maine- ja taloushaittoja ei olisi nostettu esiin. Hänen mukaansa julkinen keskustelu olisi voinut tällöin tuntua voimattomalta.

”Pitäisi yrittää konkretisoida, että jos puhutaan talous- ja mainehaitoista, niin nehän ovat tämän ilmiön seurauksia. Ehkä pitäisi puhua laajemmin rasismin muista puolista: miten se hankaloittaa elämää, aiheuttaa kärsimystä ja eriyttää ihmisiä sekä miten se antaa toisille ihmisille määräysvaltaa toisten yli.”

Purokurun mielestä samanlaista konkretisointia voisi hyvin harjoittaa myös laajemmin maahanmuuttokeskustelussa, johon liittyy usein vahvasti taloudellisia argumentteja esimerkiksi maahanmuuton kustannuksista kantasuomalaiselle.

”Jos halutaan keskustella maahanmuutosta talouden näkökulmasta, niin pitäisi katsoa kuinka olennainen maahanmuuttajien työpanos on sekä virallisilla työmarkkinoilla hoitotyössä, siivoustyössä, kuriirityössä että sitten pimeillä työmarkkinoilla. Japani saattaa olla poikkeus, mutta eiväthän läntiset pitkälle kehittyneet tietotaloudet mitenkään toimisi ilman matalammin palkattua siirtotyövoimaa.”

Ajatus taloudellisesta hyödyllisyydestä on Purokurun mielestä muissakin tapauksissa linkittynyt tiiviisti yhteiskunnan valtarakenteisiin. Voidaan esimerkiksi ajatella, että on taloudellisesti hyödyllistä kurjistaa työttömien elämää, koska silloin he suostuvat työnantajien edun mukaisesti huonommilla ehdoilla työhön.

”Mutta samalla voisi väittää toiseen suuntaan, että olisi itse asiassa taloudellisesti hyödyksi, että työttömätkin voisivat hyvin, osaisivat erilaisia taitoja ja työllistyisivät paremmin. Että he luottaisivat itseensä, toisiinsa, elämään ja yhteiskuntaan. Että he olisivat aktiivisempia, kehittäisivät kaikkea omaehtoista ja kiinnostava, mistä saattaisi tulla aika isojakin taloudellisia yllätyksiä.”

Esimerkiksi Apple ja monet peliyhtiöt ovat Purokurun mukaan syntyneet vastaavasta omaehtoisesta kokeilusta. Hänen mielestään voitaisiin väittää, että todellinen taloudellinen panostus olisi juuri tällaisen kokeilemisen tukeminen sekä pidempien opintoaikojen ja ”kaikenlaisen haahuilun” mahdollistaminen.

Samalla haahuilumme Töölönlahden rannalla tulee päätökseensä. Älykelloni dataikkuna näyttää, että sen aikana on kertynyt noin 4000 askelta. Ylitimme siis heittämällä Henrikssonin 500 askeleen haamurajan. Olo on kyllä hyödyllinen – mutta ehkä ennen kaikkea terve.