Tervetuloa lukemaan vuoden viimeistä Policyä! Olet tuskin toipunut VOOssen jäljiltä, mutta ehkä vapina on hellittänyt sen verran, että saat lehdestä jotain tolkkua. Tosin tältä sivulta et tolkkua löydä.

Olen ymmärtänyt, että pääkirjoitus on lehden virallinen kanta johonkin ajankohtaiseen aiheeseen. Mutta mistä edes aloittaisin? Parempi latoa mielipiteitä vähän kaikesta, kun on niin paljon mielessä. Pääasia, että arkistoihin jää jälki siitä, mikä on ollut kirjoittajan mielestä ajankohtaista loppuvuonna 2023.

Tätä juttua kirjoittaessani mielessäni pyörivät eniten presidentinvaalit. Tarjolla on monia huonoja ehdokkaita sekä presidentti-instituutio, joka ei minua sytytä – mielestäni monarkkia kun ei tarvitsisi valita äänestyksellä. Brittinä olen tottunut siihen, ettei niin turhaa henkilöä varten kannata järjestää vaaleja.

Toki presidentillä on seremoniallinen ja edustuksellinen, välillä myös viihteellinen merkitys. Päätin valita ehdokkaani sen mukaisesti. Elämäni Biisin all male panel ei kuitenkaan vedonnut minuun, eivätkä myöskään lauluvalinnat. Edes musiikkimaun perusteella en löydä sopivaa ehdokasta.

Fokukseni politiikassa on ruvennut valumaan lähinnä kaupunkipoliittisiin kysymyksiin, kun valtakunnan tasolta en yksinkertaisesti enää löydä poliittista kotia. Miksi henkilöiden dominoima valtakunnanpolitiikka ei enää vetoa minuun?

Sosiaalisen median vaikutusta poliittiseen kulttuuriin ei voi jättää huomiotta. Nykyään pääsee aukomaan päätään ilman että on paljon kokemusta tai hyviä mediasuhteita. Tärkeintä on se, että osaa herättää huomiota. Arvostan sitä, että nykyään voi keskustella henkilöiden sijaan asiat edellä, ja että kaikki ihmiset saavat osallistua netissä keskusteluun. Hyvä, että tietyt voivat myös vapaasti nolata itsensä.

Kaikkein vaikuttavimpia tekoja eivät ole yksittäisten henkilöiden lausahdukset vaan kaikenlaiset luovat tempaukset. Loka-marraskuun taitteessa Helsingin katukuvaan ilmestyneet metsien hakkuita vastustaneet Sellsinki-valemainokset olivat nerokkaita.

Silti niitäkin syyteltiin disinformaation levittämisestä. Eikö ihmisiltä voi enää odottaa kykyä ymmärtää parodiaa? Keskustelun ei aina tarvitse olla täysin asiapitoista, kunhan se ei mene asiattomaksi. Maailma on sen verran kurja, että on välillä pakko nauraa.

Tästä rähinävuodatuksesta näkee, ettei minulla ollut kirjoittaessani kovin suurta päämäärää. Kun on paljon, on lähdettävä jostain liikkeelle ja sanottava mitä mieleen tulee.

Policyssä polvilaiset voivat sanoa mitä mieleen tulee. Kannujen valaminen ei silti ole lehtemme ainoa tarkoitus. Policy on myös sosiaalinen alusta, joka tuo politiikan ja viestinnän opiskelijoita yhteen. On ollut kunnia olla mukana päätoimittamassa tätä upeaa lehteä.

Rakas lukija, toivotan sinulle mukavia lukuhetkiä sekä rauhallista joulua ja uutta vuotta. Nähdään seuraavassa toimituskokouksessa!

Oliver Watson