Teksti ja kuvitus: Venla Lehtinen

Rituaaliteurastusta vastustavissa puheenvuoroissa vedotaan usein siinä eläimille aiheutuvan kärsimyksen tarpeettomuuteen. Tämä argumentti ei kuitenkaan kestä päivänvaloa: ongelma ei ole rituaaliteurastuksessa, vaan koko eläintuotantojärjestelmässä.

Uskonto ilmenee hyvin käytännöllisellä tavalla ruoassa ja siihen liittyvissä rituaaleissa. Ruoalla luodaan yhteenkuuluvuutta yhteisön sisällä, mutta toisaalta tehdään eroa yhteisön ulkopuolisiin. Uskontoon liittyvät ruokasäädökset tuovat monesti ensimmäiseksi mieleen halal-lihan sekä siihen liittyvän keskustelun rituaaliteurastuksesta. 

Rituaaliteurastuksesta käydyssä yhteiskunnallisessa keskustelussa korostuu sisäryhmä-ulkoryhmä-ajattelu sekä oman identiteetin korostaminen. Keskustelun taustalla ei useinkaan vaikuta todellinen huoli eläinten hyvinvoinnista vaan pikemminkin maahanmuuttovastaisen agendan ajaminen. Perinteisesti halal-teurastus kuvataan mediassa tavanomaisena pidettyä teurastusta brutaalimpana menetelmänä tappaa eläin. Todellisuudessa rituaaliteurastuksen kritiikki toimii silmänkääntötemppuna, jolla kotimaisen eläinteollisuuden epäkohtiin kohdistuva kritiikki suunnataan toisaalle. 

Suomen lainsäädännön puitteissa halal-teurastus voitaisiin toteuttaa niin, että verenlasku ja eläimen tainnuttaminen pulttipistoolilla tapahtuisivat samanaikaisesti. Ruokaviraston mukaan tainnuttaminen ja veren laskeminen samanaikaisesti on teknisesti hyvin haastavaa, ellei mahdotonta, minkä vuoksi Suomessa myös halal-teurastuksessa eläin tainnutetaan ennen verenlaskua. Verenlasku ennen tainnuttamista ei ole sallittua Suomen lainsäädännössä, minkä vuoksi rituaaliteurastus ei eläimen kärsimyksen kannalta poikkea tavanomaisena pidetystä teurastuksesta. Rituaaliteurastukseen liittyy kuitenkin myös muita osa-alueita, kuten eläimen kääntäminen kohti Mekkaa ja ”Jumalan nimeen” lausuminen. 

”Keskustelun taustalla ei useinkaan vaikuta todellinen huoli eläinten hyvinvoinnista, vaan pikemminkin maahanmuuttovastaisen agendan ajaminen.”

Kansanedustaja Lea Mäkipää (ps) esitti 3.3.2016 kirjallisen kysymyksen otsikolla: Kirjallinen kysymys uskonnollisin rituaalein tuotetun lihan teurastuksen, maahantuonnin ja myynnin kieltämisestä tulevassa eläinsuojelulaissa sekä eläinsuojelulain valvonnan tehostamisesta luvattomien teurastusten varalta. Mäkipää käytti puheissaan jatkuvasti me-muotoa ja asemoi itsensä “sivistyneiden” suomalaisten joukkoon samalla rakentaen pesäeroa muslimeihin. Tiina Ollila (2018) analysoi maisterintutkielmassaan, kuinka lakiehdotuksen puheenvuoroissa korostui suomalaisuus ja sen suojeleminen ulkoisilta eläimiä kiduttavilta, sivistymättömiltä voimilta. Keskustelun retoriikka oli jopa nationalistista. 

Jos päämääränä on vain uskonnollisen teurastamisen kieltäminen, on itsestään selvää, ettei keskiössä ole eläinten hyvinvoinnin parantaminen vaan maahanmuuttovastainen agenda. Islam esitetään rituaaliteurastukseen liittyvässä keskustelussa barbaarisena ja keskustelu tukee ajatusta siitä, että islamiin kuuluu synnynnäisesti väkivaltaisuus.

Eläintuotanto on kuitenkin aina raakaa. Suomalainen lainsäädäntö sallii julmia eläinten teurastustapoja, kuten kaasuhissit. Eläinten hyvinvointikeskuksen mukaan kaasuhisseissä tainnutus on eläimelle kivulias tapa taintua, sillä hiilidioksidi aiheuttaa tunteen tukehtumisesta ja prosessi voi kestää jopa puoli minuuttia. Lisäksi aina on vaarana, että eläin palaa tajuihinsa ennen verenlaskua tai sen aikana. Eläinten hyvinvointikeskuksen mukaan sähkötainnutus olisi eläimelle kivuttominta, sillä se vie tajunnan välittömästi. Myös tämän takia rituaaliteurastuksen sekä tavanomaisena pidetyn teurastuksen vastakkainasettelu Suomen kontekstissa on teennäistä.  

On aiheellista esittää kysymys siitä, onko keskustelu eläimen teurastustavasta edes relevantti sen jälkeen, kun eläinyksilöä on ensin hyväksikäytetty syntymästä lähtien. Eläintuotannossa kasvatetut eläimet on kasvatettu tappamista varten –  eikö tämä ole se todellinen ongelma? 

Suomalaiset poliitikot ja kansalaiset voisivat islamia ja rituaaliteurastusta kohtaan hyökkäämisen sijaan keskittyä eläinten hyvinvoinnin ongelmiin kokonaisuutena, sillä myös rituaaliteurastus toimii Suomessa lainsäädäntömme puitteissa. Suomen eläinlainsäädäntö perustuu täysin ajatukselle tarpeettoman kärsimyksen välttämisestä, mikä on paradoksaalista, sillä eläintuotanto jo itsessään estää eläinten lajityypillisen käyttäytymisen ja aiheuttaa mittavasti kärsimystä.  

Toki pienet eläinten hyvinvointia parantavat toimenpiteet ovat positiivisia kehitysaskeleita. Nämä etapit, kuten turkistarhauksen kielto, toimisivat erävoittoina, mutta katse tulisi suunnata vielä pidemmälle tulevaisuuteen. Saavuttaaksemme eläinten tarpeettomasta kärsimyksestä vapaan maailman vähintäänkin tehotuotannosta tulisi luopua, mutta mielestäni sekään ei riitä. Maailmassa, jossa eläimet eivät ihmisen toimesta kärsi turhaan ei ole lainkaan sijaa eläintuotannolle.  

Rituaaliteurastus on joillekin päättäjille punainen vaate, ja sen kieltämistä pidetään jopa itseisarvona. Samalla päättäjät ovat haluttomia puuttumaan turkistarhaukseen ja häkkikanaloiden tai broilerinkasvatuksen ongelmakohtiin. Julkisen diskurssin suuntaaminen muslimien, juutalaisten tai muiden Suomessa elävien vähemmistöjen harjoittamaan “eläinten hyväksikäyttöön” sekä kääntää katseet pois kotimaisen eläinteollisuuden ongelmallisuudesta että ylläpitää rasistisia stereotypioita.  

”On aiheellista esittää kysymys siitä, onko keskustelu eläimen teurastustavasta edes relevantti sen jälkeen, kun eläinyksilöä on ensin hyväksikäytetty syntymästä lähtien.”

Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi vuonna 2015 videoita suomalaisilta eläintiloilta. Tämä aiheutti valtavan skandaalin ja pöyristystä siitä, mitä eläintuotannon todellisuus Suomessakin on. Epäkohtia pyritään aktiivisesti peittelemään ja usein eläinoikeusaktivistien ottamat salakuvat tiloilta ovat ainoa mahdollisuutemme nähdä peittelemätön totuus. 

Vastuu on kuitenkin myös yksilöllä. Rituaaliteurastuksen kritisoiminen on tekopyhää joka ikiseltä ihmiseltä, joka tukee eläinten systemaattista hyväksikäyttöä. Eläinten kärsimys loppuu eläinten itseisarvo tunnustamalla sekä eläintuotanto lopettamalla. Jokainen meistä voi tehdä valinnan toimia tämän tavoitteen eteen, jo tänään. •