Teksti: Jyri Huttunen Kuvitus: Tuuli Pänkäläinen

Vaaleja pidetään modernin demokratian ytimenä. Eduskuntavaalien lähestyessä on hyvä hetki luoda katsaus erääseen toiseen liberaalin demokratian kulmakiveen – ihmisoikeuksiin. Miten systemaattisesti Suomessa pidetään huolta ihmisoikeuksien toteutumisesta?

Vaalikauden lopun kärkihankkeita ovat olleet translaki, aborttilainsäädännön uudistaminen ja uusi saamelaiskäräjälaki. Lakiuudistukset ovat herättäneet paljon keskustelua. Ne ovat osoittaneet selkeästi paitsi hallituksen sisäiset jännitteet myös keskustan ja kokoomuksen sisäiset jakolinjat konservatiiveihin ja liberaaleihin. Kiivaan poliittisen keskustelun ohella lakimuutoksia yhdistää niiden ydin, joka liittyy ihmisoikeuksiin.

Suomella on vahva itseymmärrys edistyksellisenä demokratiana ja oikeusvaltiona, joka kunnioittaa vahvasti ihmisoikeuksia ja niiden toteutumista. Vuonna 2021 julkaistussa ihmisoikeuspoliittisessa selonteossa oikeusvaltioperiaate, demokratia sekä perus- ja ihmisoikeudet määritellään suomalaisen yhteiskunnan perustaksi. Suomen perustuslaissa määritellään kansalaisten perusoikeudet. Lisäksi Suomi on sitoutunut muun muassa YK:n peruskirjaan, Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja niitä valvoviin toimielimiin.

Samaan aikaan toiseksi suurin hallituspuolue keskusta sekä toiseksi suurin oppositiopuolue kokoomus voivat tehdä translaista – ytimeltään yksilön itsemääräämisoikeutta käsittelevästä lakiuudistuksesta – omantunnon kysymyksen. Eduskunnassa useampi keskustalainen äänesti lakia vastaan kuin sen puolesta. Lisäksi lakia vastaan äänesti osa kokoomuksen eduskuntaryhmästä. Lisäksi kaikki perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kansanedustajat vastustivat lakia.

Aborttilainsäädännön uudistusta vastusti niin ikään muutama keskustalainen, suurin osa perussuomalaisista ja kristillisdemokraatit. Saamelaiskäräjälain uudistus on kerännyt soraääniä ainakin keskustasta, perussuomalaisista ja kokoomuksesta.

Julkisessa keskustelussa aborttilainsäädäntöä, translakia ja saamelaiskäräjälakia on käsitelty vain vähän ihmisoikeusnäkökulmasta. Esimerkiksi translain käsittelyn kohdalla Helsingin Sanomissa ja Ylellä keskusteltiin lähinnä siitä, miten usein sukupuolimerkintäänsä on sopivaa korjata. Sen sijaan transihmisten näkemykset lakialoitteesta loistivat valtavirtamediassa poissaolollaan. Suomi on saanut Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimusta valvovalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta huomautuksia sekä saamelaisten että transihmisten kohtelusta. 

Amnesty Internationalin Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro toteaa, että julkisessa keskustelussa ymmärrys ihmisoikeuksista on usein puutteellista. Hänen mukaansa suomalaisessa yhteiskunnassa ei aina hahmoteta, että lakihankkeiden takana on sitovia ihmisoikeusnormeja ja -sopimuksia, jotka eivät ole neuvoteltavissa. 

“Ihmisoikeuksista puhutaan toisaalta nyt enemmän kuin koskaan. Koronapandemia toimi eräänlaisena herätyksenä tässä, kun ihmisoikeuksia rajoitettiin niin voimakkaasti.”

Huolimatta sisäisistä haasteista suomalainen ihmisoikeuspolitiikka painottaa Suomen kansainvälistä roolia ja ihmisoikeuksien edistämistä ulkopolitiikassa. Valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisessa selonteossa muun muassa painotetaan, että Suomi edistää alkuperäiskansojen oikeuksia, vaikka Suomi on saanut huomautuksia saamelaisten oikeuksien tukemisesta. Ihmisoikeuspolitiikka on keskitetty ulkoministeriöön. 

Oikeusministeriö vastaa Suomen demokratiapolitiikasta ja perustuslaista. Lisäksi se vastaa yhdenvertaisuudesta ja saamelaisasioista. Silti esimerkiksi oikeusministeriön kansallisessa demokratiaohjelmassa ihmisoikeuksista puhutaan vain kasvatuksen kontekstissa. 

Amnesty Internationalin Laajapuro kritisoi sitä, että suomalainen ihmisoikeuspolitiikka keskittyy liikaa ulkopoliittisiin painotuksiin. Historiallisesti ihmisoikeuspolitiikan lähtökohta on ollut ulkopolitiikassa. Kansalliset näkökulmat huomioidaan viimeisissä selonteoissa Laajapuron mukaan aiempaa paremmin.

“Ulkopolitiikan osalta turvallisuuspolitiikassa ihmisoikeusvaikutukset loistavat poissaolollaan. Olisi hyvä ymmärtää, että ihmisoikeuskysymykset ovat yhtä relevantteja Suomessa kuin muualla maailmassa.”

Amnestyn mukaan Suomen ihmisoikeustilanteen keskeisiä ongelmia ovat turvapaikanhakijoiden ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien toteutuminen. Lisäksi ongelmia on naisten kohtaaman väkivallan torjunnassa, ilmasto-oikeudenmukaisuuden toteutumisessa ja perusturvan ja toimeentulotuen riittävässä tasossa.  

Ihmisoikeusdiskurssi tekee keskustelusta epäpoliittista. Kun yhteiskunnallinen kysymys nimetään ihmisoikeusasiaksi, yhtäkkiä on vaikeaa olla eri mieltä. Tuskin kukaan suomalainen avoimesti vastustaa esimerkiksi sananvapautta tai yhdistymisvapautta, vaikka lakien ja oikeuksien sisällöistä käydään debattia. Näin ollen kysymyksen nimeäminen ihmisoikeuskysymykseksi 

Toisaalta on relevanttia pohtia, miksi yhteiskunnan pitäisi saada rajoittaa naisten valtaa omiin kehoihinsa, transihmisten kykyä määritellä itse oma sukupuolensa tai saamelaisten oikeutta omaan kulttuuriinsa. Miksi suuren väestönosan ihmisarvon täyteen toteutumiseen liittyvien tekijöiden pitäisi olla poliittisia kysymyksiä?

Laajapuro muistuttaa, että ihmisoikeuksien suojeleminen ja edistäminen tapahtuvat poliittisen päätöksenteon kautta. Sen vuoksi Laajapuro toivoo, että päättäjät käsittelisivät ihmisoikeuksia systemaattisemmin ja ottaisivat ihmisoikeudet paremmin huomioon. 

“Perustuslaissa kaikille julkista valtaa käyttäville määritellään velvollisuus suojella ihmisoikeuksia. Ihmisoikeusvaikutusten arvioinnissa on menty parempaa suuntaan, mutta tekemistä vielä riittää.” 

Samalla suomalainen ihmisoikeuspolitiikka on myös ottanut edistysaskelia. Moni tärkeä lakiuudistus on mennyt viime vuosina läpi. Lisäksi ihmisoikeusinstituutiot ovat Ihmisoikeuskeskuksen ja eduskunnan oikeusasiamiehen myötä vakiintuneet. 

Tällä vaalikaudella lainsäädäntöhankkeissa on otettu huomioon ihmisoikeusvaikutukset. Laajapuro toivoo, että ensi vaalikaudella ihmisoikeusvaikutusten arviointi leviää kaikkeen poliittiseen päätöksentekoon, kuten budjettineuvotteluihin. 

“Ihmisoikeuspolitiikassa on vielä tehtävää. Olisi esimerkiksi hyvä, että valtioneuvosto ja eduskunta kävisivät ajankohtaiskeskusteluissa systemaattisesti ja säännöllisesti Suomen saamia ihmisoikeussuosituksia läpi.”

Näin ollen myös suomalaisen ihmisoikeuspolitiikan näkökulma kannattaisi välillä kääntää muualta Suomen sisäiseen kehitykseen. Ihmisoikeuksia tulisi politiikassa edistää systemaattisesti, mutta ihmisoikeuksilla ei pitäisi tehdä politiikkaa. 

Historiallinen kehitys osoittaa, että ihmisoikeuskäsitys kehittyy jatkuvasti. Alkuperäiset poliittiset oikeudet ovat kehittyneet taloudellisten oikeuksien kautta aina sosiaalisiin, sivistyksellisiin ja terveydellisiin oikeuksiin. Näin ollen on tärkeää, että lainsäädäntö seuraa laajenevia ihmisoikeuksia. Jos lait jämähtävät nykytilaan, ihmisoikeudet alkavat pikkuhiljaa rapautua. Sen vuoksi on tärkeää, että myös vastaisuudessa suomalainen politiikka edistää ihmisoikeuksia sekä kotimaassa että ulkomailla.