Vieraskynä: Kaikki työ on huoraamista

Teksti: Frida Kriikku

“Näin isoa seteliä sä et olekaan tainnut nähdä” Helly Hansenin tuulitakkiin pukeutunut mies toteaa ojentaessaan minulle kassalla 500 euron seteliä. Otan setelin vastaan, rypistän sen palloksi, otan miehen leuasta vahvan otteen ja tungen setelin niin syvälle miehen kitalakeen, että hän alkaa kakomaan. Haaveissani vain… Väkivaltaisen purkauksen sijaan otan setelin kiltisti vastaan, luon mieheen murhaavan katseen ja hoidan maksutapahtuman loppuun sanomatta sanaakaan. Päivän päätteeksi irtisanoudun.

Asiakaspalvelutyössä myymme sekä kehomme että tunteemme työnantajalle. Kahdeksan (usein enemmän) tunnin ajan meidän odotetaan hymyilevän, olevan palvelualttiita ja aurinkoisia. Ikävät tunteet on parasta työntää vuoron aikana sivuun, eikä niitä missään nimessä saa näyttää asiakkaalle. Työpaikasta riippuen myös ulkoinen habituksemme on tatuointeja ja meikkiä myöten työnantajan kontrolloitavissa. Tässä on aika paljon työtä noin kymmenen euron tuntipalkkaan nähden. 

Helsingin kaupunginmuseoon avautui marraskuussa näyttely, joka esittelee kaupunkia seksityön linssin läpi. Näyttely pyrkii purkamaan vapaaehtoiseen seksityöhön liittyviä ennakkoluuloja ja lisäämään tietoisuutta aiheeseen liittyen. Näyttelyssä esillä olevat välineet ja tarinat ilahduttavat: Eräskin asiakas oli kehunut, miten märkä seksityöntekijä oli ollut, kun todellisuudessa tämä oli spruutannut liukuvoidetta vaginaansa juuri ennen tapaamista. 

Seksiin ja seksityöhön liittyvän kauneuden, kiiman ja kiehtovuuden ohella näyttelyssä käsitellään myös työn varjopuolia ja päästetään itse alalla työskentelevät ääneen. Seksityöntekijä ei esimerkiksi voi lain nimissä palkata itselleen turvamiestä. Ongelmiin törmää myös markkinoinnin ja toimitilojen vuokrauksen kanssa, joista kummatkin ovat ammatissa lailla kielletty. Tähän päälle työhön mahdollisesti liittyvä häpeä, tuomituksi tulemisen pelko, turvattomuus ja ikävät asiakaskohtaamiset tekevät ammatista epäilemättä rankan. 

Näyttelyn varrella nousee useaan otteeseen esiin seksityöntekijöiden toive siitä, että heidän työnsä otettaisiin vakavasti – että se voitaisiin nähdä työnä muiden joukossa. Näyttelyn kuvissa vilkkuvien seteleiden eteen on epäilemättä tyydytetty yksi jos toinenkin Helly Hanseniin sonnustautunut mies, mutta tunnustetaanko työmäärää alan ulkopuolella?  Pyysin alalla työskentelevältä tutultani kommenttia aiheeseen liittyen. Aiheen arkaluontoisuuden vuoksi hän esiintyy jutussa nimettömänä.

Voiko seksityötä verrata muuhun aspaduuniin? 

– Ehdottomasti. Siinä on sellainen tietty rooli, jonka sä otat samalla tavalla kuin muissakin aspatöissä. Et oo täysin oma itsesi siinä tilanteessa vaan sä näyttelet. Siinä pitää myös oikeasti kohdella kaikkia tasavertaisina, vaikka kuinka hirveitä ne olis. Kaikki asiakkaat tuo sulle rahaa. Mitä tahansa paskaa ei tietenkään tarvitse sietää, aspatyössä eikä seksityössä, mut sun pitää kyl olla mukava kaikille.

Oot myös itse tehnyt ns. “tavallista” aspaduunia. Miten muistelet noita aikoja?

– Jos vertaa nykyiseen duuniin niin olihan se aika hirveetä. Siellä joutui tunnista toiseen miellyttämään muita ja pahimmassa tapauksessa myös omaa pomoaan. Ja tuntipalkkakin oli aika huono tähän verrattuna. Nyt mulla on täysi oikeus määritellä milloin, missä ja miten mä teen töitä. Mä oon mun oma pomoni ja mun palkka on parempi. Toki tähän liittyy paljon näkymätöntä työtä, mutta se vapaus mitä tässä työssä koen, en vaihtaisi hetkeäkään pois. Pääsen tekemään jotain ihan mun itseni takia ja omilla ehdoilla.

Mitä haluaisit sanoa ihmiselle, jonka mielestä seksityö ei ole oikeaa työtä?

– No heille sanoisin, että kyseessä on kuitenkin maailman vanhin ammatti. Täähän on puhdas transaktio: joku työllistää mua ostamalla palvelua jota tarjoan. Siis maksaa mun ajasta. Se on kirjaimellisesti työn määritelmä.

No entä onko sulla mahdollisesti ollut asiakasta, jolla olis ollut yllään Helly Hansenin tuulitakki?

– Mulla on käynyt kaiken maailman asiakkaita. On niitä joilla ei ole hirveästi rahaa, niitä jotka tinkii, niitä jotka on teennäisesti varakkaita ja niitä jotka antaa reilusti tippiä. Ja mitä tähän takkiasiaan voin kommentoida, niin Helly Hansenin takki on yllättävän yleinen vaatevalinta näissä sääolosuhteissa.

Olisiko sulla heittää tähän loppuun vielä jotain elämänviisautta? 

“Kaikki työ on huoraamista.”

Horot – seksityöntekijöiden puheenvuoro

Helsingin kaupunginmuseossa 11.11.2022–5.3.2023

Aleksanterinkatu 16

Vapaa pääsy

Kirjoittaja on feministi, teologi ja ylpeä bimbo. Kun Frida ei ole avannossa tai Lidlin irtokarkkihyllyllä, hän miettii sitä yhtä komeaa maailmanpolitiikan opiskelijaa, johon törmäsi erään viestintätoimiston rekrypäivänä marraskuussa. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s