Keskustelu on peli, jossa on säännöt

Teksti: Oliver Watson

Kuvitus: Sampo Untamala

Olen viime aikoina herkistynyt väittelyille turvallisesta tilasta ja hyvästä ilmapiiristä niin yliopistossa kuin muuallakin. Siispä yliopiston kirjeenvaihtajan Valtteri Parikan artikkeli ”Liian turvallinen tila?” (Helsingin Sanomat 29.10.) herättää minussa hyvin paljon tunteita. Artikkelin sanoma perustuu pitkälti kyselytutkimukseen, jonka mukaan Helsingin yliopiston opiskelijoiden mielestä vapaa keskustelu ei toteudu hyvin. 55 prosenttia vastanneista koki, että vallitseva ilmapiiri estää sanomasta asioita, joihin uskoo, koska muut saattavat kokea ne loukkaaviksi.

Kyselyssä on kuitenkin iso puute. Se on saanut noin 200 vastausta, vaikka Helsingin yliopistossa on opiskelijoita yli 30 000.

Jäljempänä todetaankin, että näin pienen otannan perusteella ei voi tehdä järkeviä yleistyksiä Helsingin yliopiston keskusteluilmapiirin tilasta. Kysely on saattanut myös houkutella sellaisia vastaajia, joilla on jo valmiiksi jotakin voimakasta sanottavaa. Siitä huolimatta yliopiston kirjeenvaihtaja on katsonut uutiskynnyksen ylittyneen ja hyvän journalistisen tavan täyttyneen sen verran, että asiasta on voitu tehdä näyttävä klikkiotsikko.

Harhaanjohtava uutisointi ja huomion hakeminen sellaisilta, joilla on jo valmiiksi polarisoituneita mielipiteitä vapaan keskustelun ja turvallisen tilan suhteesta on vain omiaan lisäämään polarisaatiota. Se on osa laajempaa muutakin kuin yliopistoja koskevaa kansainvälistä narratiivia, jota sovelletaan maahan kuin maahan. Myös Venäjän retoriikka on 2000-luvulla perustunut siihen ajatukseen, että länsimaat ovat jotenkin ”hairahtaneet” erilaisiin liberaaleihin villityksiin.

Ajatus yliopistoista woke-kulttuurin tyyssijoina ja sananvapauden vastustajina on kaikkein näkyvin Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa poliittinen polarisaatio on hyvin voimakkaasti koko liittovaltiota läpileikkaava ilmiö, ja yliopistot nähdään vain yhtenä osana sitä. Yhdysvalloissa oikeus aborttiin, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisarvo sekä edullinen terveydenhuolto eivät ole suuressa osassa väestöä lyöneet läpi, vaan ne nähdään liberaalina hapatuksena. 

Väitän, että useimmat Helsingin yliopiston opiskelijat ovat näistä asiakysymyksistä pitkälti samaa mieltä nimenomaan ”wokejen” kanssa. Kyse ei taidakaan olla pelkistä asiakysymyksistä vaan tunteista. Affektiivinen polarisaatio on Suomessa lisääntynyt, vaikka Suomi ei polarisaation osalta muuten ole mikään hälyttävä esimerkki.

Yliopiston ilmapiiri on asia, josta kannan huolta ja jonka haluan joka tapauksessa parantuvan. Vaikka en jaa ajatusta siitä, että turvallinen tila ja vapaa keskustelu olisivat ristiriidassa, uskon kyllä, että joukossa on monia, jotka vilpittömästi kokevat niin.  

Olen huomannut tämän käytännössäkin. Eri piireissä liikkuvien ja eri-ikäisten kanssa keskustellessa minulle on käynyt ilmi, että ihmiset ymmärtävät monia käsitteitä hyvin eri tavoin. Voin onnekseni sanoa, että kanssaopiskelijoideni keskuudessa feminismi vallanhimoisena ja vihamielisenä liikkeenä sekä synonyymina miesvihalle on harvinainen ajatus, mutta useiden mielestä se on juuri sitä. Aiheeseen liittyvät asiakysymyksetkin saatetaan ymmärtää täysin eri tavalla.

Tämä on sydäntä särkevää, sillä tällainen arjen polarisaatio koskee ihmisiä, jotka olen tuntenut läpi elämäni. Olen suoraan sanottuna peloissani vapaan keskustelun tulevaisuudesta. En siksi, että sananvapautta ei olisi, vaan siksi, että me emme enää ymmärrä toisiamme.

Keskustelu on eräänlainen peli. Siinä on yleensä jokin tavoite, johon pyritään. Siinä on jonkinlainen pelialusta kuten sosiaalinen media tai jokin fyysinen tila. Keskustelussa on pelin tavoin vuorot, ja siinä on samantapainen ideaali reiluudesta ja tasapuolisuudesta. Jotta peli onnistuu ideaalin täyttämisessä, on sitä varten tehty säännöt. Samalla tavalla keskustelua säätelevät monet kirjoittamattomat säännöt.

Eihän keskustelun tarkoitus ole koskaan ollutkaan, että sanomme aivan mitä sattuu. Säännöt takaavat sen, että keskustelu on tasapuolista ja sujuvaa. Kun tietää, että keskustelun aihe voi olla toisen osapuolen mielestä loukkaava, voi valita sanansa niin, että toinen keskustelun osapuoli ei turhaan pahastu. Keskustelun käyminen on hyödytöntä, jos toiselle osapuolelle tulee paha mieli. Vaikka siis olisikin eri mieltä siitä, pitäisikö toisen osapuolen loukkaantua sanavalinnan vuoksi, on ymmärrettävä, että niiden käyttämistä jatkamalla ei voi koskaan saada toisia omalle puolelleen.

”Eihän keskustelun tarkoitus ole koskaan ollutkaan, että sanomme aivan mitä sattuu.”

VOOn, Vallan ja Median kiusaamis- ja häirintäkyselyn tulosten perusteella voidaan todeta, että woke-kulttuurin haitallinen painoarvo politiikan ja viestinnän koulutusohjelman ilmapiirissä loistaa poissaolollaan. Sen sijaan huono ilmapiiri rakentuu kyselyn vastausten perusteella porukoista pois jättämisen ja seksuaalisen häirinnän kautta.

Mistä hyvä ilmapiiri politiikan ja viestinnän opiskelijoiden mielestä rakentuu? Kiusaamis- ja häirintäkyselyn tulokset

Teimme politiikan ja viestinnän ainejärjestöjen yhdenvertaisuusvastaavien kanssa jäsenistölle anonyymin kyselyn, jossa kartoitimme tämänhetkistä tilannetta kiusaamiseen, häirintään ja ilmapiiriin liittyen. Kysely toimii jatkona viime vuonna järjestetylle kiusaamiskyselylle. Kysely oli auki kaksi viikkoa, ja sen sulkeuduttua käsittelimme kaikki vastaukset anonyymisti. Niiden pohjalta tehty yhteinen kannanotto ja raportti kyselyn tuloksista on jaettu polvin ainejärjestöjen sosiaalisen median kanaviin.

Kiusaamiskyselyyn tulleiden vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että kokemus kiusaamisesta polvissa on liitoksissa ainejärjestötoimintaan. Vastauksissa korostui erityisesti kokemus järjestötoimijoiden klikkiytymisestä, ulkopuolelle jäämisestä ja vaikeudesta päästä toimintaan mukaan. Kiusaamiskokemukset ovat vaikuttaneet haluun osallistua opiskelijatapahtumiin ja järjestötoimintaan. Kiusaaminen on tuomittavaa, ja kokemukset herättävät meissä paljon surua.

Opintosuuntien välinen väheksyntä ei näkynyt vastauksissa samalla tavalla kuin viime vuonna. Sosiaalisessa mediassa esillä ollut poliittisen mielipiteen perusteella syrjintä ei näkynyt tuloksissa. Kiusaamiskokemuksia on ilmoitettu enemmän kuin viime syksyn kyselyssä. Jotkut vuosikurssit korostuvat vastauksissa muita enemmän. 

Yhdenvertaisuusvastaavat tunnistavat ongelman siinä, että kynnys ilmoittaa kiusaamisesta ja häirinnästä on erityisen korkealla, jos kokemus liittyy järjestötoimijoihin. Tunnustamme myös, että vastauksia on saattanut tulla tämän vuoksi vähemmän. Ongelma otetaan vakavasti. Ainejärjestöjen sisällä on käyty keskustelua, ja tiedekunnan kanssa käydään lisää keskustelua loppuvuoden ajan.

Tiedekunnan on otettava enemmän vastuuta yhdenvertaisuudesta niin luennoilla kuin luentojen ulkopuolella. Ainejärjestötoiminta ei tietenkään ole tiedekunnan alaista eikä oletuksena siksi myöskään sen vastuulla, mutta tiedekunnan takia me olemme täällä. Yhdenvertaisuusvastaavana toimiminen on raskasta, kun joutuu käsittelemään toisten polvilaisten ongelmatilanteita. Tiedekunnalla on auktoriteettia, objektiivisuutta ja resursseja, joita opiskelijayhteisömme kipeästi tarvitsee, kuten viime aikoina on nähty. Yhdenvertaisuudesta on huolehdittava kokonaisuutena sen sijaan, että tiedekunta hoitaisi sitä luentojen osalta ja järjestökenttä vastaisi kaikesta muusta, sillä samat ongelmat näkyvät kaikkialla.

Polvin ilmapiirin valoisampi tulevaisuus edellyttää sitä, että pystymme käymään rakentavaa keskustelua yhteisömme ja myös järjestökenttämme tulevaisuudesta. Meiltä kuitenkin puuttuu yhteinen paikka keskustelulle ilmapiiristä, kiusaamisesta ja hyvinvoinnista. Järjestötoiminnan yhtenä ensi vuoden teemana on oltava sellaisen kehittäminen. Opiskelijalehdet, kannanotot sosiaalisessa mediassa ja keskustelut kaveripiirien sisällä ovat hyvä alku suuremmalle keskustelulle, mutta yhdessäkin ne edustavat vain osaa yhteisöstämme. Pienten piirien sisäinen keskustelu kääntyy joskus juoruiluksi, josta on vain haittaa yhteisöllemme.

Varmaa on se, että toimintatapojen muutosta tarvitaan. Tiedekunnan on otettava suurempi rooli arjessamme ja käytettävä resursseja ilmapiiriimme. Samalla teemme oman osuutemme pohtimistyöstä. Mikä on se muutos, jonka järjestökenttämme tarvitsee, jotta kaikille syntyy yhteinen polvilainen identiteetti?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s