Teksti: Amos Finell

Kautta ihmiskunnan historian ovat ihmiset pohtineet oman olemuksensa syvin- tä olemusta. Filosofit ja tieteentekijät ovat raapineet päätään yrittäen selvittää, onko olemassa vapaata tahtoa ja mitä on tietoisuus. Aivotutkimuksen ja teknolo- gian kehitys on muuttanut käsitystä siitä, kuinka ontologisia kysymyksiä voidaan tutkia. Stanfordin professori ja tunnettu aivotutkimuksen popularisoija David Eagleman vastaa kirjassaan Aivot – ihmisen tarina ontologian kysymyksiin hel- posti pureskeltavassa muodossa, herättäen samalla uusia kysymyksiä vapaasta tahdosta ja olemassaolosta.

Kukaan ei voi todellisuudessa tietää tai tuntea, mitä omissa aivoissa tapahtuu. Kun yksilö huo-
maa saaneensa hyvän idean, ei kyseinen idea ole ilmestynyt tyhjästä tajuntaan tässä hetkessä. Hänen aivonsa ovat pyöritelleet asiaan liittyviä seikkoja jo pitkään ennen kuin hän on tullut itse tietoiseksi neronleimauksestaan. Yksilö on vain aivojen luoman tietoisuuden tuote, ei aivoja
hallitseva entiteetti. Eaglemanin mukaan vapaa tahto on esimerkki tällaisesta todellisuutemme
illuusiosta.

”Olenko minä sama asia kuin aivoni ja ovatko aivoni sama asia kuin minä?”

Eagleman kertoo Harvardin yliopiston professori Alvaro Pascual-Leonen kokeesta, jossa tutkittiin yksilön vapaata tahtoa. Kokeessa koehenkilö istui tietokoneen näytön edessä. Tietokoneen näytön ollessa punainen koehenkilön täytyi päättää, kumpaa kättään hän aikoisi nostaa. Koehenkilö ei kuitenkaan saanut vielä liikuttaa valitsemaansa kättä. Tämän jälkeen valo vaihtui keltaiseksi ja lopuksi vihreäksi, jolloin koehenkilön täytyi nostaa valitsemaansa kättä. Kokeen toisessa vaiheessa koehenkilön liikeaivokuorta stimuloitiin magneettipulssilla valon ollessa keltainen. Transkraniaa- lisella magneettistimulaatiolla oli mahdollista saada koehenkilö suosimaan toista kättään, kuin minkä hän oli valinnut valon ollessa punainen. Tällöin he nostivat vihreän valon palaessa risteävänä käden suhteessa alkuperäiseen valintaansa.

Kokeen jälkeen magneettipulssin saaneilta koehenkilöiltä kysyttiin, miksi he olivat päätyneet vaihtamaan kättään. Monet perustelivat muu tostaan selittämällä esimerkiksi, että he olivat todellisuudessa jo alusta asti halunneet nostaa vastakkaista kättään. Koehenkilöt kokivat, että päätös vaihtaa kättä oli heidän omansa, vaikka muutoksen aloittanut impulssi ei ollut heidän.

Eagelman kuitenkin rauhoittaa järkyttynyttä lukijaa; vaikka vapaata tahtoa ei olisikaan, ei turhaan determinismiin tule vaipua. Aivojen tulevien päätösten ennustaminen on aivojen monimutkaisuu-
den ja monimuotoisuuden takia liki mahdotonta. Aivojen valtava monimutkaisuus on seikka, jota
voi olla vaikea hahmottaa. Pelkästään ihmisen aivojen rakenteen täydellinen korkearesoluutioi-
nen tallentaminen tietokoneelle vaatisi tsettabitin verran kapasiteettia, joka vastaa koko maailma
digitaalisen sisällön kokoa vuonna 2015.

” – kiidämme valtavalla nopeudella kohti hetkeä, jolloin tietokoneen laskuteho ei rajoita aivojen mallintamista, jolloin kokeellisten keinotekoisten aivojen luominen voisi olla mahdollista.”

Tutkija ei itse ole täysin pessimistinen sen suhteen, etteikö aivoja voitaisi jonain päivänä mallintaa. Eagleman viittaa Intelin perustaja Gordon Mooren mukaan nimettyyn Mooren lakiin. Mooren laki olettaa tietokoneiden suorituskyvyn kasvavan eksponentiaalisesti. Tämä tarkoittaa, että kiidämme valtavalla nopeudella kohti hetkeä, jolloin tietokoneen laskuteho ei rajoita aivojen mallintamista, jolloin kokeellisten keinotekoisten aivojen luominen voisi olla mahdollista.

Yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta monet kirjassa esitetyt löydökset kuulostavat huoles-
tuttavilta. Ulkopuolisen mahdollisuus stimuloida yksilön aivoja siten, että hänet saadaan reagoi-
maan ärsykkeisiin ulkopuolisen haluamalla tavalla, pitää sisällään dystooppiset kauhukuva Matrixin kaltaisesta todellisuudesta. Väärinkäytettynä toki moni muukin lääketieteen saavutus voisi johtaa suuriin kamaluuksiin.

“Kukaan ei voi todellisuudessa tietää tai tuntea, mitä omissa aivoissa tapahtuu.”

Eagleman spekuloi myös maallikolle hyvin utopistisen kuuloisia aivotutkimuksen kehityksen myötä avautuvia mahdollisuuksia, kuten ihmisen tietoisuuden lähettämistä tuhansien vuosien matkalle avaruuteen. Teknisten aistielinten asettaminen ihmiseen voisi mahdollistaa sen, että ihminen voisi aistia mikä trendaa Twitterissä. Konkreettisen esimerkin Eagleman antaa aivokuvantamisen luomista mahdollisuuksista auttaa huumeriippuvaisia oppimaan hallitsemaan omaa riippuvuuttaan.

Neurotieteilijöiden kyky kuunnella aivoja nostaa esiin kysymyksen siitä, kuka minä olen. Tällä hetkellä aivotutkijat pystyvät tarkkailemaan aivoalueiden aktiivisuutta ja tekemään päätelmiä siitä, miksi tietyt ärsykkeet vaikuttavat yksilöön. Eagleman kuvailee aivojamme pikkuparlamentiksi, jossa eri osa-alueet käyvät jatkuvaa kädenvääntöä yksilön valinnoista. Tämä kaikki on tietenkin yksilön oman tietoisuuden ulottumattomissa. Tästä nouseekin hyvin keskeinen kysymys: olenko minä sama asia kuin aivoni ja ovatko aivoni sama asia kuin minä?

Eaglemanin kirjassa aivoja kuunnellaan ja niitä ohjaillaan – hyvin alkeellisesti toki. Lääketiede on
vasta hyvin alussa aivojemme ymmärtämisessä. Emme tiedä, mitä ymmärrys aivoista ja ihmisyy-
destä tulee vuosikymmenien päästä meistä kertomaan. Eagleman toteaakin, että ainoa asia, jota tästä monimutkaisuudesta [aivoista] ymmärrämme, on se, että elämää ohjaavat voimat ulottuvat paljon pidemmälle kuin meidän tietoisuutemme tai hallintamme kyvyt. •