Välimeren valkoisella puolella

Teksti: Ruth Erkkilä

Italian imperiumin kartta Padovassa
Kuva: Ruth Erkkilä

Venetsiasta matkustaa junalla vartissa asuinkaupunkiini Padovaan, jossa yliopiston lisäksi moni muukin asia on historiallisen vanhaa. Kenties modernimpaa historiaa edustaa keskustassa aukiolla sijaitseva fasistihallinnon aikainen Italian imperiumin kartta. Kuin sistiiniläiskappelissa, katse jumittuu seuraamaan valkoisen ja mustan marmorin hiottuja linjoja, jotka juhlallisena maalaavat alueen aina Alppien juurilta Afrikan sarven yli. 

Suunnistaessani arkea uuden kulttuurin epävarmuudessa pääsen oppimaan, kuinka epävarmaa elämä on myös monille paikallisille, maahanmuuttajataustaisille italialaisille. Maan kansallisuuslaki on EU:n tiukimpia ja luo säännöllisesti kummallisia tilanteita, jossa maassa syntyneet ja koko ikänsä kasvaneet henkilöt joutuvat odottamaan oikeutta kansalaisuuteen jopa vuosikymmeniä. Italiassa maahanmuuttajavanhemmille syntynyt lapsi saa vanhempiensa kansalaisuuden ja elää täysi-ikäisyyteen asti ilman Italian kansalaisuutta. Täysi-ikäisen tulee olla asunut maassa kymmenen vuotta voidakseen hakea kansalaisuutta. 

Asuminen kotimaassa mahdollistetaan määräaikaisilla viisumeilla, jotka monille eivät ikinä sulje pois mahdollisuutta palautuksesta vanhempien synnyinmaahan, jossa henkilö ei välttämättä ole edes käynyt. Prosessi on byrokraattisesti hankala, tietoa hakijan oikeuksista ei jaeta ja vaadittuja perusteita jatkuneesta asumisesta Italiassa on vaikeaa todistaa. 

Kaivattua kansalaislakiuudistusta on odotettu koko 2000-luvun ajan ilman tuloksia. Keskeisenä ongelmana Italian nykyisessä kansalaisuuslaissa nähdään se, että se ylläpitää koloniaalisen hallinnon ja rodullisen hierarkian perinteitä. 

Varapääministerinä aloittanut Matteo Salvini on vastustanut kansalaisuuslain uudistusta vedoten Välimeren uhkaan, joka edustaa konservatiivihallitukselle ulkoista valtausta sekä uskomuksia rodullisesta kontaminaatiosta. Rodullista nationalismia edustavia tahoja on noussut vaalien myötä maan johtoon yhä enemmän. Italialainen identiteetti on jo toki pitkään rakentunut nimenomaan valkoiselle katolilaisuudelle, mutta monille kehityskulku on nyt silti erityisen huolestuttava. Selvää on, että kulttuuri, jossa maahanmuuttajataustaiset lapset joutuvat toistuvasti korostamaan italialaisuuttaan on esimerkki käytännöistä, joilla normalisoidaan rasismia lainsäädännön lisäksi myös symbolisesti. 

Vuoden 2015 pakolaisaallon myötä jännite on voimistunut kantaväestön lisäksi myös Italiassa kasvaneen maahanmuuttajaväestön ja pakolaisten välillä. Suuri osa Italiaan saapuvista pakolaisista tulee Saharan eteläpuolisen Afrikan maista, kuten Nigeriasta sekä Eritreasta, joka oli Italian siirtomaavallan alla vuosina 1882–1947. Yhteinen identiteetti mustien italialaisten kesken on kasvanut vaikuttavaksi poliittiseksi liikkeeksi ja kapean kansallisuuskäsityksen haastajaksi. Syntyperää ja yhteistä kulttuuri-identiteettiä korostava kansalaisuuslaki tarkoittaa kuitenkin sitä, että italialaisiksi identifioituva sukupolvi nuoria aikuisia pelkää nyt tulevansa kohdelluiksi yhtä ei-italialaisina kuin viime vuosina saapuneet turvapaikanhakijat.

“Selvää on, että kulttuuri, jossa maahanmuuttajataustaiset lapset joutuvat toistuvasti korostamaan italialaisuuttaan on esimerkki käytännöistä, joilla normalisoidaan rasismia lainsäädännön lisäksi myös symbolisesti.”

Kansalaisuuden ja etnisen taustan yhteydestä Välimerellä kirjoittaneen Camilla Hawthornen mukaan mustuus koetaan Italiassa kansallisen kuulumattomuuden äärimmäisimpänä symbolina. Näin ei ole aina ollut. Siirtomaapolitiikan aikana käsitys italialaisesta identiteetistä korosti nimenomaan Välimeren alueen yhtenäisyyttä, jonka toivottiin oikeuttavan laajentuminen Välimeren vastarannalle ja syvemmälle Afrikan mantereelle. 

Yhteensä Italialla on ollut yhdeksän siirtomaata, joista Eritrea ja Somalia jo 1800-luvun lopulta alkaen. Koloniaalinen tavoittelu ylettyi myös Etiopiaan, Kiinan Tianjiniin, Albaniaan, Libyaan, Dodekanesian saarille sekä osaan Anatoliaa. Kun oppii, että Italialla on ylipäätään ollut siirtomaita, saattaa tuntea itsensä vähän tyhmäksi. Tätä voi joko helpottaa tai kauhistuttaa tieto siitä, ettei siitä suuri osa italialaisistakaan juuri tiedä. 

Silvio Berlusconin mediavalta rakensi uutta sukupolvea 1990-luvulta alkaen omistamalla merkittävän osan maan mediasta. Aikaa kuvastava viihdeteollisuus näkyi televisioissa riippumattoman yhteiskunnallisen tiedon sijaan viihteellisinä ohjelmaformaatteina sekä diskurssina, jossa feminististä liikettä on käsitelty lähinnä naurunalaisena. Fasismiajan hallinto ja erityisesti sen epäonnistuminen sodassa ja siirtomaapolitiikassa edustavat hävettyä historiaa. Historian muistamisen sijaan historiasta vaietaan, koulun opetussuunnitelmassa menneisyys on pintapuolinen seikka, jonka kanssa nykyisillä italialaisilla ei ole tekemistä. Tänä syksynä Berlusconi valittiin uudelleen valtaan. 

Mitä uusi äärioikeistohallinto tarkoittaa? Sitä ei vielä tiedetä, mutta kysymyksen äärellä ihmisten madaltuvat äänet ja pään pudistelut viestivät pettymyksestä. Vaalituloksen takana on lähinnä vanhempi väestö, sillä monille äänestäminen ei ole aina saavutettavissa. Ennakko- tai postiäänestystä ei ole käytössä, eikä virallisen osoitteen muutos tarkoita sen kotikunnan muuttumista, jossa on äänioikeutettu. Se tarkoittaa siis samaa, jos ensi kevään eduskuntavaaleissa vain Helsingin alueelta kotoisin olevilla polvilaisilla olisi mahdollisuus äänestää, ellei jokaisen oletettaisi matkustavan vaalipäivänä Joensuuhun ja takaisin.

Giorgia Meloni, Matteo Salvini ja Silvio Berlusconi
Kuva: Wikimedia Commons

Uusi hallituskoalitio muodostettiin 21.10.2022. Se koostuu pääministeri Giorgia Melonin Italian veljet -puolueesta, kiistanalaisista lausunnoistaan tunnetun Salvinin Lega -puolueesta sekä Berlusconin uudemmasta Forza Italia -puolueesta. Vaikka Melonin puolueen jälkifasistisena pidetty linja kuulostaa äärimmäiseltä, kaikki kolme hallituspuoluetta jakavat pitkälti samoja näkemyksiä, kuten tärkeyden ylläpitää syntyvyyttä syntyperäisen, valkoisen eurooppalaisväestön keskuudessa sekä konservatiivisia kristillisiä arvoja avioliitosta ja seksuaalisuudesta. 

Ensimmäisenä aloitteenaan Melonin hallitus on kaavaillut Rave Party -lain estääkseen laitonta huumekauppaa ja häiriökäyttäytymistä mahdollistavat reivitapahtumat. Perustuslain vastaisuudesta huolimatta löyhästi määritellyn lain on pelätty mahdollistavan reivien lisäksi myös mielenosoitusten hajottamisen. Viimeaikaiset uutiset Roomasta ja Padovasta näyttävät videoita rynnäkköpoliisijoukoista keskellä opiskelijoiden protesteja. 

Odottaessani paikallisjunaa Rooman lähiössä, mustaan univormuun pukeutunut poliisipari tulee kysymään papereita. Kun en heti ymmärrä tarkoitusta, huomaan jo herättäneeni epäilyksen. “Koska olemme poliisi.” En saa muuta vastausta, mutta tunnelma rauhoittuu, kun henkilökortin skannaus tuo laitteen ruudulle tekstin Finlandia. Poliisit poistuvat ja jään rauhallisen keskipäivän aurinkoon hämmentyneenä. Mietin sotaa paenneita, joilla ei ilman dokumentteja näytä olevan oikeutta junan odottamiseen, ei edes auringossa oleskeluun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s