Teksti: Henrik Peiponen

Ilmastoaktivismissa jo jonkin aikaa mukana olleena minua on ihmetyttänyt, masentanut sekä paikoittain raivostuttanut polvilaisten epäaktiivisuus aikamme keskeisimmän kriisin ratkaisemisessa. Osa minusta haluaisi kirjoittaa haukkumakirjeen, jossa tarpeettomasti ja perusteettomasti moralisoin muita kanssaopiskelijoita. Tämä ei kuitenkaan olisi kovin rakentava keskustelunavaus eikä edes oman maailmankuvani mukainen, sillä uskon syyn polvilaisten epäaktiivisuuteen  johtuvan ensisijaisesti rakenteista eikä yksilöllisistä eettisistä taipumuksista. Tämän vuoksi tarkastelen tässä tekstissä, miten polvin sisäiset rakenteet kurssisisältöjen muodossa muokkaavat polvilaisten suhtautumista erilaisia poliittisen toiminnan muotoja kohtaan ja miten opintojen luoma kuva maailmasta ohjaa erityisesti perinteisemmän toiminnan pariin.

Ilmastoaktivismiskenessä ei ole puutetta valtsikalaisista, sillä erityisesti yhmulaiset ja sostieteilijät toimivat Elokapinassa aktiivisesti. Tälle on varmasti monia syitä, sillä on luonnollista, että eri opintosuuntiin hakevat ihmiset eroavat toisistaan jo ennen opintojen alkamista. Kysymystä polvilaisten epäaktiivisuudesta voidaan lähestyä pohtimalla erityisesti opintosuuntien välisiä sisällöllisiä eroja. On toki mahdollista, että kaikki kritiikkini polvia kohtaan pätee sellaisenaan myös muihin valtsikan aloihin, sillä kaikkia valtsikan linjoja voidaan pitää historiallisesti porvarillista ja konservatiivista tiedettä edustavina tahoina, jolloin alakohtaisten erojen vaikutus opiskelijoihin ei välttämättä ole merkittävää. Väitän kuitenkin, että politiikan tutkimuksessa tätä historiallista painolastia ei ole käsitelty riittävästi, minkä takia porvarillisuus saa polvissa erityisluonteisia piirteitä.

”CV-merkinnöillä ei erityisesti ole merkitystä kolme astetta lämpimämmässä maailmassa”

Kritiikkini ei liity pelkästään siihen, että polvissa teemat, joiden kautta politiikan tutkimusta käsitellään olisivat mielestäni liian porvarillisia, ja että “oikeat” ongelmat, kuten ilmastokriisi, saavat polvissa aivan liian vähän huomiota. Käsiteltyjen näkökulmien toistuva rajallisuus ja erityisesti eurosentrisyys ovat keskeisimpiä ongelmia polvissa, joista ei mielestäni puhuta läheskään tarpeeksi. Keskeiset historialliset ja nykyiset epäoikeudenmukaisuutta luovat rakenteet ja ilmiöt, kuten imperialismi, kolonialismi tai rasismi, loistavat suurimmalla osalla kursseilla täysin poissaolollaan. Ymmärrys näiden vaikutuksesta sekä nykypäivän poliittisiin ilmiöihin että itse politiikan tutkimuksen alaan jää vaillinnaiseksi. Tämän seurauksena polvissa opiskelu maalaa opiskelijoille maailmankuvan, jossa nykyisen järjestelmän asteittainen muuttaminen “paremmaksi” riittää ja on oikeastaan toivottava muutoksen suunta. Kun poliittisia ilmiöitä tarkastellaan porvarillisen etäisyyden kautta, ilmiselvät räikeän epätasa-arvoiset rakenteet eivät herätä halua toimia niiden korjaamiseksi.

Porvarillisuudella viitataan usein taloudellisesti etuoikeutettuun positioon, joka yleensä yhdistetään sosioekonomisesti ylempään keskiluokkaisuuteen. Porvarillisuutta kuvastaa riittävän materiaalisen varallisuuden mahdollistama elämäntyyli, jonka puitteissa on mahdollista tarkastella erilaisia yhteiskunnan epätasa-arvoisuuksia etäältä. Tiedostavallekin porvarille hyvin konkreettiset sortoa tuottavat yhteiskunnalliset ilmiöt typistyvät “mielenkiintoisiksi” keskustelunaiheiksi poliittisen toiminnan sijaan, sillä nämä ilmiöt eivät käytännössä kosketa etuoikeutettua porvaria. Tämä ei tarkoita, etteikö porvari voisi olla kiinnostunut korjaamaan yhteiskunnallisia epäkohtia, mutta niiden korjaamiseen on oman etuoikeutetun aseman vuoksi mahdollista suhtautua hyvin etäisesti ja jopa teoreettisesti. 

Valtavirran politiikan tutkimusta leimaa mielestäni tämänkaltainen porvarillisuus, joka siirtyy myös meihin opiskelijoihin. Politiikan tutkimukselle on tyypillistä tutkimuskysymysten etäisyys konkreettisista epäkohdista tavalla, joka nostaa tutkittavat ilmiöt kaiken konkretian yläpuolelle. Politiikan tutkimuksen porvarillisuuden yhtä ulottuvuutta kuvastaa osuvasti Pierre Bourdieun termi “sosiaalinen kepeys”, joka viittaa tapaan ajatella ja teoretisoida maailmaa abstraktilla tavalla irrallaan jokapäiväisestä elämästä.

Bourdieun termiä on käytetty kritiikkinä erityisesti kielellisen käänteen jälkeistä politiikan teoriaa kohtaan, mutta se voidaan osuvasti laajentaa käsittämään suurin osa politiikan tutkimuksen kentästä. Usein puhtaan teoreettinen lähestymistapa erilaisiin poliittisiin konsepteihin altistaa sisällöt sosiaaliselle kepeydelle, jolloin opiskelijoille muodostuva kuva politiikasta typistyy marxilaisesti ajateltuna ylätason ilmiöihin. Samoin käsitys poliittisesta toiminnasta liikkuu enemmän ylätasoa määrittävien ilmiöiden tasolla, jolloin pelkät radikaalit mielipiteet näyttäytyvät riittävänä vastarintana järjestelmää vastaan. Opinnoissa käsiteltyjen ilmiöiden etäisyys konkreettisesta toiminnasta on niin määrittelevää, että suora toiminta ei näyttäydy rationaalisena toiminnan muotona. 

Otan esimerkin tällä hetkellä meneillään olevalta politiikan ja organisaatioiden maisterikurssilta, jolla käsitellään politiikan tutkimuksen keskeisiä teemoja, kuten valtaa, rakenteita ja toimijuutta. Nämä käsitteet ovat luonnollisesti kovin abstrakteja ja niiden käsittely vaatii tiettyä “sosiaalista kepeyttä”, jotta niiden teoreettiset nyanssit voidaan käydä riittävällä laajuudella läpi. Kepeydestä seuraava etäisyys muodostuu kuitenkin ongelmaksi, kun keskustelu ei missään vaiheessa siirry abstraktilta teoreettiselta tasolta konkreettiselle. 

Tämän ongelman yhtenä syynä voidaan pitää juuri tiedon porvarillisuutta; esimerkiksi puhuttaessa demokraattisen vallan muodoista mahdollisuus säilyttää etäisyys käsiteltäviin konkreettisiin vallan ilmentymiin on selvästi suurempi kuin koloniaalista valtaa teoretisoidessa. Länsimaisesta näkökulmasta tarkasteltuna eri käsitteiden teoretisoinnissa etäisyys ilmenee kliinisyytenä, sillä näissä teorioissa esimerkiksi vallan käyttöä joudutaan harvemmin tarkastelemaan sekavissa vyyhdeissä, joissa on kyse suuremmista kysymyksistä kuin eduskunnan esityslistojen määrittämisestä. Valta näyttäytyy hyvin erilaisena, kun valtaa käyttävä taho katsoo kohdettaan piipun vartta pitkin eikä kokoushuoneen pöydän yli. Konkretian tuominen teorioiden käsittelyyn ei toki vaadi pelkästään näin äärimmäisiä tapauksia, mutta ne tapaukset kuvastaisivat poliittisten ilmiöiden kirjoa tavalla joka tällä hetkellä polvista puuttuu. Tämän seurauksena kuvamme poliittisesta toiminnasta jää hyvin rajatuksi. 

“Arvotan kuitenkin selkeästi suoran poliittisen toiminnan erilaista järjestötoimintaa tai puoluepoliittista toimintaa korkeammalle, sillä uskallan väittää, että ilmasto- ja ekokriisin kiihtyessä perinteisempi politiikka, joka vaikuttaa vetävän polvilaisia puoleensa, ei tule mahdollistamaan tarvittavaa järjestelmämuutosta riittävällä nopeudella.”

Polvin sisältöjen porvarillisuutta voitaisiin korjata sekä muokkaamalla nykyistä tapaa tarkastella käsiteltyjä ilmiöitä että lisäämällä historian opetusta ohjelmaan. Esimerkiksi European and Nordic Studies -maisteriohjelmaan kuuluu kurssi “Miten imperialismi muutti maailmaa”, jonka ei-eurosentriset näkökulmat toisivat polviin tarvittua konkretiaa nykyisten epäoikeudenmukaisten rakenteiden historiasta. Näihin rakenteisiin viitataan jo nyt monilla kursseilla mutta polvin tämänhetkisen opetuksen kautta ymmärrys näistä rakenteista jää pintapuoliseksi ja irralliseksi laajemmista asiayhteyksistä. 

Nykyisten kurssien muokkaaminen taas vähemmän porvarillisiksi ei ole välttämättä yhtä yksiselitteinen tehtävä, mutta keskeinen askel tällä saralla olisi tuoda käsitellyt ilmiöt useammin konkretian tasolle. Abstraktit teoriat ja käsitteet näkyvät lopulta aina jokapäiväisessä elämässä, joten tämän ei tulisi olla mahdotonta. Mikäli näin olisi, politiikan tutkimuksen rooli yhteiskunnassa olisi varsin rajattua ylätason pohdintaa ilman sen suurempaa relevanssia kenellekään. Keskeistä tässä maailman ajassa onkin kysyä mitä tieteellä oikeastaan halutaan tehdä, sillä neutraalina pysyminen tarkoittaa ilmasto- ja ekokriisin aiheuttaman kärsimyksen hyväksymistä. 

Sanoin tekstin alussa, että en aio turhaan moralisoida kanssaopiskelijoitani ja esittää valitsemani suoran toiminnan tien olevan ainoa tapa tuottaa muutosta kohti globaalisti oikeudenmukaista ja ekologisesti kestävää maailmaa. Arvotan kuitenkin selkeästi suoran poliittisen toiminnan erilaista järjestötoimintaa tai puoluepoliittista toimintaa korkeammalle, sillä uskallan väittää, että ilmasto- ja ekokriisin kiihtyessä perinteisempi politiikka, joka vaikuttaa vetävän polvilaisia puoleensa, ei tule mahdollistamaan tarvittavaa järjestelmämuutosta riittävällä nopeudella. Ainakin oman näkemykseni mukaan polvin opinnot eivät ohjaa opiskelijoita tätä päätelmää kohti ja tällä hetkellä polvin porvarillisuus sisällöissä ja tavoissa käsitellä niitä – muiden syiden ohella – ohjaa opiskelijoita kohti elämäntyylejä, joissa on mahdollista säilyttää etäisyys aikamme keskeisimpiin epäoikeudenmukaisuuden lähteisiin. 

Siksi kannustaisinkin kaikkia miettimään oman toiminnan motiiveja aikamme erityisluonteisuuden valossa ja pohtimaan tarkkaan omia eettisiä taipumuksia, sillä CV-merkinnöillä ei erityisesti ole merkitystä kolme astetta lämpimämmässä maailmassa. Omalla kohdallani oman toimintani reflektio ilmasto- ja ekokriisin näkökulmasta on tuonut paljon merkityksellisyyttä elämääni näiden hyvin ahdistavien ongelmien keskellä. Toivottoman tulevaisuuden edessä toiminta lisää toivoa.