Teksti: Tilda Lassila

Katselin vanhan lukioni ikkunasta Kallion kirjaston takana seisovaa vihreää vessaa. Sisään raahautui sekavan oloinen ja etäisesti Andy McCoylta näyttävä mies. Hänen siellä ollessaan vessan ohi kulki lastentarharyhmä parijonossa. 

Kävelin Dallapénpuiston läpi kohti kotia. Lunta oli kerätty kasoihin puiston vihreän vessan reunustoille. Lapset rakensivat nuoskalumesta linnaa tai liukurimäkeä. Olin juuri lukenut sanomalehdestä huumejutun, jonka kuvituskuvana piikitettiin kyseisessä vessassa.

Jätän kaupunkipyörän Brahenkentän edustalle. Vierestäni juoksee lapsilauma kohti nurmikenttää pallo kainalossa. Koitan olla katsomatta, kuinka edessä olevan vihreän vessan ovea hakkaa sekava mies. Sisältä kuuluu useamman ihmisen ääni ja epämääräistä huutoa. 

Suomen päihdepolitiikkaan ollaan vaadittu eri tahojen toimesta monia merkittäviä ja joidenkin mielestä radikaalejakin muutoksia. Monet ovat päätyneet lopputulokseen, että sota huumeita vastaan sekä toisaalta silmien sulkeminen ongelmille ja niiden perimmäisille syille eivät ole olleet toimivia keinoja päihteiden aiheuttamien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi. Esitettyjä uudistuksia ovat esimerkiksi huumeiden hallussapidon ja käytön dekriminalisointi, kannabiksen laillistaminen sekä käyttöhuoneet, joita tämä juttu käsittelee. 

Haluan heti ensi kädessä todeta, etteivät käyttöhuoneet sinänsä koske minua. En itse, eikä kukaan läheiseni, ole kohderyhmää. Päihdepolitiikan tulisi lähteä siitä, että jokaiselle ihmiselle kuuluu ihmisarvoinen elämä, eikä päätösten hyödyn mittarin tulisi olla verrannollinen minun tai kaltaisteni siitä saamaan suoraan hyötyyn. Päihdepolitiikan tulisi kiinnittää huomiota päihdeongelmien juurisyihin sekä kokonaisvaltaisesti tarkastella päihdepalveluita siten, että ne tukisivat päihteidenkäyttäjiä ja addiktiota sairastavia kaikista parhaiten. 

Välillä tuntuu, että asioilla ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa merkitystä, mikäli ne eivät koske hyväosaista keskiluokkaa. Yhteiskunnan marginaalissa olevat ongelmat voidaan kuitata juurikin sillä – marginaalisuudella. Ei koske minua, joten mitään ei tarvitse tehdä.

Käyttöhuoneissa on kyse terveydenhuollon ammattilaisten valvomista ja puhtaista tiloista, joissa suonensisäisten huumeiden käyttäjät voivat piikittää itse hankkimaansa ainetta. Tilassa tarjotaan myös puhtaita käyttövälineitä. Käyttöhuoneiden tarkoituksena ja tavoitteena on vähentää huumekuolemia ja ehkäistä pistämisen myötä leviäviä tauteja, mutta myös tarjota huumeiden käyttäjille kontakti sosiaali- ja terveydenhuoltoon. 

“Välillä tuntuu, että asioilla ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa merkitystä, mikäli ne eivät koske hyväosaista keskiluokkaa. Yhteiskunnan marginaalissa olevat ongelmat voidaan kuitata juurikin sillä – marginaalisuudella.”

Käyttöhuoneita on käytössä kahdeksassa Euroopan maassa. Suomessa niiden ympärillä ollaan käyty paljon keskustelua niin perinteisessä mediassa kuin sosiaalisessa mediassa. Käyttöhuoneita koskeva kansalaisaloite onnistui tänä vuonna keräämään yli 50 000 allekirjoitusta ja etenee siten eduskunnan käsittelyyn. Esimerkiksi Helsingin kaupunki on näyttänyt käyttöhuoneille vihreää valoa. Se on esittänyt, että sosiaali- ja terveysministeriö säätäisi erillislain, joka mahdollistaisi käyttöhuoneiden kokeilun. 

Yleinen keskiluokkainen argumentti käyttöhuoneita vastaan on niin kutsuttu NIMBY eli Not In My Backyard, ei minun takapihalleni. Käyttöhuoneiden pelätään tuovan mukanaan huumeiden käyttäjiä ja heidän puolestaan mukanaan esimerkiksi väkivaltaa. Jälleen kerran: jos ongelmaa ei näe, ongelmaa ei ole olemassa. 

Rakkaassa kotikaupunginosassani Kalliossa päihteidenkäyttö ja -käyttäjät näkyvät. Huumeet ovat osa arkipäivää samalla tavalla kuin trendikahvilat, taidelukiolaiset ja pipopäiset keski-ikäiset miehet skeittaamassa. Vaikka yhteiselo sujuukin varsin luontevasti ja kalliolaiset ovat tottuneet päihteidenkäyttöön katukuvassa, en usko, että kukaan voisi väittää asioiden tilan olevan erityisen miellyttävä. Asukkaat joutuvat pelkäämään, että lapsi tai lemmikki koskee vahingossa likaiseen neulaan. Täytyy pitää silmällä selustojaan, kun odottaa Kurvissa bussia tai haluaa Piritorille kauppaan. Vaikka en itse esimerkiksi juurikaan pelkää Kalliossa asumista, on väkivallan uhka silti olemassa. 

Ongelma ei ole ainoastaan Kalliossa. Päihteitä ja niiden käyttöä on esimerkiksi kirjastoissa, kauppakeskuksissa, puistoissa ja rappukäytävissä ympäri kaupunkia. Kun keskuskirjasto Oodin yläkerrassa lapset leikkivät omassa nurkkauksessaan, voi hyvinkin olla, että joku piikittää Subutexia kellarikerroksen vessoissa. 

Hyväosainen keskiluokka, ei silti syytä huoleen. Käyttöhuoneet eivät ole tulossa paikkoihin, joissa näitä ongelmia ei muuten olisi. Ainakaan toivottavasti. Olisi hyvin epärationaalista asettaa käyttöhuoneita alueille, jotka eivät olisi jo valmiiksi tuttuja asiakaskunnalle. Päihteidenkäyttäjille tarjotaan jo nyt puhtaita välineitä, korvaushoitoja ja päihdekuntoutusta. Ja hyvä niin. Olisi siis loogista, että käyttöhuoneet sijoitettaisiin siten, että niitä tarvitsevat osaavat sinne hakeutua. Päihdepalvelujen keskittäminen ja saavutettavuuden varmistaminen olisi kaikkien etu. 

Mikään ei siis sinänsä muuttuisi. Paitsi, että huumeiden käyttäjien olot paranisivat ja huumekuolemia voitaisiin toivottavasti ehkäistä. Lisäksi kaupunkiympäristö olisi kaikille turvallisempi. Kaikki voittavat, kun myös kalliolaiset lapset saavat leikkiä puistossa ilman, että vanhemman tarvitsee liikaa pelätä, mihin lapsi voi koskea. 

Vaikka meidän tuleekin kohdistaa toimia myös ennaltaehkäisyyn ja vieroitukseen, olisivat käyttöhuoneet merkittävä askel kohti parempaa päihdepolitiikkaa. Toisin kuin joissain argumenteissa väitetään, toimet eivät sulje toisiaan pois. Huumeita tulee olemaan aina ja niitä tullaan aina käyttämään. Käyttöhuoneiden olemassaolo ei muuttaisi tätä suuntaan tai toiseen. En usko, että yksikään nuori alkaisi piikittämään Subutexia siksi, että olisi olemassa valvottu tila sen tekemiselle. Vaikka käyttöhuoneet tuovat myös merkittävää hyötä huumemaailman ulkopuolisille, vetoaisin kuitenkin ensisijaisesti solidaarisuuteen. Jokaisella on oikeus hyvään elämään, eli hän sitä millä tavalla tahansa. 

Lopuksi kerrottakoot terveiset Kalliosta: otan mielelläni käyttöhuoneen vaikka takapihalleni. Ja mielellään heti. Yes in my backyard.