Teksti: Kristian Keinänen

Sodan alkamisen jälkeen otetut kuvat venäläisistä kouluista palauttavat mieleen Natsi-Saksan ja Pohjois-Korean kaltaiset diktatuurit, joissa kaikki yhteiskunnan osa-alueet valjastetaan palvelemaan autoritaarista hallintoa. Sodan myötä Venäjän luisu autoritarismiin on ollut nopeaa ja viimeistään nyt on käynyt selväksi, että Putinin Venäjä ei välitä ihmisoikeuksista eikä naapurimaidensa suvereniteetista. Yhteiskunnallinen tilanne Venäjällä on tällä hetkellä arvaamaton ja herättää kysymyksiä, joista muutamiin pyrin tässä artikkelissa vastaamaan.

Miksi Venäjän ymmärtäminen on tärkeää?

Väitän, että on harvoja pieniä maita, joissa suurvaltanaapuria ymmärretään yhtä huonosti kuin Suomessa Venäjää. Vaikka huomio keskittyy sodan aikana oikeutetusti Ukrainaan ja sen tulevaisuuteen, on silti tärkeää tarkastella myös, mitä Venäjällä tapahtuu. Venäjän tilanne ja muutokset maan sisäpolitiikassa vaikuttavat myös koko muuhun maailmaan, esimerkiksi energiapolitiikkaan ja muuttoliikkeeseen Euroopassa. Venäjä muodostaa Suomelle ja muulle Euroopalle turvallisuusuhan: perinteinen sota ja hybridivaikuttaminen eivät ole poissa laskuista. Venäjän ymmärtäminen on riskien hallintaa

Venäläiset aktivistit ja oppositiopoliitikot ovatkin saaneet tukea länsimailta, ja tuen on myös jatkuttava, sillä tämän päivän sodanvastainen oppositio voi muodostaa tärkeän pohjan demokraattisen Venäjän kansalaisyhteiskunnalle. Venäjän sodanvastaisella oppositiolla on myös tärkeä rooli sodan lopettamisessa Ukrainassa. Venäjän kansalaisyhteiskunnan ja sodanvastustajien suuresta roolista kertoo myös lokakuussa jaettu Nobelin rauhanpalkinto, jonka yksi saajista oli venäläinen ihmisoikeusjärjestö Memorial. 

Miten sota on vaikuttanut kansalaisyhteiskunnan toimintaan Venäjällä?

Kun hyökkäyssota Ukrainassa alkoi, venäläiset sodanvastustajat järjestivät laajoja mielenosoituksia useissa Venäjän kaupungeissa. Sodan alussa mielenosoituksia järjestettiin päivittäin ja myöhemminkin säännöllisin väliajoin. Vallanpitäjät pyrkivät hajoittamaan mielenosoitukset poikkeuksellisen rajuin toimin: ihmisiä vietiin putkaan massoittain ja heille määrättiin jopa kymmenen vuoden vankeustuomioita. Putkaan päätyi niin Leningradin piirityksen kokenut eläkeläisnainen kuin alakouluikäisiä lapsiakin.

Hyökkäyssota Ukrainassa on vaikuttanut voimakkaasti Venäjän jo valmiiksi ahtaalla olleeseen kansalaisyhteiskuntaan ja kiihdyttänyt entisestään Venäjän muutosta autoritaariseksi valtioksi. Sota on ollut suurin yksittäinen muutos hallinnon toiminnassa kansalaisyhteiskuntaa ja oppositiota vastaan. Sodan aikana muutos oli dramaattinen: sosiaalisen median alustat, kuten Facebook ja Instagram kiellettiin ja mielenosoitukset tukahdutettiin väkivaltaisesti. Muutoksia nähtiin myös lainsäädännössä: sodan aikana Venäjän hallinto on lainsäädännön keinoin rajoittanut mielenosoitusten järjestämistä ja vapaata tiedonvälitystä. Jopa sodan kutsumisesta sodaksi voi saada vankeustuomion; Kremlin näkökulmasta kyseessä on sotilaallinen erityisoperaatio. Kokonaisuutena kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuudet ja Venäjän ihmisoikeustilanne ovat heikentyneet entisestään sodan myötä.

Syyskuun 21. päivä Vladimir Putin ilmoitti televisioidussa puheessaan osittaisesta liikekannallepanosta Ukrainan sodan vuoksi. Aiemmin Ukrainassa taistelleet venäläisjoukot olivat koostuneet palkkasotilaista ja vapaaehtoisista. Liikekannallepano on Venäjän historiassa poikkeuksellinen toimenpide; viimeksi liikekannallepanoon turvauduttiin Venäjällä toisen maailmansodan aikaan. Liikekannallepano on saanut liikkeelle uuden protestiaallon sotaa vastaan, minkä lisäksi sadat tuhannet venäläiset ovat lähteneet maasta paetakseen liikekannallepanoa. Kun sodan seuraukset näkyvät yhä enemmän venäläisten arjessa, voidaan odottaa vastarinnan voimistumista.

”Kun sodan seuraukset näkyvät yhä enemmän venäläisten arjessa, voidaan odottaa vastarinnan voimistumista.”

Miksi Venäjän kansalaisyhteiskunta on heikko?

Venäläisen kansalaisyhteiskunnan heikkoutta perustellaan usein neuvostohistorialla. Neuvostoliitossa kansalaisten vapaudet olivat vielä nykyistäkin rajoitetumpia, eikä vapaata mediaa käytännössä ollut. Toisaalta neuvostohistoria ei ole ainut syy nykytilanteelle, minkä osoittavat Baltian maiden ja Ukrainan esimerkit. Siellä demokratian piirteet toteutuvat Venäjää paremmin neuvostohistoriasta huolimatta. Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi esitti mielipidekirjoituksessaan (The Washington Post, 30.9.2022) Venäjän tilanteen syyksi presidentiaalista järjestelmää, johon Venäjällä päädyttiin Neuvostoliiton hajoamisten jälkeen. Hänen mukaansa juuri presidentin laajat valtaoikeudet Venäjällä ovat syynä siihen, että Venäjä ei ole onnistunut kehittymään demokraattiseksi valtioksi.

Neuvostoajan poliittista osallistumista leimasivat toisinajattelijoiden vainot ja vankileirit. Neuvostoliiton hajottua toivottiin Venäjän kehittymistä demokraattiseksi valtioksi, ja kansalaisyhteiskunta kehittyikin hitaasti sen kohtaamista haasteista huolimatta. Esimerkiksi vuosina 2011 ja 2012 nähtiin massiivisia protesteja ympäri Venäjää, kun kansalaiset osoittivat mieltään parlamenttivaaleissa havaittua vaalivilppiä ja Putinin kolmatta presidentinkautta vastaan. Venäläiset muistelevat, että tuohon aikaan protestoiminen oli vielä verrattain riskitöntä, vaikka huonolla tuurilla mielenosoituksesta saattoikin joutua päiväksi putkaan. Nykyään protestoimisesta voi saada vuosien mittaisen vankeustuomion.

Venäjän kansalaisyhteiskunnan heikkoa tilaa on Suomessa kasvaneena vaikeaa ymmärtää, sillä me Suomessa olemme tottuneet siihen, että meillä on mahdollisuus vaikuttaa politiikkaan ja tarvittaessa vastustaa vallanpitäjiä. Yksi merkittävistä syistä Venäjän kansalaisyhteiskunnan heikkoudelle on juuri se, ettei maassa ole demokraattisen osallistumisen perinnettä. Itsenäisen tutkimuslaitos Levada Centren tutkimuksessa vuonna 2021 vain 3 % venäläisistä vastasi osallistuvansa poliittiseen toimintaan. Aktiivisuus politiikassa Venäjällä on vaarallista; vastustaessaan vallanpitäjiä yksilö riskeeraa elinkeinonsa, vapautensa ja jopa henkensä. Mielestäni poliittinen passiivisuus on keino puolustautua: kun politiikkaan ei voi kuitenkaan vaikuttaa ja yrittäminen on vaarallista, moni päätyy sulkemaan politiikan oman elämänsä ulkopuolelle.

Millaiset mahdollisuudet venäläisillä on vastustaa sotaa ja Putinia?

Navalnyi arvioi mielipidekirjoituksessaan, että sotaa kannattaa varsin pieni, mutta äänekäs imperialistien vähemmistö. Ongelmaksi tosin nousee se, ettei sotaa vastustavat ihmiset uskalla vakavien seurausten pelon vuoksi osoittaa mieltään sotaa vastaan. Toistaiseksi sodanvastaiset mielenosoitukset ovatkin jääneet pitkälti tuloksettomaksi, mutta kannatuspohja oppositioliikkeelle voisi olla nykyistä laajempi.

Erityisesti liikekannallepanon myötä on potentiaalia myös laajemmalle protestiliikehdinnälle, kun  sodan seuraukset tulevat osaksi kansalaisten arkea eikä elämää ole mahdollista jatkaa kuten ennen. Useissa kaupungeissa on järjestetty laajoja mielenosoituksia mobilisaatiota vastaan. Mielenosoitusten sijaan suurimmat ihmismassat ollaan kuitenkin nähty Georgian ja Kazakstanin rajoilla, kun venäläismiehet pakenevat liikekannallepanoa ulkomaille. Laaja muuttoliike on selkeä viesti vallanpitäjille siitä, että kansalaiset eivät ole valmiita riskeeraamaan henkeään sodassa Ukrainaa vastaan.

Aivan viime aikoina venäläisessä mediassa on nähty enemmän valtaapitävien arvostelua. Erityisen poikkeavaa on se, että osa kritiikistä on kohdistunut presidentti Putiniin, joka yleensä on ollut mediakritiikin ulkopuolella. Toisaalta kritiikki ei kohdistu itse sotaan tai sen oikeutukseen, vaan lähinnä sotatoimiin ja sodan johtoon, jota pidetään taitamattomana. Valtamedian totaalinen kääntyminen Putinia vastaan on epätodennäköistä, mutta lisääntynyt kritiikki on merkki siitä, ettei Putinin valtaa pidetä itsestäänselvänä. Myös monet uudet toimijat, kuten useat kaupunginvaltuutetut ja venäläisten suosikkilaulaja Alla Pugatsova ovat kritisoineet vallanpitäjiä sodan vuoksi. Sota on herättänyt monissa tyytymättömyyttä, ja muutoksen mahdollisuus on kasvanut. Todellinen yhteiskunnallinen muutos vaatisi kuitenkin entistä suurempien ihmismassojen mobilisoimista sotaa vastaan.

Miltä Venäjän tulevaisuus näyttää?

Venäjän tulevaisuus tässä tilanteessa riippuu pitkälti siitä, mitä sodassa tapahtuu: jos Venäjä kärsii edelleen lisää tappioita, kansalaisten tyytymättömyys kasvaa entisestään. Toisaalta huono sotamenestys voisi provosoida valtaapitäviä myös rajoittamaan kansalaisvapauksia lisää. Aleksei Navalnyin näkemyksen mukaan täytyy katsoa sotaa pidemmälle. Ukrainan on voitettava sota, mutta sen lisäksi pitää varmistaa, että Venäjä kehittyy valtioksi, joka ei aloita sotia.

Myös Putinin kohtalo hallitsijana näyttää olevan sidoksissa Venäjän sotamenestykseen. On vaikeaa uskoa, että Putinin valta kestäisi hävityn hyökkäyssodan. Median lisäksi Putinin kritiikki on kasvanut myös sotaa puolustavissa Telegram-ryhmissä sekä Putinin lähipiirissä. Lokakuun alussa 70 vuotta täyttäneen Putinin terveydentilasta on liikkunut villejäkin huhuja, mitkä osaltaan aiheuttavat epävarmuutta Putinin hallinnon suhteen. Venäjän vastikään uudistetun perustuslain mukaan Putin voi olla vallassa vielä vuoteen 2036 asti, mutta nähdäkseni on varsin todennäköistä, että valta vaihtuu jo ennen sitä. 

Putinin valtakauden päättymisen jälkeen Venäjällä on kolme mahdollisuutta: joko Venäjä jatkaa samaa linjaa uuden johtajan kanssa, liikkuu entistä autoritaarisempaan suuntaan tai aloittaa prosessin demokratisoitumiseksi. Putinin lähipiirissä on tahoja, jotka kannattavat vielä agressiivisempaa sodankäyntiä ja jos tällainen henkilö pääsisi nousemaan Putinin tilalle, seuraisi lisää eskalaatiota Ukrainassa ja tiukempaa kontrollia kotimaassa. Todennäköisin skenaario on se, että Putinin seuraajaksi tulee Putinin lähipiirin edustaja, joka pyrkii pitämään asiat sodan jälkeen sellaisena kun ne nyt ovat. Tällainen henkilö voisi olla esimerkiksi Venäjän pääministeri Mihail Misushtin, ulkoministeri Sergei Lavrov tai puolustusministeri Sergei Shoigu. 

Parhaimmassa tapauksessa on mahdollista, että Venäjä muuttaa suuntaansa ja ottaa askeleita kohti demokratiaa ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Tämä vaatisi pitkän prosessin ja laajoja yhteiskunnallisia levottomuuksia, sillä Kreml ei luovu vallastaan vapaaehtoisesti. Demokraattinen Venäjä kohtaisi varmasti monia haasteita. Kun demokratiaan ei olla totuttu, luottamusta instituutioihin on vaikeaa rakentaa. Ongelmana on myös se, että opposition heikkouden vuoksi sopivaa henkilöä demokraattisen Venäjän johtajaksi on vaikeaa löytää. Tällä hetkellä rangaistussiirtolassa istuvaa Aleksei Navalnyia pidetään venäläisen opposition johtajana ja mahdollisena Putinin haastajana, mutta häntäkin on kritisoitu populistisesta politiikanteosta.

Onko demokraattinen Venäjä mahdollinen?

Vaikka paras vaihtoehto toteutuisi ja Putinin jälkeinen Venäjä päätyisi demokratian tielle, demokratia on järjestelmänä hauras ja sen rakentaminen vie aikaa. Toistaiseksi Venäjä näyttää muuttuvan yhä autoritaarisemmaksi eikä opposition rohkea toiminta ole onnistunut pysäyttämään sotaa tai haastamaan Putinia. Demokraattinen Venäjä tuntuukin olevan tällä hetkellä harvan ihmisoikeustaistelijan unelma. Onko Venäjällä siis toivoa ollenkaan? Väitän, että on.

On tärkeää muistaa, että myös länsimainen liberaalidemokratia on varsin nuori ilmiö. Kuka olisi toisen maailmansodan tuoksinassa uskonut että Saksasta tulisi ihmisoikeuksia kunnioittava ja demokraattinen valtio? Myös osa entisistä neuvostotasavalloista ovat paitsi demokratioita mutta Euroopan unionin jäseniä. 2000-luvun alussa venäläiset seurasivat toiveikkaina uudistuksia. Kansalaisyhteiskunta alkoi kehittymään ja vastaava voi tapahtua uudestaan.  Toivottomuus on myös vaarallista, sillä se estää yhteiskunnallisen muutoksen. Muutos on Venäjällä mahdollista silloin, kun sekä venäläiset itse että kansainvälinen yhteisö uskovat siihen.