Hoitajat kriisissä

Kevät on viime vuosina tuonut tullessaan huonoja uutisia: 2020 koronapandemia levisi ympäri maailmaa, 2021 pandemiasta ei suurista toiveista huolimatta päästy eroon ja 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Globaalien kriisien varjossa Suomessa on kehittynyt hoitajakriisi.

Teksti: Wilma Parkkari

Kuvitus: Noora Pelkonen

Keväästä näyttäisi olevan tulossa kaikkien aikojen palkkaneuvottelukevät, sillä kunta-alan työehtosopimus umpeutui 28.2. ja monilla sopimuksen piirin aloilla on annettu lakkouhka. Sairaanhoitajien ja lähihoitajien liitot Tehy ja SuPer ovat olleet palkkaneuvotteluissa näkyvästi esillä, ja hoitajat jäivät huhtikuun alussa kuudessa sairaanhoitopiirissä lakkoon. Mikäli sopuun ei päästä, huhtikuun puolessa välissä hoitajien lakko laajenee yhteensä 13 sairaanhoitopiiriin. Hoitajien lisäksi lakkouhan ovat antaneet ainakin opettajat, varhaiskasvatuksen työntekijät ja sosiaalityöntekijät sekä kirjastojen ja museoiden työntekijät. Paperiliiton työntekijät jatkavat vuoden alussa alkanutta lakkoa vielä huhtikuun, sillä UPM:n kanssa ei olla päästy sopuun.

Koronapandemian vuoksi vuonna 2020 kunta-alan työehtosopimusta jatkettiin ilman suurempia työtaisteluja ja työntekijäpuolen neuvottelijat jäivät todennäköisesti odottamaan parempia aikoja, jolloin neuvotteluvaltitkin olisivat paremmat. Vielä alkuvuodesta saattoi tuntua, ettei tulevaa kevättä parempaa neuvotteluajankohtaa voisi hoitajille osua. Viimeiset kaksi vuotta kansa on sympatisoinut hoitajien jaksamista, on valaistu rakennuksia ja taputettu parvekkeilla. Sandstorm soi ja HUS muiden mukana osoitti arvostuksensa omilleen surullisenkuuluisilla itse tulostettavilla kiitoskorteilla puolentoista vuoden koronapainin jälkeen. Tammikuussa 2022 pidetyt aluevaalit nostivat sote-asiat laajasti julkiseen keskusteluun ja puolueet vuorotellen toistivat hoitotyön ja hoitajien tärkeyttä. Nyt palkkaneuvotteluja varjostaa Ukrainan sota.

Parempia aikoja on odotettu aiemminkin. Petteri Orpo kommentoi Helsingin Sanomille lyhytsanaisesti vallitsevaa työmarkkinatilannetta muistelemalla kokoomuksen vuoden 2007 vaalilupauksia hoitajien palkkojen korotuksista sekä yleistä ilmapiiriä sen jälkeen: ”Siitä alkoi kriisien aika. Vaalirahakohu, finanssikriisi, eurokriisiä toisensa perään, pakolaiskriisi, koronakriisi, Ukrainan sota. Olemme odottaneet niin sanotusti normaalia aikaa, mutta sellaista ei vain ole tullut.” Normaalia aikaa ei ole viidentoista vuoden aikana kuulunut ja hoitajapula on jäänyt muiden kriisien varjoon.

Tehy pyrkii palkkaneuvotteluissa alleviivaamaan hoitajapulan vakavuutta. Tehyn näkyvin tavoite on palkankorotukset, jotka tarkoittaisivat yksittäisille hoitajille viidessä vuodessa noin 490 euron korotusta peruspalkkaan. Kustannuksia korotuksista tulisi vuosittain noin 300 miljoonaa lisää nykyisiin noin 20 miljardin euron sote-menoihin, minkä lisäksi vaaditaan parannuksia työoloihin. Tehyn “pelastusohjelmassa” vaatimuksia perustellaan hoitoalan pito- ja vetovoiman parantamisella.

Julkinen keskustelu on keskittynyt pitkälti rahaan. Somessa jaetaan hoitajien kirjoittamia koskettavia tekstejä, mutta lehtien otsikoissa palkankorotukset rinnastetaan hävittäjähankintoihin ja toisaalta kauhistellaan tulevien hyvinvointialueiden johtajien korkeita palkkoja. Lakon alettua kuultiin hätääntyneitä lausuntoja suojelutyöstä sekä epäonnistuneita sotavertauksia. 

Keskustelusta tuntuu unohtuvan lakkoilevien hoitajien inhimillisyys – valinta lakkoon jäämisestä ei ole hoitajille helppo ja heidän syyllistämisensä lakkoilusta ei edistä ratkaisun löytämistä. Meilahdessa työskentelevä sairaanhoitaja suostui kommentoimaan aihetta nimettömänä. Kutsuttakoon häntä Sari Sairaanhoitajaksi klassista esimerkkiä lainaten.

Sari kertoo miettineensä lakkoon jäämistä pitkään. Päätöstä tehdessään hän pohti velvollisuudentuntoa työtään kohtaan sekä haluaan auttaa ratkaisemaan lakon aiheuttamia hankaluuksia. Sari kuitenkin päätti jäädä lakkoon, sillä hänestä ongelmien on annettu mennä liian pitkälle: ”Hoitajat voivat tosi huonosti, on kova työvoimapula, joka ei tule yhtään helpottamaan vaan ennemmin vaikeutuu.” Hänen päätökseensä vaikutti siis alan ahdingosta kumpuava tarve muutokselle sekä halu tukea oman asemansa lisäksi kollegoitaan työtaistelussa.

Hoitoalan huonojen työolojen takana on pitkälti työvoiman puute ja suuri vaihtuvuus. Sarin mukaan työntekijöiden suurta vaihtuvuutta selittää osin samat tekijät kuin muilla aloilla; suurten ikäluokkien ikääntyminen, naisvaltaisella alalla äitiyslomien suuri määrä, kolmivuorotyö ja toisaalta työelämän murros, kun entistä harvemmin halutaan olla samalla alalla koko loppuelämä. Yhtenä suurena tekijänä alalla on kuitenkin sairaanhoitajien uupuminen työhönsä.

Uupumusta Sari erittelee tarkemmin avaamalla, kuinka hoitajat usein rakastavat työtään, mutta eivät yksinkertaisesti pysty tekemään sitä niin hyvin kuin haluaisivat. Hoitajat saattavat suuren työmäärän takia joutua oikaisemaan työnsä laadussa: esimerkiksi omaisten kohtaaminen voi jäädä minimaaliseksi, jos hoitaja joutuu jättämään itkevän omaisen yksin, koska hänen pitää kiirehtiä pois elvytyshälytyksen takia. ”Yleisesti ottaen kaikki [hoitajat] on tosi hyviä ja haluavat tehdä työnsä hyvin, mutta eivät pysty. Niin siihen uupuu.” Sari summaa.

Erityisen huolissaan Sari on pitkään alalla olleista kokeneista hoitajista, joilta vaaditaan työssään paljon. Samaan aikaan tulee ottaa vastuuta haastavimmista potilaista ja toisaalta perehdyttää työvoiman vaihtuvuuden takia jatkuvasti uusia työntekijöitä. Heille ei ole tarjolla kuin lisää töitä ja huonoa palkkaa. Hän nostaa työolojen parantamiseksi esiin keinoja, kuten työterveyden laajentamisen Meilahdessa esimerkiksi erikoistuvia lääkäreitä hyödyntäen sekä hoitajien ja lääkäreiden yhteistyön ja vuoropuhelun lisäämisen. Työolojen parantaminen antaisi Sarin mukaan hoitajille aikaa keskittyä työhönsä ja sen kehittämiseen, ”ettei se olisi pelkkää sitä, että on aina liian vähän hoitajia ja selviydytään päivästä toiseen”.

Työvoimapulaa tuskin ratkaistaan kevään palkkaneuvotteluissa, mutta neuvottelutulos on kuitenkin selkeä signaali alan arvostuksesta. Mikä siis estää nostamasta hoitajien palkkoja? Ongelmana palkkaneuvotteluissa tuntuu olevan se, että työnantajaosapuoli Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n on vaikeaa myöntää yhdelle ammattiryhmälle korkeammat palkankorotukset kuin muille, ainakin ilman poliitikkojen hyväksyntää. Ollaan hankalassa tilanteessa, sillä käytännössä työntekijäosapuolen vaatimusten läpi meneminen vaatisi hallituksen siunauksen. Poliitikot ovat kuitenkin yksi toisensa jälkeen toistamassa, etteivät ota kantaa neuvottelutilanteeseen, joka on neuvotteluosapuolten välinen asia.

Jotain konkreettista alan profiilin nostamiseksi olisi tehtävä, jotta ihmiset kiinnostuisivat alasta ja toisaalta pysyisivät sillä. Palkkojen nostaminen on yksi konkreettinen ratkaisukeino. Tällä hetkellä Pohjoismaisessa vertailussa huono palkkataso ja alan kuormittavuus eivät innosta uusia ihmisiä opiskelemaan alaa. Hoitotyö voi tuntua myös kahlitsevalta, sillä koronapandemian alkuaikana keskusteltiin valmiuslain nojalla hoitajien töihin pakottamisesta ja nyt hoitajien lakkoillessa laaditaan lakiuudistusta suojelutyöhön, jolla estetään ihmisten oikeus lakkoon jäämiseen. Miksi siis lähteä opiskelemaan ammattia, jossa on huonot työolot, huono palkka, eikä alalta välttämättä pääse edes halutessaan irtautumaan? Pelkästään kutsumusammatiksi kutsumalla ei voida enää kuitata ongelmia. 

Viime vuosien kriisit ovat tuoneet esille hoitajien tärkeyden. Kriisit ovat osoittaneet myös sen, että tarvittaessa kyetään tekemään suuria muutoksia sekä laittamaan rahaa Suomen turvallisuuden kannalta tärkeisiin kohteisiin. Globaalit kriisit tuskin loppuvat maailmasta, eikä hoitajien palkankorotuksia voida enää niiden varjolla viivyttää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s