Vieraskynä: Ole cool ja lue mitä haluat

Teksti: Lilja Lahtinen

Kuvitus: Ella Saunders

Lukeminen on ollut minulle rakas harrastus lähes koko elämäni ajan. Lapsuudessani tärkeitä teoksia minulle olivat erityisesti L. M. Montgomeryn tyttökirjat: upposin Vihervaaran Annan ja Uuden kuun Emilian mukana täysin 1800-luvun Kanadaan. Tarve luoda omaan arkeeni näistä kirjoista kumpuavaa estetiikkaa ja tunnelmaa määritti suurta osaa lapsuuteni vuosista. Tuolloin lukemisessa minulle tärkeintä oli erilaisiin maailmoihin sukeltaminen – en nähnyt kirjoja välineenä sivistyksen tai muunkaan hyödyn tai taidon saavuttamiseen.

     Toisaalta tilanne on lähes sama yhä tänä päivänä. Pyrin pitämään lukemisen rentouttavana harrastuksena, ja sen vuoksi luen vähän sitä sun tätä, yleensä satunnaisesti valittuja romaaneja. Tietokirjoihin en vapaa-ajallani kovin usein koske. Erotuksena lapsuuteeni on se, että nykyään koen aika ajoin painetta lukea sivistävää tietokirjallisuutta sekä keskittymistä vaativaa, syvällistä ja vaikeaselkoista kaunokirjallisuutta. Mietin, mitä ihmiset ajattelevat, kun he näkevät kirjahyllyni. Kuvittelen, että kaikki opiskelutoverini päivästä toiseen paneutuvat sosiologian klassikoihin. Seuraan kateellisena, kun kumppanini tarttuu Yhdysvaltojen, Bysantin tai alkukristillisyyden historiaa valottaviin teoksiin. Samalla tiedän, etten koskaan jaksaisi lukea yhtäkään niistä kannesta kanteen. 

“ – ehkä osa minussa ajattelee tyttökirjojen lukemisen olevan kuitenkin jollakin tavalla vähän noloa. Nehän on suunnattu tytöille,  ja ne kuvaavat tyttöjen elämää, joten ne ovat automaattisesti jotenkin vähemmän uskottavia, vähemmän tärkeitä ja – no, “tyttöjen hömpötystä”.”

Näiden, ehkä osin turhien ja kuviteltujen, paineiden keskellä ilahdun joka kerta, kun joku kyseenalaistaa kirjallisuuden kaanonin tai käsityksemme siitä, mikä ylipäätään on syvällistä ja tärkeää kirjallisuutta. Ilmiöksi noussut Riina Tanskasen ylläpitämä Instagram-tili, Tympeät tytöt, ja hänen sarjakuvakirjansa, Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä, pureutuvat siihen, miten yhteiskunnassamme miesten kirjoittamia kirjoja usein pidetään universaaleina kuvauksina ihmisyydestä ja elämästä, kun taas naisten kirjoittamien teosten katsotaan kuvaavan universaalin ihmisyyden sijaan nimenomaan naisen arkipäiväistä kokemusta. Vaikka elämäni tärkeimmät kirjat kirjoittanut L. M. Montgomery on saanut osakseen tunnustusta ja vaikka hänen kirjojansa pidetään ainakin jossain määrin klassikoiden asemassa, ehkä osa minussa ajattelee tyttökirjojen lukemisen olevan kuitenkin jollakin tavalla vähän noloa. Nehän on suunnattu tytöille,  ja ne kuvaavat tyttöjen elämää, joten ne ovat automaattisesti jotenkin vähemmän uskottavia, vähemmän tärkeitä ja – no, “tyttöjen hömpötystä”.

     Riina Tanskasen (ja myös muiden) nostamat huomiot kirjallisuudesta kuitenkin muistuttavat minua siitä, että tyttökirjojen ja naisten kirjoittaman ”hömppäkirjallisuuden” lukeminen on hyväksyttävää, jopa suotavaa. Tällainen feministisestä näkökulmasta klassikoihin pureutuva kritiikki saa minut myös laajemmin pohtimaan yhteiskunnassamme vallitsevia käsityksiä kirjallisuudesta. Yleisesti klassikkoina pidettyjen eurooppalaisten kirjailijoiden teosten lisäksi on syytä tutustua POC-kirjailijoiden tuotantoon. 

     Lukemisella ei aina edes tarvitse tavoitella sivistystä. Sivistyksen sijaan lukemisesta voi jäädä käteen paljon muuta hyvää. Lukiessa voi rentoutua tai voi saada samaistumispintaa asioihin ja elämäntilanteisiin, joista ei ole omaa kokemusta. Ainakin minulla on useamman kerran käynyt niin, että kiinnostava tarina on saanut minut ottamaan selvää jostakin tapahtumasta, ilmiöstä tai itse kirjailijasta. Sitä kautta olen myös saanut uutta tietoa. Esimerkiksi Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja sai minut kiinnostumaan ja ottamaan selvää Aino Sibeliuksen henkilöhistoriasta.

     Kaikenlainen lukeminen on tärkeää myös lukutaidon kehittymisen kannalta. Viime aikoina nuorten heikentynyt lukutaito on herättänyt keskustelua, kun Helsingin Sanomat (14.1.2022) julkaisi aiheesta artikkelin. Syitä lukutaidon huonontumiseen on varmasti useita, kuten myös mahdollisia ratkaisuja. Muistan, että peruskoulussa luettiin usein opettajan valitsemia kirjoja. Yksi lääke lukutaidon parantamiseen voisi olla se, että oppilaat saisivat enemmän sananvaltaa sen suhteen, mitä kouluissa luetaan. Omasta puolestani voin sanoa, että jos joku päättäisi, mitä minun täytyy lukea, en ehkä lukisi ollenkaan. Lukeminen varmasti vähenisi myös, jos antautuisin täysin kokemilleni paineille ja alkaisin valita luettavakseni vain vaikeaselkoista ja keskittymistä vaativaa kirjallisuutta, jonka kuvittelisin tekevän minusta jotenkin kelvollisemman ja sivistyneemmän ihmisen.

     Jotta jaksan lukea vastaisuudessakin, on minun pyrittävä irrottautumaan siitä ajatuksesta, että keveinä pidettyihin rakkausromaaneihin uppoutuminen tai lapsuuden helppolukuisten lempikirjojen lukeminen uudestaan ja uudestaan olisi noloa. Vapautuminen paineesta olla cool ja uskottava voi avata uudenlaisia maailmoja sekä rikkoa pala palalta yhteiskunnan ummehtuneita ja patriarkaalisia normeja. Tympeät tytöt tuo Instagramin areena.stories-tilillä esiin monien mielestä villiltä kuulostavan ajatuksen siitä, että voisimme alkaa ihannoida 2000-luvun hömppäviihdettä klassikkokirjallisuutena. Tosiaan, miksi ei?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s