Teksti: Jyri Huttunen

Hallintovaalit. Asiantuntijavaalit. Vaalit ilman politiikkaa. Vaalit, joissa ei tarjota vaihtoehtoja. Vaalit, jotka eivät oikeastaan edes kiinnosta ketään. Vaalit, joissa kukaan ei edes tiedä mistä äänestetään.

Otsikot vuodenvaihteessa olivat dystooppisia. Valtakunnallisessa mediassa aluevaalit tuomittiin epäonnistumaan jo etukäteen. Korona kuritti kampanjat minimiin, ja puolueiden vaaliohjelmia arvosteltiin samankaltaisuudesta. Vaalien tarpeellisuus kyseenalaistettiin: narratiivi epäpoliittisuudesta ja “hallintovaaleista” oli voimakas. 

Totta kai vaalien lopputulos oli demokratian kannalta pettymys. On surullista, että ennakko-odotukset äänestysprosentin alhaisuudesta toteutuivat, ja alle puolet äänioikeutetuista käytti valtaansa. Vaalit jäivät monelle etäisiksi varmasti myös siksi, ettei Helsingissä äänestetty. Vakava koronatilanne vaikeutti puolueiden vaalikampanjoita. Todellisista haasteista huolimatta koko demokratia epäonnistuu pahasti, jos kansalaisia ei onnistuta vakuuttamaan vaalien tärkeydestä. 

Aluevaalit olivat hyvin poliittiset, vaikka sitä koetettiin kyseenalaistaa voimakkaasti. Koko sosiaali- ja terveysuudistus oli läpeensä poliittinen prosessi; ei kai sen toteuttamistavasta muuten olisi väännetty vuosikausia. Vaikka koko poliittista kenttää on yhdistänyt konsensus sote-uudistuksen tarpeellisuudesta, ehdotukset sen toteuttamiseksi ovat olleet eri vaalikausilla hyvin erilaisia. Myös hallinnolliset uudistukset ovat poliittisia. Sama pätee myös hyvinvointialueiden tasolla. Kaikkia puolueita yhdistää halu säilyttää laadukkaat, tehokkaat ja yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut, mutta niiden keinot päästä tavoitteeseen eroavat huomattavasti. 

Vaikka aluevaalien merkitystä vähäteltiin etukäteen rajusti ja vaalien jälkeen kauhisteltiin alhaista äänestysprosenttia, vaalit olivat kaikkea muuta kuin turhat. Terveydenhuolto, pelastustoimi ja sosiaalipalvelut ovat hyvinvointiyhteiskunnan peruspalveluita, joista päättäminen on politiikan ytimessä.

Nyt hyvinvointipalvelut pääsivät julkisen keskustelun ytimeen. Kerrankin keskusteltiin konkreettisesti siitä, miten sote-palvelut pitäisi ruohonjuuritasolla järjestää. Myös palveluiden järjestämisessä on eroja eri puolueiden välillä: vihreät korosti mielenterveyttä, kokoomus kansalaisten valinnanvapautta ja vasemmistoliitto julkisia palveluja. Keskusta, RKP ja kristillisdemokraatit korostivat lähipalvelujen merkitystä. SDP:lle tärkeää oli sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön aseman kehittäminen. Puolueiden vaaliohjelmat ovat optimistisia ja toiveikkaita, mutta niissä kuitenkin etsitään ratkaisuja konkreettisiin haasteisiin, joita suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on viime vuosina kohdannut. 

Milloin mielenterveyspalvelut, sote-alan ammattilaisten jaksaminen tai paloasemien määrä ovat olleet politiikan keskiössä samalla tavalla? Terveydenhuolto on ollut otsikoissa vuosikymmeniä, mutta varsinkin viime vuosina on pohdittu lähinnä hallintoratkaisuja, joita hallitus toisensa jälkeen on esitellyt. Sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmat ovat olleet esillä julkisuudessa, mutta konkreettisia ratkaisuja käytännön haasteisiin on tuskin etsitty. 

Aluevaalit olivat siinä mielessä erikoiset, että niiden teemat keskittyivät yhteen politiikan sektoriin. Fokus säilyi melko hyvin sosiaali- ja terveyspalveluissa, ja tiukasti aluevaalien agendaan keskittyneet puolueet palkittiin tuloksissa. Sen sijaan koko aluevaalien ideaa arvostellut ja polttoaineen hinnalla kampanjoinut perussuomalaiset koki pahan vaalitappion, kuten sote-asioihin painottuvat aluevaalit ilmastovaaleiksi julistanut vihreät.  

Aluevaalit olisivat voineet sujua paremmin. Puolueet olisivat voineet hakea enemmän pesäeroa toisiinsa nähden, äänestysprosentti olisi voinut olla korkeampi ja vaalilupaukset olisivat voineet olla konkreettisempia. Vaalit kuitenkin lopulta toivat sote-politiikan hallintohimmeleistä konkretiaan.