Vihainen VOOlainen

Ai UniCafesta ei saa enää mehua?? Boikottiin! – anonyymi

Lukukauden alkaessa Helsingin yliopistossa puhalsivat uudet tuulet: UniCafesta vietiin mehu ja opiskelijat olivat valmiita vallankumoukseen. Uutta yliopistolla on myös syyskuussa aloittanut Helsingin Sanomien yliopistokirjeenvaihtaja Valtteri Parikka. Vihainen VOOlainen ei odottanut kirjeenvaihtajalta paljoa: lähinnä HS Vision kaltaista kulunutta ja aikansa elänyttä kapitalistista pöhinää. Kirjeenvaihtajalle on kuitenkin ilmeisesti ollut huutava tarve, sillä viime viikon aikana Helsingin Sanomat on tuonut valtavirran tietoisuuteen useita huolestuttavia ilmiöitä. Mehugatea hälyttävämpiä kohuja ovat Helsingin yliopistossa ilmenneet seksismi, kiusaaminen ja rasismi. Tässä välissä onkin osuvaa kysyä: mitä vittua HY?

Vihainen VOOlainen haluaa painottaa, että kaikenlainen syrjintä, vähättely ja häirintä ovat yksiselitteisesti väärin, eikä niiden tulisi olla osa yliopistokulttuuria. Näitä vakavia ilmiöitä ylläpitävät ja ruokkivat anonyymit keskustelufoorumit, yliopiston kontekstissa etenkin Jodel. Julkinen keskustelu vääryyksistä on toivottavaa, mutta anonyymina keskustelu ei usein ole rakentavaa saati asiallista.

En väitä, etteikö rakentavaa keskustelua olisi mahdollista käydä anonyymisti, mutta haastavalta se vaikuttaa. Jodelissa jokaisen on pakko päästä pätemään omilla mielipiteillään, ja juuri se oma mielipide on ainoa oikea. Anonymiteetin suojissa harkitsemattomuus ja vastuun välttely tapahtuvat kuin itsestään, ja samaan aikaan sosiaalisen median alustojen käyttöjärjestelmät suosivat etenkin tunnepitosta ja provokatiivista sisältöä. Farssi on taattua.

Myös valtsikan jodeliin on syntynyt oma toksinen keskustelukulttuurinsa. Alustalla ainejärjestöjen ja kanssaopiskelijoiden toiminnasta valittaminen, asiattomat kommentit, maalittaminen ja henkilökohtaiset hyökkäykset ovat valitettavan yleisiä. Esimerkkejä löytyy muun muassa valtsikan omalta @valtsika-kanavalta tai @polvi-kanavalta. Kaikkein törkeimmät jodlaukset poistetaan kuitenkin usein moderaattoreiden toimesta tai käyttäjien antamilla miinusäänillä.

On ymmärrettävää, että puolitoistavuotta kestänyt etäily on aiheuttanut turhautumista, yksinäisyyttä ja mielipahaa sekä halua purkaa näitä tuntemuksia. Jodelissa anonyymisti valittamisen sijaan vihainen VOOlainen suosittelee kuitenkin vaikuttamista muilla keinoin ja osallistumalla paremman keskustelukulttuurin luomiseen. Kyllä, kuulit oikein! Anonyymi huutelu ei ole ainut tapa yrittää vaikuttaa asioihin! (Toim. huom. kirjoittaja tunnistaa oman anonymiteettinsä ironian.)

Jos asialliset tavat eivät houkuta, niin jaa (huonot) mielipiteesi mieluummin vaikka Twitterissä omalla nimelläsi – onhan Twitter tunnettu rakentavasta keskustelukulttuuristaan.

Tällä palstalla VOOlaiset saavat vapaasti ja anonyymisti päästellä höyryjä. Maailmaa muutetaan marisemalla ja raivoamalla. Viha kunniaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s