Vieraskynä: Äitini mielestä Putin ei ole pahis

Teksti: Rami Ghoniem

Kuva: Flickr

Viipyessäni porukoillani kuulumisia vaihtamassa, ajautuu keskustelumme äitini kanssa monenlaisiin ulkomaailman ajankohtaisiin aiheisiin. Yhteinen intohimomme ovat erityisesti uutiset koskien Venäjää. Siperian Novosibirskissa syntynyt äitini nauttii äidinkielensä puolesta suurimpien venäläisten tv-kanavien, kuten Pervyi Kanal ja Rossija 1, lähetyksistä. Itse suosin suomalaisia medioita. Kumpikin meistä pitää itseään medialukutaitoisena. Suurimpien otsikoiden äärellä keskustelumme päätyy usein konflikteihin. Kumpikin meistä oppii toisiltaan paljon uutta, mutta torjumme usein välittömästi toisen esittämät näkökulmat. Keskustelut turhauttavat – kumpikaan ei jousta alkuperäisestä kannastaan. Tulkintamme ovat täydellisiä vastakohtia. 

Viime aikoina olen vältellyt keskustelua Venäjään liittyvistä aiheista äitini kanssa välttääkseni ainaisen päämäärättömän konfliktin. Nyt päätin kuitenkin tehdä tähän muutoksen ja avata keskustelun. Valtio-oppineelle yleisölle toivon äitini kautta valaisevan sitä, mitä voi liikkua tavallisen, Vladimir Putinia ja Venäjän nykyistä hallintoa tukevan Venäjän kansalaisen mielessä. 

Yksittäisten tapahtumien sijaan tahdoin keskittyä suurempiin rakenteisiin ymmärtääkseen, mistä erimielisyytemme kumpuavat. Suomalaisen ja muun läntisen median kirjoituksissa astuu luonnollisesti esiin Venäjän presidentti Putin sekä hänen lähipiirinsä. Tämä ei ole ihme, sillä nykyisen Venäjän likimain 30 vuoden olemassaolosta Putin on ollut vaikutusvaltaisin yksittäinen poliitikko yhtäjaksoisesti noin 22 vuoden ajan.  

”On äitini mielestä hyvin valitettavaa, että Putinin työn saavutukset sekä yritykset kansainvälisen yhteistyön parantamiseen jäävät pimentoon.”

Avasin keskustelun ihmetellen ajankohtaista uutista, jossa Putinia hallintoineen syytettiin länsimaiden kiristämisestä maakaasun hinnoittelussa. Äitini ryhtyi välittömästi puolustuskannalle todeten, että Putinilla tuskin on mitään tekemistä koko aiheen kanssa. Putin, toimien kotimaansa vahvana edustajana, esitetään läntisessä mediassa päättömästi kaikissa kielteisissä asiayhteyksissä. Tämän voi tulkita Yhdysvaltojen pakottamaksi retoriikaksi, jolla kilpaileva suurvalta asetetaan muulle maailmalle epäsuotuisaan valoon. On äitini mielestä hyvin valitettavaa, että Putinin työn saavutukset sekä yritykset kansainvälisen yhteistyön parantamiseen jäävät pimentoon.

Putin on onneksi vahva, taipumaton ja riippumaton johtaja, muistuttaa äitini. Hän on saavuttamastaan valta-asemasta käsin ajanut mutkatonta, Venäjän edun mukaista, politiikkaa. Myös ulkopoliittiset, länsimaisesta näkökulmasta kyseenalaiset, ratkaisut voidaan nähdä tätä kautta: valtion johtajan tulee ajaa maansa etua välittämättä ulkomaailman, Yhdysvaltojen tai sen kumppaneiden kritiikistä ja pakotteista. 

Äitini palaa aikaan ennen Putinia. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen sisäpoliittinen sekasorto kiihdytti rikollista toimintaa vallan- ja rahanahneiden sekä väkivaltaisten yksityisten tahojen toimesta. Varallisuuserot paisuivat ja korruptio kukoisti. Köyhtyvä kansa pelkäsi väkivaltaisuuksien yltyvän. Tulevaisuuden suunnittelu kävi mahdottomaksi, keskiluokkaisia venäläisiä muutti ulkomaille runsain luvuin. 

Venäjän sisäinen vakaus oli kansalaisten pitkäaikainen haave, ja saavutettu vakaus on Putinin suurimpia saavutuksia. Kun oligarkit kesytettiin ja maan luonnonvaroja hyödyntävä teollisuus palautettiin valtion omistukseen, pääsivät maan kansalaiset nauttimaan talouskasvun tuomasta elintason noususta.  Äitini korostaa vielä Putinin ansioita: hän on palauttanut Venäjän vaikutusvaltaiseksi, kehittyväksi suurvallaksi – minkä sen historiansa perusteella kuuluukin olla.  

Saavutuksia valtaväestön elämän laadun parantamisessa on vaikea kiistää, mutta autoritaarinen politiikka on saanut aikaan huolestuttavia kehityskulkuja. Putinin Venäjän lukuisiin ja toistuviin rikoksiin on lännessä reagoitu jyrkästi. Venäjän vastahakoiset ulkopoliittiset tempaukset ruokkivat konfliktia länsimaita vastaan, vaikeuttaen osapuolten välistä suhdetta. Tämä realisoituu muun muassa molemminpuolisissa pakotteissa. Kun on kyseessä opposition tukahduttaminen, suosikkijärjestelmän ylläpito ja oikeusvaltioperiaatteen rikkominen, ei tarkoitus kuitenkaan voi pyhittää keinoja. 

Lopulta äitini ja omien kantojeni vastakkaisuudelle tuntuu löytyvän perimmäinen syy: kuluttamamme mediat. Venäläisten medioiden kautta Ukrainan sota, kuten länsi sitä virheellisesti ja hyökkäävästi määrittelee, oli Krimin venäläisenemmistön huutava toive, johon Putin ei voinut olla vastaamatta. Niemimaan miehitys oli oikeutettu kostotoimenpide Ukrainan rikoksille, Venäjä ei ole osallisena Ukrainan sisällissodassa. Aleksei Navalnyi taas on länsimaiden kustantama agentti, joka on poliittiseksi julkkishahmoksi tekeytyvä rikollinen.  

Kutsun äitini tulkintoja propagandaksi, siinä missä hän näkee väitteeni uskona lännen valheisiin ja rusofobiaan. Äitini pyrkii perustelemaan näkökulmiaan pitkän aikavälin Venäjän kehityksen seuraajana, Neuvostoliiton kasvattina ja Venäjän kansalaisena. Hän korostaa, ettei ota puoluepoliittista kantaa, vaan pyrkii ajattelemaan ja puhumaan venäläisen valtaväestön näkökulmasta. Venäjävastaiset asenteet ja retoriikka ovat hänestä vanhanaikaisia, turhauttavia ja kiusallista.   

”Kutsun äitini tulkintoja propagandaksi, siinä missä hän näkee väitteeni uskona lännen valheisiin ja rusofobiaan.”

Äitini uskoo vastakkainasettelun johtuvan pohjimmillaan lännen tolkuttomista vaatimuksista Venäjän politiikalle. Neuvostoliiton muisto, kuten HS:n kolmiosaisessa Neuvostoliitto elää  -sarjassa nostetaan, on hyvin läsnä nykyisen Venäjän yhteiskunnassa. Nyky-Venäjän politiikassa toimitaan usein edelleen Neuvostoliiton tavoin, eikä se herätä valtaväestössä närää. Venäjällä on kuitenkin edetty omaan tahtiin ja tapaan kohti länsimaista liberaalia demokratiaa, mikä näkyy maan suurimmissa kaupungeissa ja kulttuurissa.  

Siispä: Äitini mukaan Venäjän sisäiset epädemokraattiset toimet ovat olleet edellytys korruption ja rikollisuuden kitkemiseen mahdollistaakseen nykyisen kehityksen. Horjumaton politiikka luo edellytykset kehityksen rauhalliselle jatkumolle Putinin väistyttyä vallasta. Tämä näkökulma valottaa, miksi tavallinen Venäjän kansalainen tukisi Putinia; demokratiaa kohti pyritään, mutta se ei ole vielä mahdollinen.

Kirjoittaja on informaatioteknologian opiskelija Aalto-yliopistosta, jolla on vielä suorittamatta asepalvelus Venäjällä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s