Teksti: Claudia Kuismin

Isot pyöreät silmät, veikeä hymy ja herttainen ruttukuono – me kaikki olemme nähneet tämän sympaattisen näköisen otuksen. Varsinkin sosiaalinen media rakastaa näitä lyttykuonoisia linssiluteita. Pelkästään Instagramissa lyhytkuonoisten koirien käyttäjätileillä on satoja tuhansia tai jopa miljoonia seuraajia. Kuka nyt ei rakastaisi pientä pulleaa mopsia lastenrattaissa? Kaiken suloisuuden alle kätkeytyy lukematon määrä kipua, kärsimystä ja eläinlääkärikäyntejä. Millä oikeudella ihminen jalostaa toista elävää olentoa pinnallisten preferenssien mukaiseksi – ja minkä kustannuksella? 

Brakykefaalisella oireyhtymällä viitataan koirien lyhyen kuonon ja kallon aiheuttamaan tilaan, jossa anatomisesti epänormaalit rakenteet tukkivat koiran ylähengitysteitä. Näillä epänormaaleilla rakenteilla tarkoitetaan muun muassa ahtaita ja puristuneita sieraimia, paksuuntunutta pehmeää kitalakea sekä henkitorven ja keuhkoputkien vajaakehitystä, jotka aiheuttavat vakavia hengitysongelmia. Konkreettisesti nämä epämuodostumat ilmenevät koirissa seuraavin tavoin: raskas hengitys ja korskahdukset erityisesti fyysisessä rasituksessa, kuorsaaminen, yskiminen, kakominen, oksentaminen ja pahimmillaan jopa tajunnan menetys tai kuolema. Oireet riippuvat brakykefalian asteesta.

Brakykefaalisiksi roduiksi luokitellaan erityisesti englanninbulldoggit, mopsit sekä ranskanbulldoggit. Myös muissa roduissa, kuten bostoninterrierissä, bokserissa ja kiinanpalatsikoirassa, on tavattu brakykefaalista oireyhtymää. Hengitysongelmien lisäksi kyseiset rodut kärsivät myös silmä-, lämmönsäätely- ja lisääntymisongelmista. 

“Miksi kyseisten rotujen määrä vain kasvaa eksponentiaalisesti ylöspäin?”

Kun kaikki lyhyen kuonon terveysvaikutukset ovat selvillä, voidaan pohtia, miksi kyseisten rotujen määrä vain kasvaa eksponentiaalisesti ylöspäin. BVA:n mukaan pelkästään Isossa-Britanniassa ranskanbulldoggien rekisteröinnit kasvoivat 3104 %:lla kuluneen kymmenen vuoden aikana. Brakykefaalisten rotujen suosion räjähdysmäistä kasvua voidaan selittää neljän eri tekijän yhteisvaikutuksilla: rotujärjestöjen haluttomuudella edistää rodun terveyttä, sosiaalisen median logiikalla, yritysten vastuulla markkinoinnissa sekä yhteiskunnan suhtautumisella eläinten oikeuksiin.

Suurimpana ongelmana on rotumääritelmien vaatimus liioitellusta lyhytkalloisuudesta. Luonnonvarakeskuksen, maa- ja metsätalousministeriön ja ruokaviraston tekemässä selvityksessä todettiin, että lyhyen kallon muodon jalostaminen on eläinsuojelulain vastaista, sillä se heikentää koiran elämänlaatua merkittävästi. Ratkaisuksi ongelmaan on ehdotettu lyhytkuonoisten koirien risteyttämistä pidempikuonoisten koirien kanssa, sillä joidenkin brakykefaalisten rotujen joukosta ei löydy tarpeeksi terveitä yksilöitä. Rodun kasvattajat suhtautuvat ehdotukseen nihkeästi: eräs kasvattaja totesi Yleisradion haastattelussa, että hän on ”täysin vastaan roturisteytyksiä, koska minusta, jos kaksi eri rotua pannaan yhteen, ne on sekarotuisia”. Rodun ulkonäöllä ja puhdasrotuisuudella voidaan tulkita olevan enemmän merkitystä kasvattajille kuin eläimen hyvinvoinnilla. 

Suomessa brakykefaaliset rodut ovat kuitenkin tuotu Kennelliiton PEVISA:n (=Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) piiriin, mikä tarkoittaa sitä, että pentujen rekisteröinnille asetetaan ehtoja esimerkiksi terveystutkimuksia. Lisäksi Kennelliitto otti käyttöön kävelytestit brakykefaliasta kärsiville roduille. Jotta brakykefaalisen rodun yksilöä voi käyttää jalostukseen, tulee sen kävellä tai ravata tuhat metriä alle 12 minuuttiin. Testi on hyväksytty, jos koira suoriutuu tavoiteajassa sekä koiran yleiskunto ja ruumiinlämpö palautuu lähtötasoon 15 minuutissa suorituksen jälkeen. Surullista on, että kaikki koirat eivät läpäise kävelytestiä. PEVISA-ohjelman tehokkuutta voidaan kyseenalaistaa, sillä erilaisista linjauksista huolimatta joidenkin rotujen yksilöt, kuten englanninbulldoggit, ovat kaikki geneettisesti sairaita, mutta niitä silti jalostetaan.  

Brakykefaalisten rotujen suosio pysyy korkealla erityisesti sosiaalisen median tarjoaman näkyvyyden takia. Sosiaalisessa mediassa tyypillisesti leviävät mahdollisimman affektiiviset julkaisut, ja lyttykuonoiset koirat suurine silmineen herättävät ihmisissä samanlaisia tunnereaktioita kuin vauvojen kasvot. Koirien tietynlainen avuttomuus myös luo ihmiselle tarpeellisuuden tunnetta. Sosiaalisessa mediassa näkyy ajoittain ”söpöjä” videoita lyhytkuonoisista koirista, jotka nukkuvat lelu suussaan. Videoista voi helposti tulkita, että koira vain rakastaa lempileluaan niin paljon, että tahtoo viettää myös lepohetket sen kanssa. Todellisuudessa koira pitää lelua suussaan, jotta se saisi nukkuessa pidettyä suun hengitystien auki, sillä se ei saa sieraintensa kautta ilmaa. Kun tarkastellaan viraaleja koiravideoita tai meemejä terveysnäkökulman kautta, huomataan, että moni hauska tai hölmö käyttäytymismalli, kuten syöminen makuuasennossa tai vaikkapa kuolaaminen, onkin seurausta vakavasta sairaudesta. 

Affektiiviset julkaisut lähtevät helposti kiertämään sosiaalisessa mediassa, ja ne saavat paljon huomiota ja tykkäyksiä. Tämän seurauksena julkaisut ulottuvat laajempien yleisöjen nähtäville. Sairaan koiran omistamisesta tulee yleisesti hyväksytty normi. Erityisesti julkisuuden henkilöiden lemmikkivalintojen on nähty nostavan tiettyjen rotujen suosiota. Näin kävi bostoninterrierin tapauksessa, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitteli julkisuudessa Lennu-koiransa vuonna 2011. Bostoninterriereitä rekisteröitiin Suomessa 152 kappaletta vuonna 2010. Vuonna 2015 rekisteröintimäärä oli jo 265. Niinistö ja Jenni Haukio kuitenkin vetivät Lennun pois julkisuudesta vedoten rodun terveysongelmiin. Presidenttiparin päätös herätti paljon kiitosta eläinlääkäri- ja eläinsuojelujärjestöjen keskuudessa. 

Suuressa mittakaavassa lyttykuonoisten koirien medianäkyvyys ei ole vähentynyt. Sosiaalisen median aikakaudella koirien merkitys statussymbolina on kasvanut. Koirien Instagram-tilit keräävät enemmän seuraajia kuin valtakunnan poliitikkojen tilit. Myös yritysmaailma on huomannut lyttykuonoisten koirien vetovoimaisuuden, minkä seurauksena näitä sairaita koiria valjastetaan kaupallisen agendan palvelemiseen. Esimerkkinä tästä voidaan pitää ihonhoitoyritys Bulldogin ilmeistä maskottia, jota hyödynnetään muun muassa anti-age-tuotteiden markkinoinnissa koirarodun näennäisen “ryppyisyyden” vuoksi. 

Sosiaalisessa mediassa yritykset solmivat kaupallisia yhteistöitä suosittujen koiratilien kanssa, jotka ruokkivat näkyvyyden kierrettä entisestään. Kuvat persoonallisen näköisistä mutta sairaista koirista keräävät sosiaalisessa mediassa lähes pelkästään vain ihastelevia kommentteja, ja harva kyseenalaistaa koiran hyvinvoinnin. 

“ Koira on ihmisen paras ystävä.”

Myös lemmikkitarviketeollisuus hyötyy taloudellisesti brakykefaalisten rotujen terveysongelmista. Kyseisten rotujen heikon lämmönsäätelykyvyn vuoksi koirille ostetaan erilaisia viilennystuotteita hellepäiviä varten. Brakykefaliasta kärsivien koirien hengitysongelmat korreloivat puolestaan liikunnan vähäisyyteen, joka johtaa koiran ylipainoon. Ylipainoisille koirille on tarjolla lukuisia eri laihdutusruokia eläinkaupan hyllyillä. Täten lyhytkuonoiset koirat ovat melko yleinen näky myös lemmikkitarvikeyritysten kuvastoissa. 

Tulisiko yritysten ottaa vastuuta tästä maailmanlaajuisesta ongelmasta? Onko eettisesti oikein hyötyä rahallisesti elävän olennon kärsimyksestä?  

Brakykefaalisten rotujen suosio herättää myös laajemman kysymyksen yhteiskunnan suhtautumisesta eläinoikeuksiin. Kautta historian ihmiset ovat pitäneet omaa lajiaan ylivertaisena verrattuna muihin lajeihin, ja sillä on oikeutettu eläinten valjastaminen ihmisten tarpeiden mukaiseksi. Eläinten käyttöä ihmisten hyödykkeenä pidetään täysin luonnollisena ajatuksena. Koiran jalostaminen vuosien saatossa sellaiseen tilaan, ettei se kykene juoksemaan kilometriä pyörtymättä tai synnyttämään ilman keisarinleikkausta, on luonnotonta. Miksi koiran tulisi tyydyttää ihmisen pinnalliset vaatimukset tai tunne tarpeellisuudesta? Eikö ihmisellä ole moraalisena olentona velvollisuutta turvata eläimen oikeus terveeseen ja lajityypilliseen elämään? Sanotaan, että koira on ihmisen paras ystävä, mutta onko ihminen puolestaan koiran paras ystävä?