Fasismi kapitalismin luomana hirviönä

Teksti: Onni Ahvonen

“Fasismi on seurausta kapitalistisen järjestelmän vuosisatoja kestäneelle eläimellisyydelle, riistolle, ylivallalle ja rasismille – ja sitä on harjoitettu pääasiassa Euroopan ulkopuolella.

– Walter Rodney, guyanalainen historioitsija.

Walter Rodney kuvaa fasismia kapitalistisen järjestelmän kehityksen ja kolonialistisen väkivallan luontaisena jatkumona – toisin kuin perinteiset liberaalit selitysmallit fasismin noususta 1920- ja 1930-luvun Euroopassa. 

Rodneylle liberalismi ja fasismi eivät ole toistensa arkkivihollisia, kuten yleensä esitetään, vaan pikemminkin rikoskumppaneita, joiden tavoitteissa on enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia. Liberalismin sitoutuminen kapitalistisen talousjärjestelmään ja sen edellyttämään imperialistiseen riistoon ja rodullistavaan väkivaltaan lannoittaa Rodneyn mukaan sitä maaperää, josta fasismi lopulta kumpuaa. 

Walter Rodney
Kuva: Wikimedia Commons

Liberalismin aatteelliset juuret sijoittuvat valistusajan filosofiaan, jossa yksilön vapauksien painottaminen on keskiössä. Moderni länsimainen demokratia ja oikeusvaltion periaatteet voidaan ajoittaa klassisen liberalismin nousuun. Ironista kyllä, klassisen liberalismin keskeiset ajattelijat, kuten Thomas Hobbes, John Locke ja John Stuart Mills, joille yksilön vapaus oli korkein yhteiskunnallinen ihanne, tukivat näitä vapauksia julmimmin rikkovia instituutioita: orjuutta, kolonialismia ja patriarkaalisia yhteiskunnallisia rakenteita. “Vapaus” oli varattu yksinomaan vauraille valkoisille miehille, kun taas muu ihmiskunta – etenkin alkuperäiskansoihin kuuluvat ja rodullistetut ihmiset – tuomittiin vapaudelle kelpaamattomaksi.

Ei ole myöskään sattumaa, että liberalismille keskeisimmät historialliset tapahtumat kuten Iso-Britannian Mainio vallankumous vuonna 1688, Yhdysvaltojen itsenäistyminen 1776 ja Ranskan vallankumous 1789, johtivat orjakaupan ja kolonialismin kiihtymiseen. Modernin länsimaisen valtiojärjestelmän ja sille perustuvan liberaalin yhteiskuntafilosofian konkreettiset juuret kytkeytyvät siten erottamattomasti alkuperäiskansojen kansanmurhiin, orjakaupan kasvuun ja naisten alistamiseen.  

Panafrikkalaista perinnettä edustava George Padmore totesi jo vuonna 1936, että kolonialismi toimii “kasvualustana sellaiselle fasistiselle mentaliteetille, joka on vapautumassa Euroopassa tänä päivänä”. 

Tätä perinnettä jatkoi afromartiniquelainen ranskalainen runoilija Aimé Césaire, joka kirjoitti yhden kolonialisminvastaisen kirjallisuuden tärkeimmistä teoksista A Discourse on Colonialism. Siinä Césaire toteaa että Eurooppaa ei voi puolustaa, ja huomauttaa että todellisuudessa tämä sivistystä, demokratiaa ja yksilön vapautta ylistävä eurooppalainen projekti edustaa jotain aivan muuta. 

Antikolonialistisiin ja mustiin radikaaleihin liikkeisiin erikoistunut historioitsija Robin DG Kelley luonnehti Césairen manifestimaisen teoksen “sodanjulistukseksi” ja “vallankumoukselliseksi graffitiksi”, jonka tehtävä oli toimia “tappavan tarkasti heitettynä käsikranaattina” – maalitauluna se kolonialistinen järjestelmä, jota Eurooppa kutsuu sivilisaatioksi. 

Näiden kolonialisminvastaisten taistelijoiden ja ajattelijoiden mukaan fasismi on taloudellis-poliittinen projekti ja hallintojärjestelmä, jonka juuret sijoittuvat aikaan jolloin eurooppalaiset ensimmäistä kertaa rantautuivat Länsi-Afrikan, Karibianmeren ja Etelä-Amerikan rannikoille. 

Heidän mukaansa liberalismi ei toimi vastavoimana fasismille, vaikka sen retoriikka toisin väittäisi. Alkuperäiskansojen kansanmurhissa, orjakaupassa, plantaasitaloudessa, rotuerottelussa, imperialistisissa sodissa sekä muissa sivilisaation ja liberalismin nimissä tehdyissä hirmuteoissa ilmenee valkoisen ylivallan logiikka, kapitalistisen kasvun imperatiivi ja fasistisen ideologian ydin. Tämä historia sivuutetaan kokonaan liberaalissa fasismin tarkastelussa. 

Joitakin vuosia myöhemmin, 1960- ja 70-luvun Yhdysvalloissa vaikuttanut Mustien Panttereiden liike piti valtion harjoittamaa väkivaltaa rodullistettuja kansalaisiaan kohtaan fasistisena. Tätä ajatusta edistivät erityisesti puolueen jäsenet Angela Davis ja George Jackson, jotka olivat ajattelijoina aikaansa edellä. Jackson totesi muun muassa, että yhdysvaltalaisen kapitalismin fasistinen olemus piiloutuu “osallistavan yhteiskunnan illuusion taakse”. Tällä hän viittasi siihen, että fasismi voi kukoistaa ilman yhden puolueen tai johtajan diktatuuriakin, ja kritisoi länsimaisen liberaalin demokratian epävakaata perustaa.   

Kriittiseen teoriaan erikoistunut tutkija Alberto Toscano viittasi Angela Davisin teoretisointiin ja huomautti, että “fasismi ja demokratia voidaan kokea hyvin eri tavoin eri väestöryhmissä…luokan rinnalla rotu ja sukupuoli voivat määrittää, miten fasistiselta maa näyttää yksittäisen henkilön näkökulmasta.” 

Toscano jatkaa: “Mustien poliittisten vankien, kuten Davisin ja Jacksonin, elävä kokemus valtion väkivallasta perusti teorian Yhdysvaltain fasismista ja rodullisesta kapitalismista.” Radikaalien vapautusliikkeiden taistelijoita ja aktivisteja ei siten voi pitää ainoastaan poliittisina toimijoina vaan myös heidät tulisi nähdä merkittävinä teoreetikkoina, joiden analyysit ovat relevantteja niin kauan kuin rasismi, kapitalismi ja fasismi esiintyvät yhteiskunnassa. 

Fasismi-keskustelu johtaa melkein aina nykyhetken vertaamiseen 1920- ja 1930-luvun Eurooppaan. Toscano huomauttaa kuitenkin, että fasismin uhka ”ei tarkoita paluuta 1930-luvulle, vaan se edustaa rodullistavan väkivallan jatkumoa. Tämän myötä antifasismi ei ainoastaan voi vastustaa niitä jotka tunnistavat itsensä fasisteiksi”. Kun rodullistettujen ja muiden sorrettujen ihmisten yhteiskunnallinen asema otetaan huomioon, syntyy hyvin erilainen ymmärrys fasismin poliittisista ilmenemismuodoista ja liberalismin roolista niiden mahdollistajana. Jos liberalismi ja sen puolustama kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä toimii fasismin mahdollistajana, on sitä syytä vastustaa.  

Antikolonialististen vapautusliikkeiden sekä mustan vapautusliikkeen ajattelijoiden analyyseissä fasismi kytkeytyy globaaliin kapitalistiseen järjestelmään, jonka koko toiminnallinen logiikka perustuu jatkuvaan rodullistettuun väkivaltaan, patriarkaatin ylläpitämiseen sekä kestämättömään kapitalistiseen laajentumiseen ja uusien markkinoiden luomiseen alkuperäiskansojen oikeuksista ja ekologisista reunaehdoista piittaamatta. 

Sen sijaan, että analysoimme loputtomiin miten nykyhetki on verrannollinen tiettyihin historiallisiin ajanjaksoihin ja mietimme, täyttävätkö nykyjärjestelmän julmuudet fasismin käsitteelliset kriteerit (jotka ovat pitkälti eurooppalaisten ajattelijoiden laatimia), kannattaisi  meidän kääntää katseet antikolonialismin ja mustan radikalismin perinteisiin, joissa esiintyy enemmän käytännöllistä kokemusta fasistisesta väkivallasta kuin yhdelläkään huippuyliopistossa istuvalla professorilla. Ken tietää, ehkä saattaisimme oppia jotain.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s