Eläinoikeuspuhe Suomessa

Teksti: Hanna Karlson

Tekstin kuvat on otettu pirkanmaalaiselta maitotilalta syyskuussa 2016
Kuva: Oikeutta elämille

Tammikuussa pastori Kari Kuula kirjoitti Kirkko ja kaupunki -verkkolehteen eläinten tehotuotantoa vastustavan kolumnin, jossa hän kritisoi eläinten hyväksikäyttöä teologisesta näkökulmasta. Kolumnin vastaanotto oli vaihtelevaa: toiset kehuivat Kuulaa rohkeasta ja tarpeellisesta kannanotosta, toiset taas raivostuivat. Esimerkiksi Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto (MTK) näki kolumnin hyökkäyksenä suomalaisia lihan- ja maidontuottajia kohtaan ja uhkaili Kuulaa oikeustoimilla. Kolumnista nousikin nopeasti suuri kohu, jota ruokki edelleen lehden päätoimittajan päätös poistaa kolumni lehden verkkosivuilta. Lopulta Kuula päätyi kirjoittamaan uuden edellistä tekstiä täydentävän kolumnin. 

Kohusta huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – kolumni onnistui aikaansaamaan laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Keskustelu ajautui kuitenkin nopeasti sivuraiteille: sananvapauteen, eläintuottajien oikeuksiin, kirkon rooliin. Samalla kolumnin sanoma eläintuotannon ongelmallisuudesta jäi käsittelemättä eikä Kuulan argumentteihin vastattu. Saman ilmiön voi huomata julkisessa keskustelussa muistakin yhteiskunnallisista kysymyksistä. Esimerkiksi keskustellessa naisten oikeuksista tulee joku aina huomauttamaan miesten kokemista vääryyksistä. Keskustelun ohjaaminen epäolennaisuuksiin voikin olla eräänlainen vaikuttamisen keino.

Kertooko reaktio Kuulan kolumniin jotain eläinoikeuspuheen tasosta Suomessa? Miksi eläintuotannon kritisointi ja puhe eläinten oikeuksista herättää näin paljon tunteita? Mitä Kuula kritisoi?

***

Kuulan kolumnin ydin on seuraava: Eläimet ovat tuntevia olentoja, joilla on tarpeita ja jotka iloitsevat ja kärsivät. Tästä syystä niiden hyväksikäyttäminen omien tarpeiden täyttämiseksi on väärin. Eläinten massakäyttö ei ole nykyään mitenkään välttämätöntä. 

Samoihin perusteluihin on päätynyt muun muassa filosofi ja eläinoikeusliikkeen pioneeri Peter Singer. Singerin utilitaristisen näkökulman mukaan kaikkien osapuolten intressit tulee ottaa yhtäläisesti huomioon. Tämä vaatimus yhdenvertaisuudesta koskee myös eläimiä, sillä niilläkin on intressejä – vähintäänkin intressi olla kärsimättä. Väittäisin kuitenkin, että kärsimyksen minimoimiseen kuuluvat myös oikeudet lajityypilliseen käytökseen, vapauteen ja elämään. 

Intressien yhtäläisen huomioimisen periaate johtaa eläinten itseisarvon tunnustamiseen. Tehotuotannossa eläimet typistetään kulutushyödykkeiksi, taloudellisen hyödyn tavoittelun välineiksi. Eläimillä on kuitenkin arvo riippumatta niistä saatavasta hyödystä eikä niiden tulisi olla vain keinoja ihmisten päämäärien saavuttamiseksi. Eläimet ovat itsenäisiä aistivia ja tuntevia olentoja ja niitä tulisi kohdella sen mukaisesti.

***

Eläimiin kohdistuvista vääryyksistä Kuula mainitsee etenkin maidontuotannon: “Viaton maitokin on kauhea tuote, kun tarkemmin ajattelee: lehmä keinosiemennetään, sen poikanen otetaan pois ja sitten siltä lypsetään maitoa näännyksiin asti.” 

Tämä on täysin totta. Kuten ihmisetkin, lehmä tuottaa maitoa ruokkiakseen jälkeläisensä. Maidontuotannossa lypsylehmät keinosiemennetään ja lehmä ja vasikka vieroitetaan toisistaan miltei heti syntymän jälkeen. Pian lehmä keinosiemennetään uudestaan, jotta maidontuotanto voi jatkua. Lehmävasikat joutuvat samaan kierteeseen kuin emonsa. Maidon sijasta vasikoille juotetaan maidonkorviketta, sillä lehmänmaito menee ihmisille. 

Maidosta puhuessa helposti myös ohitetaan se tosiseikka, että Suomessa suurin osa naudanlihasta tuotetaan maidontuotannon “sivutuotteena”. Tappamiselta ei siis voi välttyä. Lehmät teurastetaan yleensä noin viisivuotiaina ja sonnivasikat yhden tai kahden vuoden ikäisinä. Lehmän luontainen elinikä on noin 20 vuotta.

***

Pontus Purokuro ja Veikka Lahtinen toivat Mikä meitä vaivaa? -podcastissaan osuvasti esille “kauramaitoliberaalien” ja “lehmänmaitonationalistien” välisen vastakkainasettelun Oatlyn maitomyytit-kampanjan yhteydessä. Kampanja haastoi maidon erityisaseman Suomessa, mistä kiisteltiin kiivaasti sosiaalisessa mediassa. Samanlainen vastakkainasettelu ilmenee myös laajemmin samaan aihepiiriin liittyvissä keskusteluissa eläinten oikeuksista, vegaanisuudesta tai eläintuotannon ympäristövaikutuksista. 

Tällaisen vastakkainasettelun syntyminen on jossain mielessä ymmärrettävää, sillä oma ruokavalio on henkilökohtainen valinta, joka liittyy tiiviisti jokapäiväiseen elämään. Keskustelu eläinten oikeuksista kytkeytyykin siten identiteettiin, ja omaa ruokavaliota puolustetaan usein identiteettiin liittyvillä argumenteilla. Esimerkiksi lihan syömistä puolustetaan usein maskuliinisuuteen liitetyllä kielenkäytöllä. Vastakkainasettelu voi syntyä vastareaktiona argumenteille, joiden koetaan arvostelevan omia valintoja ja identiteettiä. Toisaalta vastakkainasettelua myös luodaan tietoisesti. Kuulan tapauksessa hänen kolumninsa – tahallaan tai tahattomasti – ymmärrettiin kritiikkinä eläintuottajia kohtaan, vaikka Kuula osoitti tekstinsä ensisijaisesti kuluttajille. 

Ehkä tähän liittyy myös se, miksi juuri Kuulan kolumni aiheutti näin suuren reaktion, vaikka hän ei ole läheskään ensimmäinen, joka on nostanut eläinten tehotuotannon epäkohtia esille. Eläinoikeuskysymykset ovat nousseet osaksi julkisen keskustelun valtavirtaa, ja keskustelun johtajiksi ovat profiloituneet etenkin eläinoikeus- ja ilmastoaktivistit. Kuula poikkeaa tästä totutusta roolista eikä häneen kenties sen takia osata suhtautua.

Myös Singer tavoitti jo 70-luvulla jotain olennaista eläinten oikeuksiin liittyvästä julkisesta keskustelusta. Hän tuo esille vaikean tosiasian: lähes kaikki osallistuvat kulutusvalinnoillaan suoraan eläinten hyväksikäyttöön ja sen takia asiasta keskusteleminen on vaikeaa. Eläinten syömiseen ja eläinperäisten tuotteiden kuluttamiseen liittyy myös perinteiden ja tapojen painolasti, joka ehdollistaa asenteita eläimiä kohtaan. Näistä lähtökohdista oman toiminnan kyseenalaistaminen on haastavaa.

Näiden seikkojen takia eläinten oikeuksia käsittelevä keskustelu on hankalaa eikä rakentava ja tosiasioihin perustuva keskustelu tunnu onnistuvan. Ehdottaisinkin kaikkia tarkastelemaan omia asenteitaan niiden näkökulmasta, jotka niistä kärsivät. Oman toiminnan epäkohtia on vaikeaa tunnistaa saatikka myöntää, mutta eläimet ansaitsevat parempaa.

***

Tulee myös ottaa huomioon, että eläinten oikeuksista keskustellessa keskeinen ääni jää kuulematta – eläinten ääni. Keskeinen ero eläinten oikeuksien ja muiden yhteiskunnallisten kysymysten välillä on se, että hyväksikäytetty ryhmä eli eläimet eivät voi itse järjestää organisoitua protestia saamaansa kohtelua vastaan. Ryhmää, joka ei kykene puolustamaan itseään, on helpompi sortaa. Tästä syystä vastuu puhua niiden puolesta, jotka eivät siihen itse pysty, korostuu. Ja juuri siksi niitä, jotka puhuvat, ei saisi vaientaa.

Kuva: Oikeutta elämille

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s