Vihainen VOOlainen

Viime keväänä, kun koronavirus iski Suomeen ja tilanne paheni nopeasti, oli sosiaalinen media täynnä oman elämänsä aktivistien varoituksia ja  infografiikoita, joissa neuvottiin miten hyvän kansalaisen tulee toimia. Kaikki olivat huolissaan, ja halusivat kantaa oman kortensa kekoon pelastaakseen kansantalouden ja ihmishenkiä tältä uudelta ja jännittävältä möröltä. Ilmassa oli tietynlaista pelon ilmapiiriä, minkä seurauksena monet varmasti kokivat painetta kontribuoida itsekin somen aktivismivirtaan. Tai vähintään välttää postaamasta kuvia itsestään näkemässä muita ihmisiä.

Pikakelaus aurinkoiseen maaliskuuhun vuotta myöhemmin, ja sosiaalisen median kanavat pursuavat ihmisten postauksia brunsseista, bileistä, mökkireissuista ja ravintoloista. Vuosi sitten ei uskallettu nähdä edes naapurin koiraa ja toitotettiin somessa, että kenenkää ei pitäisi. Nyt tartuntatilanne on moninkertaisesti kriittisempi, mutta näennäisaktivistien postauksista ei ole tietoakaan, ja ilmapiiri on pelon sijaan salliva. Miksi tällaiset tuplastandardit?

Koska korona-aktivismi ei ole enää trendikästä. Someaktivismissa toiminnan ajajana syvän yhteiskunnallisen analyysin ja aiheeseen omistautumisen sijaan on ennemmin trendit ilman kiinteää pohjaa. 

Tämä ei suinkaan tarkoita, että someaktivismi itsessään olisi huono asia. Sen avulla voidaan nostaa monia tärkeitä aiheita valtavirran tietoisuuteen, ja parhaimmillaan se voi olla hyvinkin opettavaista. Pelkkiä trendejä seuraava aktivismi vaan harvemmin tuo loputtomaan tietovirtaan uusia, omaperäisiä näkökulmia tai aiheita. Näennäisaktivisti on valpas ja tiedostaa, kun seuraava trendi saapuu. Hän myös hyppää turvallisesti junan kyytiin kaikkien kanssa-aktivistien sekaan. Kuten korona-aktivismin trendi meille opetti, on pitkäjänteinen vaikuttaminen kuitenkin harvinainen ilmiö, ja aktivisti jää mieluummin seuraavalla asemalla pois odottamaan uutta junaa. 

Samalla aktivisti tekee tietenkin toiminnastaan olennaisen osan identiteettiään ja kysyy muilta median käyttäjiltä: miksi et käytä alustaasi aktivismiin kuten minä??? Moraaliselta korokkeelta alaspäin paasaava aktivisti pyrkii motivoimaan kasuaaleja somettajia, mutta päätyy ennemmin luomaan tuomitsevaa ilmapiiriä ja somesta virtuaalisen moraalimittarin. 

Pelkästään identiteettiin ja trendeihin taittava näennäisaktivismi voi helposti karata, jopa huomaamatta, oman imagon ylläpitämiseksi oikean vaikuttamisen sijaan. Sillä voi ruokkia itselle asetetut standardit yhteiskunnallisesti tiedostavana aktivistina, mutta samalla trendien ulkopuolella olevat aiheet, analyysit ja näkökulmat eivät koskaan pääse aktivistin syötteeseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s