Neljä asiaa, jotka sinun tulee tietää EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkauudistuksesta

Teksti: Daniel Placeres Miranda

EU:n turvapaikkajärjestelmää on yleisesti pidetty epäonnistuneena siitä asti, kun suuri määrä kotimaistaan konflikteja ja köyhyyttä paenneita laittoi järjestelmän koetukselle vuonna 2015. Ylikuormittuneesta järjestelmästä media kehysti kuvan ”pakolaiskriisistä”, vaikka kriisin juuret olivat jossain ihan muualla. Voidaan ennemminkin puhua ihmisoikeuskriisistä, kun tarkastelun kohteeksi otetaan ihmisoikeuksien totaalinen laiminlyönti aivan liian täyteen ahdetuilla pakolaisleireillä. Tuoreimpana esimerkkinä voidaan mainita esimerkiksi Morian pakolaisleirin suuri tulipalo ja sitä edeltäneet niukat resurssit.

Vaihtoehtoisesti voidaan kehystää vuoden 2015 tapahtumat EU:n sisäiseksi kriisiksi, jossa solidaarisuus EU:n valtioiden välillä petti. Tämä johti epäsymmetriseen vastuunjakoon Pohjois- ja Etelä-Euroopan välillä. Syyt vastuunjaon pettämiselle löytyvät EU:n jäsenmaiden eriävistä kansallisista maahanmuuttokäytännöistä sekä EU:n vuoden 1997 Dublin-asetuksesta, jonka mukaan turvapaikkahakemusta käsitellään ainoastaan yhdessä (ja lähes varmasti turvapaikanhakijan ensimmäisessä) maassa. Maantieteellisistä syistä turvapaikkaproseduurit painottuivat lähinnä Italian, Kreikan ja Espanjan alueelle. 

Viisi vuotta myöhemmin, UNHCR:n mukaan pakon edessä kotinsa jättäneitä ihmisiä on maailmassa 79,5 miljoonaa, 14,2 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2015. Elinolosuhteet EU:n ja kauttakulkumaiden pakolaisleireillä ovat huonontuneet. Vastuuta on ulkoistettu kolmansille valtioille, kuten Turkille, Libyalle ja Nigerille, joiden näkemykset ihmisoikeuksista ovat hälyttävän kaukana EU:n perusoikeuskirjan periaatteista. Pakolaisleirien kapasiteetit ovat pahimmillaan jopa kymmenkertaisesti ylitettyjä. Lisäksi maailmalla jylläävä koronapandemia on löytänyt tiensä leireille, mikä on synnyttänyt resurssipulasta johtuvia levottomuuksia.

Loppukesästä palanut Moria ja siitä juontunut päättäjiin kohdistunut paine sysäsi EU:n aloittamaan yhteisen maahanmuuttopaketin neuvottelut etuajassa. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von Der Leyen julkisti tekeillä olevasta EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkauudistuksesta ehdotuksen, joka tulisi hänen mukaansa lunastamaan odotukset EU:n arvoista turvapaikanhakuprosessissa ja samalla kohtaamaan globalisoituneen maailman haasteet. 

Päältäpäin uudistus onkin näyttänyt tuovan tervetulleen muutoksen lukuisiin nykyisen järjestelmän epäkohtiin. Uudistusta ympäröivä julkinen keskustelu on pysynyt lähes olemattomana siitä syystä, että eurooppalaisten päättäjien keskuudessa uudistuksesta on vallinnut jonkinlainen konsensus. Kriittiselle keskustelulle on kuitenkin tehtävä tilaa, sillä uudistuksen ehdotuksessa on tässä vaiheessa ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta vakavia juridisia aukkoja, jotka voivat pahimmillaan laillistaa nykyisin harjoitettuja turvapaikanhakijoille haitallisia porsaanreikiä. Tässä neljä asiaa, jotka jokaisen on hyvä tietää EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkauudistuksesta. 

Kuvassa Morian pakolaisleiri
Kuva: GW

Oikeusturva ja haavoittuvien ihmisten tunnistaminen rajalla

Ehdotuksessa ihmiset pysäytetään rajalla ja kategorisoidaan nopeasti kahteen ryhmään, eli sellaisiin, jotka saavat normaalin turvapaikkaprosessin, ja sellaisiin, jotka saavat nopeutetun prosessin ja jotka pyritään lähtökohtaisesti palauttamaan. Uudistuksen takana on halu nopeuttaa turvapaikanhakuprosessia ja mahdollistaa pikapalautukset rajan ylikuormittuneisuuden ehkäisemiseksi. 

Alun seulontavaiheen aikana tehdään päätös henkilön etenemisestä turvapaikkahakuprosessissa ennen tämän varsinaista rekisteröintiä turvapaikanhakijaksi. On hyvin epäselvää, miten haavoittuvia ryhmiä aiotaan tunnistaa. Uhka oikeusturvalle liittyy siihen, että kerätty tieto tulee todennäköisesti vaikuttamaan uskottavuuden arviointiin seuraavissa vaiheissa. Silti seulonnasta ei voisi saada virallista päätöstä. Hakijaa voidaan pitää rajamenettelyssä maksimissaan 12 viikon ajan, jonka jälkeen hänet siirretään automaattisesti normaaliin turvapaikkamenettelyyn. Kyseinen menetelmä ei jätä kovin paljon varaa tukkiutuneen rajan pitkittyneille proseduureille. Lisäksi ehdotuksessa on omat säntönsä kriisitilanteille, joissa rajamenettelyn oikeusturvatakeet kapenevat entisestään. Hakemusten vastaanottaminen on mahdollista keskeyttää. Lisäksi maista, joista tulleista turvapaikanhakijoista alle 75% on saanut kielteisen päätöksen, tulevat henkilöt päätyvät suoraan rajamenettelyyn.

Solidaarisuusmekanismi

Solidaarisuusmekanismi on suora vastaus Dublin-asetuksen toimimattomuudelle ja EU jäsenmaiden ad hoc -solidaarisuudelle, joka ei yksinään riitä turvapaikanhakijoiden tasavertaisen uudelleensijoittamisen mekanismiksi. Ehdotettu solidaarisuusmekanismi antaisi kyllä EU jäsenmaiden maahanmuuttopolitiikalle liikkumavaraa vastuunjaossa: valtio joko vastaanottaa turvapaikanhakijoita tai auttaa taloudellisesti ja toiminnallisesti kielteisen päätöksen saaneiden palautuksissa. 

Solidaarisuusmekanismi jättää kuitenkin tilaa hyvin erilaisille toteutusvaihtoehdoille kansallisella tasolla. Herää kysymys, voimmeko laskea sen varaan, että kansallisen tason toteutus on ihmisoikeusmyönteistä? Jos viimeaikaisiin EU:n poliittisiin kehityksiin voi luottaa, niin ei välttämättä. Unkari, Puola, Slovakia ja Tshekki ovat jatkaneet EU:n fundamentaalisten arvojen, kuten oikeusvaltioperiaatteen haastamista. Tämä nelikko on vastustanut äänekkäästi muiden valtioiden maahanmuuttomyönteistä politiikkaa sekä komission ehdottamaa uudistusta, erityisesti Dublin-asetuksesta luopumista. Mitä tapahtuu palautettaville ihmisille, jotka siirretään vaikkapa Unkariin?  Euroopan parlamentilta tuli innovatiivinen ehdotus, jonka mukaan pattitilanteissa vastaanottovastuu arvottaisiin vähiten tuvapaikanhakijoita vastaanottaneiden jäsenvaltioiden kesken, mutta mekanismi jää silti pitkälti vapaaehtoisuuden varaan.

Edellä mainittujen epäkohtien lisäksi ovat myös solidaarisuusmekanismin sisältämät turvapaikanhakijoiden uudelleensijoittamisen mekanismit ja aikataulut vielä hyvin epäselviä. Uudistuksesta voi kuitenkin seurata jotain positiivistakin. Turvapaikanhakijoiden aiemmat kontaktit EU-maihin ovat muotoutumassa aiempaa merkityksellisemmiksi, kun yksilöiden turvapaikkahakemuksia voidaan tulevaisuudessa esimerkiksi käsitellä maissa, joissa heillä on perheenjäseniä. 

Kuva: Getty Images

Palautukset ja EU:n ulkosuhteet

Uudistuksen myötä EU haluaisi sitoa kehitysyhteistyön ja humanitaarisen työn rahoituksen vahvemmin palautuksiin, mikä on eettisesti arveluttavaa. Kehittyvät maat voisivat siis saada EU:lta tukea sillä edellytyksellä, että he ottaisivat vastaan EU:sta kielteisen päätöksen saaneita siirtolaisia. Voidaan kysyä, minkälaisen viestin EU haluaa uudistuksellaan lähettää kansainvälisenä toimijana? Koko uudistuksessa huokuu palautuskeskeisyys. Pakkopalautus on uudistuksen mukaan jäsenvaltioiden ”solidaarisuuden” osoittamista. Turvapaikanhakijan palautus ei itsessään ole menestyksekäs eikä missään nimessä ”solidaarinen”, jos olosuhteet lähtömaassa ovat sellaiset, ettei ihminen pysty rakentamaan ihmisarvoista elämää. 

Palautusten ei tulisi olla uudistuksen keskeisin pyrkimys. Pyrkimysten tulisi pikemminkin keskittyä laadun vahvistamiseen sekä EU-maiden kapasiteetin yhdistämiseen, jotta pakon edessä kotinsa jättäneitä voitaisiin vastaanottaa turvallisesti ja hallitusti. Keinovalikoiman keskiössä tulisikin olla turvallisten väylien edistäminen Eurooppaan ja pakolaiskiintiön kasvattaminen. Tällaista kuvaa tavoitteista uudistus ei kuitenkaan anna. Palautuskeskeisyys korostuu varsinkin pohjoisafrikkalaisten kohdalla, jotka suurella todennäköisyydellä tullaan ohjaamaan rajamenettelyyn pelkän kansalaisuuden perusteella.

Säilöönotto ja muut epäkohdat

Seulontamenettelyn yhteydessä turvapaikanhakijaa kuulustellaan kymmenen päivän ajan, jonka jälkeen hänet ohjataan vastausten perusteella joko normaaliin turvapaikkaprosessiin tai nopeutettuun rajamenettelyyn. Henkilön ohjaaminen rajamenettelyyn voi mahdollistaa vapauden rajoittamisen jopa puolen vuoden ajaksi. Komission mukaan kyseessä ei ole mikään säilöönotto, vaikka vapaudenriistoa siinä harjoitetaankin. Uhkana on kuitenkin, että seulontamanettelyn ja rajamenettelyn väliin muodostuu tulppa, joka voi vastata Välimeren saarten pakolaisleirien nykytilaa. 

Mitä uutta EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapaketissa sitten lopulta on? Jos sääntöjä ruvetaan noudattamaan siinä, missä niitä ei tällä hetkellä noudateta, voidaan paketista puhua todellisena uudistuksena ja tervetulleenakin sellaisena. Tässä vaiheessa on kuitenkin hyvin epäselvää, miten solidaarisuusmekanismi tulee käytännössä toteutumaan. Koska komission päätösvalta perustuu vapaaehtoisuuteen, näyttää nykyinen ehdotus solidaarisuusmekanismista riittämättömältä keinolta sitouttaa jäsenvaltiot tasavertaiseen vastuunjakoon. Vaikka esimerkiksi Suomella olisikin halukkuutta käyttää ehdotusten tarjoama mahdollisuus toteuttaa menettelyt korkeampilaatuisina, meillä on vastuu koko EU:n laajuisesta uudistuksesta. Uudistuksen tulisikin olla sitova myös niiden maiden osalta, joissa varmsti mennään sieltä, mistä aita on matalin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s