Laiskottelua & luksusta – Esittelyssä Sarah Bahbah

Teksti: Laura Perälä

Palestiinalais-australialaisen taiteilijan Sarah Bahbahin kuvasarjat käsittelevät seksuaalisuuden, laiskuuden ja mielenterveysongelmien teemoja. Keskeistä Bahbahin esitystavassa on tekstitystekstejä muistuttavien lausahdusten ja kommenttien liittäminen valokuvien alareunaan. Vuonna 2020 Bahbah perusti lazy-cake nimisen vaatemerkin, jonka nettisivuilla myydään vaatteita laiskotteluun. Töissään Bahbah onnistuu tavoittamaan jotakin milleniaalisukupolvelle ominaista.

Kuva: Unsplash

Sex And Takeout – Laiskottelu on luksusta

Bahbahin vuonna 2015 julkaistu valokuvasarja Sex And Takeout on nimensä mukainen. Alastomat kauniit vartalot nauttimassa pikaruoasta – epäterveellisiä välipaloja rakastelun ohella. Pikaruokaa. Siis juuri sellaista, joka on parhaimmillaan rasvaisena, kertakäyttölautasilta tarjoiltuna ja mieluiten kotiin kuljetettuna. Ravintoa, jonka eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään. Ravintoa, jonka voi nauttia kotonaan, alasti sohvalla. Laiskuuden ruumiillistuma.

Laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. Sex And Takeout:n kohdalla voidaan ruksia ainakin neljä seitsemästä. Valokuvia katsellessa on kuitenkin vaikea nähdä pahuutta tai kuolemansyntejä. Vastoin perinteistä länsimaista moraalikäsitystä Bahbah on tehnyt laiskuudesta ihanaa. Hampurilainen ja sipulirenkaat sängyssä eivät olekaan ainoastaan krapulassa sallittu, huonovointinen häpeälounas, vaan luksusta. Seksi, ruokailu ja laiskuus saavat uuden kontekstin, kun ne nähdään tavoiteltavana ylellisyytenä. Kun laiskottelu onnistutaan kuvaamaan haluttavana, visuaalisesti miellyttävänä ja seksikkäänä, muuttuu myös henkilökohtainen suhde laiskuuteen.

lazy-cake.com – Laiskuus on validi ja tarpeellinen tunne

lazy-cake.com nettisivun yläreunassa vilkkuu banneri:” Repeat after me: I give myself permission to be lazy. To rest, recover & indulge in what I want, when I want – Without shame, guilt or judgement.” Ensisilmäykseltä julistuksen voisi tuomita klassiseksi selfhelp -höpinäksi, jonka tavoitteena on ainoastaan motivoida keskinäistä kilpailua ja itsen alistusta. Bahbahin perustaman vaatemerkin filosofia onnistuu kuitenkin tavoittamaan jotain syvempää.

Laiskotellessa ihmisen ei tule pyrkiä mihinkään muuhun kuin sen hetkiseen nautintoon ja hyvään oloon. Kuten lazy caken sivuilla sanoitetaan: laiskuus on validi ja tarpeellinen tunne, joka tulisi omaksua ylpeydellä.

Perinteisessä selfhelp-mielessä kaikenlainen lepo on valjastettu tietynlaiseksi osaksi työntekoa. Lepoa tarvitaan, jotta yksilö pysyisi kunnossa, suorituskykyisenä ja mahdollisimman tuottavan yksilönä. Lepo on välitila; palautumista arjen toimien välissä. Bahbahin lazy caken sanoman kautta tällaisesta ei-tekemisestä, maalautuu toisenlainen ymmärrys: välinearvoisen levon sijaan puhutaan laiskuudesta. Laiskuus on itseisarvo. Toisin kuin lepo, laiskottelu on olemista ilman minkäänlaisia tavoitteita tai tekemisen standardeja. Laiskotellessa ihmisen ei tule pyrkiä mihinkään muuhun kuin sen hetkiseen nautintoon ja hyvään oloon. Kuten lazy caken sivuilla sanoitetaan: laiskuus on validi ja tarpeellinen tunne, joka tulisi omaksua ylpeydellä.

Toive väliaikaisesta kuolemasta

Eräässä 3eib! -sarjan teoksessa nähdään Bahbah itse kylpemässä saippuakuplien seassa, turkoosien kaakeleiden kehystämänä, poltellen vesipiippuaan. Kuvan alareunassa, täydellisen kauniiseen hetkeen, liitetään karu toive: ”Why can’t I die for tonight? I want a temporary death.” Samaistuttavat kokemukset ahdistuksesta ja masennuksesta saavat Bahbahin taiteessa kauniin kuoren. Keskeistä mielenterveysongelmia käsittelevissä teoksissa on juuri tämä ristiriita.

Bahbah onnistuu teoksissaan kuvaamaan mielenterveysongelmien arkipäiväisyyttä ja niin osaltaan rikkomaan tabuja. Mielen sairaudet eivät fyysisten sairauksien tavoin rajaudu yhtä selkeästi sairasvuoteen äärelle, sairaaseen hetkeen tai tilaan. Sen sijaan ne ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä – piknikeillä, kylvyssä ja juhlissa.

2000-luvun aikana mielenterveysongelmat nousivat ensimmäistä kertaa laajaan yhteiskunnalliseen keskusteluun hoidon tarpeen kasvaessa, sekä mielialalääkkeiden yleistyessä. Bahbahin työssä rappioromanttinen suhde paniikkikohtauksiin ja itsetuhoisiin ajatuksiin kiteyttää jotain milleniaalisukupolvelle ominaista; mielenterveysongelmien kanssa painiminen on monelle arkipäivää.

Haluavat naiset

Bahbahin taide on täynnä kauniita ja paljastettuja naisvartaloita. Merkittävää näissä vartaloissa ei kuitenkaan ole itse alastomuus, vaan se mitä näihin täydellisen kauniisiin vartaloihin yhdistetään. Tekstit kuvien ympärillä tuovat tärkeän lisän kuvien henkilöihin: tunteet ja ajatukset.

Bahbahin naiset ovat ennen kaikkea haluavia ja tuntevia toimijoita. Naisen seksuaalisen passiivisuuden ja haluttomuuden tabu murskataan täysin. ”You were perfect between my legs. You should have stayed there”, toivottaa lakanaan kietoutunut naisvartalo eräässä Bonjour bitch! -sarjan teoksessa.

Luksuksen käsite on läsnä myös seksuaalisuutta käsitellessä. Kuten laiskuus, myös seksi esitetään tavoiteltavana ja ilman häpeää käsiteltävänä asiana: ”I gave myself three orgasms and a pizza.”

Epärealistista, miehiä nielevän voimanaisen kuvaa Bahbah ei kuitenkaan maalaa. Seksuaalisen halun lisäksi kuvataan myös rakastumista, sitoutumiskammoa ja epätoivoista huomion kaipuuta.

–          I want to drown.

–          Why?

–          So he will miss me.

Pelkästään kritiikittömästi ei Bahbahin taiteeseen kuitenkaan voida suhtautua. Mielenterveyden ja seksuaalisuuden teemoja käsiteltäessä kaikista korkeimmassa arvossa tunnutaan pitävän estetiikkaa. Itkiessäänkin kuvien hahmot ovat kauniita, edes meikit eivät valu. Bahbahin päätös esittää ainoastaan huoliteltuja, kauniita naisia ihmetyttää. Onko kaiken oltava kaunista? Myös hermoromahduksen jälkeen? Täydellisesti viimeistelty ulkomuoto on harvoin lähellä mielenterveysongelmien todellisuutta.

Bahbah julkaisi teoksiaan aktiivisesti Instagramissa. Jutun kirjoittamisen aikana taiteilija kuitenkin ilmoitti poistuvansa sosiaalisesta mediasta ja sulki kaikki tilinsä. Bahbahin taidetta voi edelleen ihailla hänen nettisivuillaan osoitteessa sarahbahbah.com.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s