Novelleja

Näppylä

Löysin hankalasta kohtaa poskea näppylän. Sellaisen keltaisen ja irvistelevän palluran. Yritin survaista töhnän helvettiin sieltä, mutta se ei kerta kaikkiaan lähtenyt. Poski alkoi nopeasti punoittamaan, kun hankasin näppylää kynnenkärjellä. En ollut luovuttamassa, joten hain coctailtikun ja survoin sen syvälle ihohuokoseen kammetakseni kiiltävän pallon pois kuopastaan. Tikku katkesi ja sen pieni kärki jäi syvälle ihoon. Yritin tonkia olematonta, terävää puunpalaa tuloksetta. Sekä poski että sormet olivat samean veren peittämät. Vasen puoli kasvoistani helotti kirkkaana ja sykki. 

Löysin vanhat pinsetit vessan peilikaapista. Aloin näykkimään niillä poskeani tavoittaakseni jo pehmeäksi muuttuneen tikun kärjen. Jatkoin nyppimistä huolimatta siitä, että se aiheutti sietämätöntä, kasvoja pitkin säteilevää kipua. Jokunen veripisara tippui lavuaariin ja kylmälle kaakelilattialle. Lattialämmitys oli alkanut menettää tehoaan edellisviikolla. 

Purin takahampaillani oikean posken sisäpintaa, jotta saisin kivun siirrettyä vasemmalta puolelta. Syljeskelin vessanpönttöön irtipurettuja, suuria ja pehmeitä nahkasuikaleita. Lihakset olivat jännittyneet ja silmiä kuivasi. Päätä kuumotti ja eloisa otsani oli hermostuneesti kurtussa. Säpsähdin kivusta niin, että pinsetit upposivat syvälle lihaan, miltei läpi. Tunsin pinsettien kärjen kun koitin varovasti vasemman posken sisäpintaa kielelläni. Pidättelin epätoivoisesti pian vapautuvaa itkua. 

Rykäisin pinsetit ulos kivusta ulvoen. Huomasin, että niiden päähän oli tarttunut pieni pala coctailtikkua. Palanen oli veren peittämä ja se näytti hymyilevän minulle. Nostin katseeni peiliin. Katsoin punakoita kasvojani, reikää poskessani ja verisiä pinsettejä, jotka menisivät läpi keskiaikaisesta kidutusvälineestä. Olin tovin hiljaa ja hengitin syvään. Nyt on parempi, totesin.

Mummi

Lapsenlapset olivat tulossa kylään, jo kolmatta kertaa tällä viikolla. Heitä oli kaksi. Olin tuttuun tapaan laittanut pöydän koreaksi. Korvapuusteja, marjamehua, pirskahtelevia viinirypäleitä. 

Ovikello kävi. Poikani nyökkäsi kiitokseksi. Ehdin tuskin kysyä häneltä kuulumisia. Poika harppoi jalat roiskuen takaisin autolleen. Kiiltävä ovi paukkui kiinni ja auto hurahti tiehensä. Joku lyhyen varoitusajan palaveri taas. 

Toivotin Artun ja Santerin tervetulleeksi lämpimän halauksen kera. Selkää jomotti kun kumarruin heidän tasolleen. Hikikarpalot puskivat ohimoilta. Arttu kysyi, miksi mummi aina kiiltää. Santeri ryntäsi keittiöön niin että matto liukui ja Arttu pyllähti lankkulattialle. 

Ei saa juosta jumalauta, huusin. Ääni tuli syvältä. Se oli kytenyt siellä monta vuotta. Saatanan kiittämättömät, tyhjäkatseiset pikkupaskat, jatkoin ääni kähisten. En tiedä mistä tämä tuli, mutta se tuntui uskomattoman hyvältä. Kuulostin demonilta, jostain 70-luvun kauhuklassikosta. Syvällä kihelmöi jännästi. 

Arttu toljotti minua pinkeänä, ymmällään. Santeri valmisteli itkuaan. Samaa ininää, jota olin saanut kuunnella vuoden päivät. Et nyt vittu ala poraamaan, mummi ei jaksa kuunnella, mummia väsyttää, mummia väsyttää jumalauta, ettekö te näe, ärjyin. 

Käskin nulikat pöytään. Syökää saatana, mä oon vaivalla kattanut, komensin. Pojat alkoivat hysteerisinä ja vapisten survomaan korvapuusteja suuhunsa. Arttu oli punainen. Molemmat itkivät rumaa lapsen vollotusta. Räkä valui. Etovaa, ajattelin. 

Kurotin pölyttyneen Sherrypullon maustekaapin päältä. Väänsin korkin auki ja neppasin sen Arttua otsaan. Rojahdin pöydän päähän ja kulautin valtavan huikan tuimaa juomaa. Ähkäisin ja suuni aukesi ronskiin nauruun. Suustani hönkyi alkoholilemua poikien päälle. 

Mitä sä juot mummi, Santeri kysyi katatonisesti. Vastasin, että viinaa vittu. 

Nyt pojat painuu helvettiin, huokaisin. Arttu ja Santeri pinkoivat ovesta ulos. Kerrankin noi paskat tottelivat, ajattelin. Upotin itseni sohvaan ja hymyilin maireasti.

Teksti ja kuvat: Eino Taina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s