Taas harmaa ja kolea marraskuu, siis myös opiskelijajärjestöjen hallitusten muodostamisen kuukausi. Polvin ainejärjestöt kihisevät jännityksestä odottaessaan uusien järjestötoimijoiden valitsemista. Samalla muistellaan vuotta, joka jää historiaan monestakin syystä. Myös vihaisella VOOlaisella on sanansa sanottavana. Nimittäin järjestöjyrät ovat jälleen tasoittaneet alleen yhden kalenterinkierron.

Tyypillinen jyrä on konkari yliopiston järjestötoiminnassa – tai ainakin oman osaamisensa esittämisessä. Hän tuntee opiskelijakulttuurin ja yliopistobyrokratian kuin omat taskunsa. Ylivertaisen osaava jyrä kantaa kuitenkin valtansa tuoman vastuun. Hän on aina valmis jakamaan isällistä rohkaisua: ”Hienoa kun oot mukana!”, hän hihkaisee ja taputtaa olalle samalla, kun linjaa tottuneesti omat ideansa käyttökelpoisimmiksi.

Tyypillisellä järjestöjyrällä on vähintään yli vuoden kokemus toiminnasta ja hyväveliverkosto tukenaan. Hän tahtoo henkeen ja vereen noudattaa järjestön historiallisia toimintamalleja ja perinteitä – jopa niin, että ryhtyy eräänlaiseksi traditionalistiksi. Tärkeää on ennen kaikkea tehdä asiat niin kuin ne on aina tehty, koska muuten taivas tippuu päälle. 

Tarmokkaasti eteenpäin puskeva jyrä keskittyy siihen, että ohjat pysyvät hänellä tiukasti käsissä. Se heijastuu toisinaan myös koko ainejärjestön sisäiseen dynamiikkaan, kun muille tulee tunne, ettei uusia ideoita ja puheenvuoroja tarvita. Tämän seurauksena syntyy kaavoihin kangistunut organisaatio, jonne tervetulleiksi itsensä kokevat enää ne, jotka suostuvat seuraa johtajaa -leikkiin.  

Syy sille, että pomottajia syntyy järjestöjen sisälle, saattaa piillä niiden toimintakulttuurissa. Vaikka virallisissa linjauksissa korostetaankin avoimuuden ja välittömyyden ihanteita, todellisuudessa toimintatavat ja kommunikaatio perustuvat suurelta osin klikeille ja nurkkakuntaisuudelle. Miten tähän päädytään?

Ennen pitkää yhteistyön kehittyessä huomataan, että toisten kanssa on hauskempaa kuin toisten. Tällöin kommunikointi alkaa rajoittua oman tiimin sisäiseksi ja yhteishenki korvautuu ytimen sisäpiirivitseillä. Toimintaan mahdutaan aidosti mukaan enää ystäväpiirien raja-aitojen sisäpuolella. 

Ideoiden läpi runnominen, paremmin tietäminen, perinteisiin hirttäytyminen ja kuppikuntaisuuden vaaliminen ovat ainejärjestöjen todellista perinnettä. Niitä ei yksi keltanokkien hallitus lokaa! Eikä jyrälle rakas järjestö kaadu, ei sitten milloinkaan. Se pidetään kasassa jyräämällä mutkat suoriksi.