Tuukka Saari & Onni Ahvonen

Neljän vuoden välein toistuva rituaali, Yhdysvaltain presidentinvaalit, on jälleen käyty läpi. Edessä odottaa uuden presidentin ja tämän hallinnon politiikkaa – seuraava vaihe valtion historiassa. 

Tarkastelemme tässä kirjoituksessa marxilaisen analyysin tarjoamasta viitekehyksestä Yhdysvaltain historiaa ensisijaisesti kapitalismin evoluutiona – historiaa, jota määrittää mantereen alkuperäisväestön maiden ryöstäminen, itse kansojen eliminoiminen ja afrikkalaisten orjien työvoiman hyväksikäyttö. 

Karl Marx kuvaili kapitalismia vallankumouksellisena voimana, joka turmelee ja hyväksikäyttää kaikkea mitä sen eteen tulee. Tämä kehityskulku on ollut erityisen selkeässä roolissa Yhdysvaltain historiassa, ja on edelleen läsnä tänä päivänä.

Uudisasukaskolonialismi ja kapitalismin juuret

Historioitsija Nick Estes kirjoittaa kirjassaan Our History Is The Future: “…uudisasukkaiden narratiivit käyttävät lineaarista käsitystä ajasta etäännyttääkseen itsensä alkuperäiskansoja ja niiden maita kohtaan tehdyistä hirveistä rikoksista — , mutta alkuperäiskansojen käsitykset ajasta näkevät nykyhetken rakentuneena täysin menneisyyden ja esi-isiemme varaan. Historia ja nykyhetki eivät ole olemassa erillisinä, tarkoittaen että vaihtoehtoinen tulevaisuus määräytyy myös meidän tavasta ymmärtää menneisyyttämme.”

Tähän dialektiseen historiankäsitykseen pohjautuen voimme paremmin ymmärtää sen, miksi historialliset kamppailut rodullistettua ja muuta sortoa vastaan ovat jatkuneet tähän päivään saakka, ja miksi niille ei näy loppua niin kauan kuin Yhdysvaltojen taloudellinen ja poliittinen järjestelmä kietoutuu kirjoituksessa kuvattavan kapitalistisen logiikan ympärille.

Yksinkertaistaen valtio perustuu ideologialle, jonka peruspilareita ovat äärimmilleen viety vapaa markkinatalous, imperialistinen laajentuminen, oikeudet yksityisomaisuuteen, protestanttinen kristinusko ja inspiroiva retoriikka demokratiasta. Yhdysvalloissa omaksuttiin alun perin eurooppalainen kolonialismi ja siihen perustuva kapitalismi, joita sitten kehitettiin eteenpäin. Frantz Fanon kuvasi tätä kehitystä kirjassaan Sorron Yöstä (1961) todeten, että “Kaksi vuosisataa sitten Euroopan entinen siirtomaa päätti ottaa Euroopan kiinni. Se onnistui niin hyvin, että Yhdysvalloista tuli hirviö, jossa Euroopan tahrat, sairaudet ja epäinhimillisyys ovat kasvaneet kauhistuttaviin mittoihin”. 

Yksinkertaistaen valtio perustuu ideologialle, jonka peruspilareita ovat äärimmilleen viety vapaa markkinatalous, imperialistinen laajentuminen, oikeudet yksityisomaisuuteen, protestanttinen kristinusko ja inspiroiva retoriikka demokratiasta.

Toisin sanoen sekä orjatyövoima että uudisasukaskolonialismi perustuivat kapitalismin edellyttämään laajentumisen logiikkaan. Alun perin siirtyminen feodalismista kapitalistisen tuotannon malliin Euroopassa ei ollut rauhanomainen prosessi, kuten Adam Smith aikanaan kuvaili, vaan pikemminkin väkivaltainen kehitys perustuen työvoiman ja luonnonvarojen riistämiseen. 

Marxilaisessa taloustieteessä tätä prosessia kutsutaan alkuperäiseksi kasautumiseksi (primitive accumulation). Siinä keskeinen argumentti on, että kapitalismi ei olisi pystynyt alkuaan kehittymään vain oman kasaantumisen logiikkansa varassa, vaan tähän tarvittiin kaksi asiaa. Ensiksi alkuperäinen pääoma saatiin ryöstämällä esimerkiksi maa-alueita. Toisekseen oli luotava proletariaatti, joka ei omistanut muuta arvoa tuottavaa tai myytävää kuin oman työvoimansa. Käytännössä tämä toteutettiin esimerkiksi ottamalla haltuun talonpoikien yhteismaita, ja alkuperäistä pääomaa saatiin orjatyövoimalla. Tämä prosessi sai jatkoa myös uudisasukkaiden rantautuessa Atlantin toiselle puolelle. Yhdysvaltalaisen kapitalismin ja pääoman kasaantumisen juuret perustuvat orjatyövoimaan ja alkuperäiseltä väestöltä valloitettuihin maa-alueisiin.

Siirtyminen palkkatyöhön ja Marxin arvoteoria

Orjuuden lakkauttaminen ja siirtymä palkkatyöhön perustuvaan talouteen oli luonnollinen osa kapitalistista kehitystä. Sen mahdollisti yhteiskunnan taloudellisten olosuhteiden muuttuminen teollistumisen myötä. Lisäksi orjien kasvavalla kapinalla ja vastustuksella oli merkittävä vaikutus siirtymään. Tämän analyysin perusteella orjuutta ei lakkautettu moraalisin perustein, kuten usein väitetään, vaan pikemminkin muuttuvien taloudellisten olosuhteiden vuoksi. Palkkatyö osoittautui yksinkertaisesti kannattavammaksi tavaksi riistää lisäarvoa työläisiltä, ja näin kasvattaa voittoja. 

Tätä hiljattaista siirtymää orjatyöstä palkkatyöhön voimme tarkastella Marxin arvoteorian avulla. Pääomassa Marx nimeää kolme keinoa hyödyntämisasteen lisäämiseksi, eli lisäarvon kasvattamiseksi suhteessa työvoiman arvoon. Ensimmäinen näistä on absoluuttisen lisäarvon kasvattaminen, eli työpäivän pidentäminen. Tämä oli erityisesti kapitalismin alkuvuosina ensisijainen keino louhia lisäarvoa työläisiltä. 

Toinen on suhteellisen lisäarvon kasvattaminen. Se voidaan tehdä palkkoja ja/tai kulutustuotteiden hintatasoa alentamalla tai työvoiman tuottavuuden lisäämisellä esimerkiksi teknologisten innovaatioiden avulla. Historiallisesti suhteellisen lisäarvon kasvattaminen lisääntyi tuotantoprosessin kehittyessä. 

Marx mainitsee myös kolmannen keinon, joka on palkkojen alentaminen työvoiman arvon alapuolelle. Hän jättää sen kuitenkin pois omasta analyysistaan. Tämä kolmas keino kuvastaa erityisesti nykypäivän uusliberaalia taloutta. Kapitalismin keskeisin tavoite – mikä on välttämätöntä sen kehittymisen ja selviytymisen kannalta – on työläisiltä saadun lisäarvon jatkuva kasvattaminen edellä mainittujen keinojen avulla. 

Hyödyntämisasteen lisääminen – ja siten voittoasteen kasvattaminen – on aina kehittynyt, organisoitunut ja laajentunut rodullistetuin linjoin. Toisin sanoen kapitalismin kehitys on aina edellyttänyt – ja ollut riippuvainen – orjuudesta, imperialismista, tiettyjen ihmisryhmien pitämisestä erityisen sorrettuna korkean hyödyntämisasteen säilyttämiseksi sekä rodullistettujen uhrien kansanmurhasta (esimerkiksi alkuperäiskansojen kohdalla). Afroamerikkalaisten ja alkuperäiskansojen historiallista asemaa Yhdysvalloissa ei voida siten ymmärtää ilman perusteellista analyysiä tuotantoprosessin kehityksestä historian saatossa. Arvoteoriasta on tässä analyysissä paljon hyötyä.

Imperialismi kapitalismin pysyvänä vaiheena

Koska kapitalismi on pohjimmiltaan talouden kasvuun ja markkinoiden laajentumiseen perustuva aate, edellyttää se myös imperialismia. Vladimir Lenin kuvaa teoksessaan Imperialismi: kapitalismin korkein muoto, miten maailma jakautuu pääasiassa kahteen ryhmittymään, sortaviin ja sorrettuihin valtioihin. Vaikka imperialismi on muuttanut muotoaan Leninin jälkeisenä aikana, on havainto edelleen oleellinen. Yhdysvaltojen taloudellinen järjestelmä on perusteitaan myöten rakentunut tähän imperialistiseen kaksijakoisuuteen. Kolonialismin aikana pääomaa kasvatettiin suoran miehityksen, valloituksen ja riiston avulla. Postkolonialistisen imperialismin aikana tämä taas on tapahtunut eri keinoja ja mekanismeja hyödyntäen. Perusajatukseltaan kyse on kuitenkin samasta asiasta: voittojen kasvattamisesta ja länsimaisen hegemonian säilyttämisestä. 

Kuten aiemmin mainitsimme, kapitalismin viimeisimmässä muodossa – uusliberalismissa – pääoma–työläis -suhdetta määrittää pääosin palkkojen polkeminen työvoiman arvon alapuolelle. Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana on tapahtunut maailmanlaajuinen muutos tuotannossa, missä tuotantoprosessi on kasvavassa määrin ulkoistettu globaalin etelän valtioihin. Tämä kuvaa erinomaisesti kapitalistisen markkinatalouden jatkuvaa pakkoa löytää halpaa työvoimaa ja resursseja sekä laajentua selviytyäkseen. Tästä historiallisesta kehityksestä ovat erityisesti kärsineet alkuperäiskansat, afroamerikkalaiset, maahanmuuttajat sekä muut rodullistetusti sorretut ihmisryhmät.

Tuotantoprosessin ulkoistaminen globaalin etelän valtioihin on viime vuosikymmeninä mahdollistanut valtavan elintason kasvun länsimaissa. Lännessä nautittu korkea elintaso on historiallisesti ja edelleen suoraan riippuvaista globaalin etelän valtioiden sortamisesta. Maailman johtavana valtiona ja isoimpana taloudellisena toimijana Yhdysvallat on ollut tähän kehitykseen eniten vaikuttanut valtio, joskaan ei ainoa. Imperialismi ei ole kadonnut maailmasta, vaan sortamisen toimintatavat ovat muovautuneet yhteiskunnallisten olosuhteiden muuttuessa. 

Analyysimme kapitalismin viimeisimmästä kehityksen vaiheesta perustuu erityisesti Zak Copen teokseen The Wealth of (Some) Nations sekä John Smithin kirjaan Imperialism in the Twenty-First Century: Globalization, Super-Exploitation, and Capitalism’s Final Crisis.

Historia kompassina tulevaan

Ymmärtääksemme nykyhetkeä ja voidaksemme rakentaa uutta tulevaisuutta meidän on palattava historiassa taaksepäin. Meidän on tarkkailtava kaikkein hirveimpiäkin tekoja ja sortoa, sekä seurattava nykypäivään niitä polkuja, joiden ensimmäiset askeleet on astuttu kauan sitten. Menemme taaksepäin, jotta voimme mennä eteenpäin. 

Olemme pyrkineet osoittamaan, että tämänhetkisen maailmanjärjestyksen juuret ovat syvällä historiallisten vaiheiden ja julmien tekojen maaperässä, emmekä voi kasvattaa uusia noin vain. Voimme kuitenkin kohdata sen tosiasian, että perustavanlaatuinen muutos ei onnistu, ellemme pyri -luomaan jotain uutta sen vanhan tilalle, jota ei voi saada tekemättömäksi.

Yhdysvaltain tuleva presidentti totesi kampanjansa aikana rahoittajilleen, että mikäli hänet valitaan, “mikään ei fundamentaalisesti muutu, kenenkään elämisen standardit eivät muutu”.

Yhdysvaltain uuden presidentin valitseminen ei tuo tätä muutosta, vaan on uusi osa samaa lineaarista käsitystä, joka pyrkii etäännyttämään itsensä historiallisista juuristaan. Väite ei tule vain meidän suustamme. Yhdysvaltain tuleva presidentti totesi kampanjansa aikana rahoittajilleen, että mikäli hänet valitaan, “mikään ei fundamentaalisesti muutu, kenenkään elämisen standardit eivät muutu”. Ernesto “Che” Guevaran sanoja lainaten: “Ainoa tie valoisampaan tulevaisuuteen on olla realistinen, ja vaatia mahdotonta.“

Kuvat: Wikimedia commons