Paljaat rakenteet

Lars Von Trierin vuonna 2003 ensi-iltansa saanut Dogville on kuin filmatisoitu teatteriesitys. Elokuva, joka tapahtuu epämääräisissä puoliksi keskeneräisissä lavasteissa. Ensiminuuteilla mielen valtaa hämmennys, ja haluan lopettaa katselun kesken. Eihän tällaista jaksa kolmen tunnin ajan katsoa. Yhdeksään episodiin jaettu elokuva kuitenkin herää henkiin pikku hiljaa ja saa katsojan unohtamaan lavasteiden puuttumisen.

Keskeinen teema elokuvassa on valta, ja se nivoutuu osaksi kysymyksiä ihmisyydestä ja yhteiskunnasta. Alusta loppuun mukana kulkee pohdinta ihmisen pahuudesta, ahneudesta ja eläimellisistä himoista. Suoria vastauksia Von Trier ei tarjoa, mutta elokuvan ihmiskuva on synkkä. Yhteiskunnallinen pohdinta ei jää ”We live in a society”-tasolle, vaan kritiikin kohteena ovat vuorotellen demokratia, kapitalismi ja itseään huijaava ihminen.

Ulkopuolinen on tervetullut, muttei ehdoitta

Tarina sijoittuu pieneen viidentoista asukkaan kyläpahaseen, Dogvilleen. Kylän arki muuttuu, kun nuori nainen, Grace (Nicole Kidman), eräänä päivänä saapuu kylään eksyneenä ja pyytää turvapaikkaa. Joukko rikollisia on hänen kannoillaan ja tulee pian kylään etsimään häntä. Kylän henkinen johtaja, kirjailijanurasta haaveileva yleismaailmallista pohdiskelua harrastava Tom (Paul Bettany) ottaa Gracen suojatikseen.  Tomin suostuttelemana kyläläiset myöntyvät ja antavat Gracen jäädä, vaikkakin hieman skeptisinä.

Ulkopuolinen saa kaksi viikkoa koeaikaa ja hänen pitää ansaita kylän luottamus, jotta saisi jäädä pidemmäksi aikaa. Hän tarjoaa palveluksiaan, mutta kyläläiset toteavat, etteivät tarvitse apua lainkaan. Lopulta Gracelle keksitään turhia askareita ja työtehtäviä, ja hän voittaa kyläläisten myötätunnon puolelleen. Grace saa jäädä lopullisesti. Rivien välissä on myöhäiskapitalismin kritiikkiä: Turhaa työtä luodaan tyhjästä, jotta ihmiset saisivat kokea olonsa tärkeämmäksi.

Kaikki näyttää sujuvan hyvin. Grace ystävystyy kyläläisiin ja saa heidän parhaat puolensa esiin. Hymy hiipii jopa kylän mököttävimmän miehen kasvoille. Tomin ja Gracen välille syttyy romanssi. Merkkejä pahemmasta alkaa kuitenkin pian näkyä.

Vaikka Grace saikin turvapaikan ja on osa yhteisöä, häneen eivät tunnu pätevän samat säännöt kuin muihin kyläläisiin. Hänen ihmisarvonsa on mitattavissa hänestä irti satavana hyötynä. Koska hän on ulkopuolelta tullut, hänelle ei sallita samanlaisia töppäyksiä kuin muille. Häneltä edellytetään muita ahkerampaa työntekoa ja korkeampaa moraalia, sillä onhan kylä osoittanut jo armollisuutensa salliessaan hänen jäädä. Ulkopuolisen oikeus turvapaikkaan pitää ansaita joka päivä uudelleen.

Vyö kiristyy

Vähitellen kyläläiset keksivät Gracelle uusia ehtoja. Työpäivää pidennetään, palkkaa lasketaan. Ironista on, että alun perin tarvetta Gracen työpanokselle ei edes ollut, ja nyt työpäivää ollaan jo pidentämässä. Kiireessä Grace sortuu huolimattomuuttaan pieniin virheisiin, joihin kyläläiset suhtautuvat armottomasti. Von Trierin kapitalismin kritiikki ei kulje enää rivien välissä, vaan on hyvin selkeää.

Lämminhenkisestä Dogvillen kylästä paljastuu elokuvan edetessä lisää nurinkurisia puolia. Aiemmin Gracea ystäväkseen kutsuneet mukavat kyläläiset paljastuivat vähitellen ahneiksi, eläimellisiksi paskiaisiksi: koiriksi. Grace joutuu niin aikuisten kuin lapsienkin vallankäytön kohteeksi. Kylän miehet alkavat yksi kerrallaan purkaa lihallisia himojaan viehättävään Graceen, ja vähitellen kylä kääntyy häntä vastaan. Se, onko Von Trierin tarjoama ihmiskuva hobbesilainen vai rousseaulainen, jätetään vielä katsojan mietittäväksi. Onko ihminen luonnostaan paha, vai onko yhteiskunta kaiken pahan alku?

Grace väläyttelee ideaa lähtemisestä, mutta nyt hän ei enää saakaan lähteä. Alkupuolen asetelma on päälaellaan. Ulkopuolinen, jonka työpanokselle tai läsnäololle ei alussa ollut tarvetta, on nyt elintärkeä palanen Dogvillen kylän elämää. Kyläyhteisö on nyt tullut riippuvaiseksi työstä, joka oli aluksi vain turhaa ja keinotekoisesti luotua. Kuulostaa tutulta. Elämä jäsentyy työn ympärille niin totaalisesti, että työnteon taakasta ei ehkä halutakaan vapautua, vaikka siihen olisi mahdollisuus.

Karkausyrityksen jälkeen Grace joutuu kulkemaan kaulapannassa asukkaiden raiskattavana ja riistettävänä, ja asetelma alkaa olla kaikin puolin absurdi ja vastenmielinen. Von Trier provosoi katsojaa aiheuttaen tietoisesti inhoa. Siinä missä kuuluisa Victor Hugon ihmiskuva sanoo ”Ei ole pahoja kasveja tai pahoja miehiä. On vain pahoja kasvattajia.”, Von Trier tuntuu sanovan, että pahuus asuu kaikissa meissä ja tulee tilaisuuden tullen näkyväksi.

Tom ei ole sen parempi

Jopa Gracen kanssa romanttisissa väleissä oleva Tom alkaa näyttää yhä vastenmielisemmältä. Hän puhuu Gracen kärsimyksestä myös omana kärsimyksenään, mikä herättää katsojassa lähinnä hämmentynyttä huvitusta. Hän tyytyy tilanteessa sivustakatsojan ja pohdiskelijan rooliin eikä liiemmin vastusta kyläläisten epäinhimillistä käytöstä Gracea kohtaan. Vaikka Tomin hahmo on kyläläisistä terävimpiä, hän osoittaa olevansa irti todellisuudesta ja vailla suhteellisuudentajua. Tomin hahmo on filosofin irvikuva, joka asettuu ”neutraaliksi tolkun ihmiseksi” tilanteessa jossa toista raiskataan.

Tomin hahmon kannalta keskeisimmäksi nousee kohtaus, jossa Tom himoitsee Gracea ja vaatii tätä avaamaan haarovälinsä vihdoin Tomille. Grace vastustelee, ja Tom alkaa väittää vastaan. Ovathan koko kylän muutkin miehet jo saaneet sen tehdä, joten miksei vihdoin hän. Tom ja Grace sentään ”rakastavat” toisiaan. Grace huomauttaa Tomille, että tämä ei lopulta ole sen parempi kuin muut kylän miehet. Tomkin on tilaisuuden tullen valmis käyttämään valta-asemaansa saadakseen tyydyttää halunsa Gracen tunteista piittaamatta. Tomin on vaikeaa käsitellä Gracen syytöstä, sillä se on totta. Seuraa ahaa-elämys, jota kukaan ei haluaisi kokea: minäkin olen paha.

Tom oli viimeiseen asti pyrkinyt asettamaan itsensä muiden (ihmishirviöiden) yläpuolelle, ja nyt pilkahdus omasta turmeltuneisuudesta sai Tomin näkemään oman, mutta myös ihmisyyden pahan puolen. Olenko lopulta vain koira siinä missä muutkin? Eivätkö viikoittaiset pohdinnat ihmisyydestä ja moraalista lopulta muutakaan minua paremmaksi ihmiseksi? Oman eläimellisyyden kohtaaminen on niin vaikeaa, että sen mieluummin kieltää viimeiseen asti.

Tomin hahmo toimii Von Trierille keinona ennakoida tulevaa kritiikkiä, sillä elokuvan kohtaukset ovat ajoittain arveluttavia. Onko raiskauskohtauksilla mässäily tarpeellista? Entä onko oikein, että Tom tai Von Trier inspiroituu Gracen kärsimyksestä? Tom on ohjaajan alter ego. Von Trier osoittaa tarinassa hieman ärsyttävällä tavalla itsetietoisuutensa, sillä hän upottaa omaa pohdintaansa taiteilijan etiikasta Tomin suuhun elokuvan loppupuolella. ”Onko oikein inspiroitua toisen ihmisen kärsimyksestä ja tehdä taidetta siitä?”


Mitä Dogville symboloi?

Dogville on eräänlainen yhteiskunta pienoiskoossa omine päätöksentekoelimineen ja vähemmistöineen. Tarina tarjoaa kaikupohjaa monenlaiselle tulkinnalle. Esimerkiksi näistä lähtökohdista voisi lähteä rakentamaan tulkintoja: Globaali kapitalismi ajaa pienet yhteiskunnat niin ahtaalle, että ihmiset asettuvat siilipuolustukseen ja päätyvät riistämään toisiaan. Ihmisiä ei voi syyttää pahoista teoistaan, sillä he ovat vain olosuhteiden uhreja. Tai: Ihminen on luonnostaan paha, ja yhteiskunta kykenee peittämään tämän tosiasian vain väliaikaisesti. Karu totuus paljastuu ennen pitkää. Tai: Demokratia ja totalitarismi eivät lopulta ole niin kaukana toisistaan. Onhan Dogville näennäisen demokraattinen, mutta muuttuu brutaaliksi totalitarismiksi.

Tätä pohdintaa mielenkiintoisempana koin lopun keskustelun. Elokuva nimittäin paranee luku luvulta ja ajattelu ottaa lisää kierroksia loppua kohden. Filosofiselle kutosvaihteelle siirrytään viimeisessä luvussa, joka huipentuu Gracen ja hänen kylään palaavan rikollisisänsä keskusteluun. Samassa tarinan erinomaisuus kristallisoituu, sillä vihdoin katsoja ymmärtää, mistä elokuvassa lopulta on kyse.

Kamppailu maailmankuvasta

Hänen isänsä on yksilökeskeinen ja näkee ihmisen pahat teot ensisijaisesti yksilön syynä: Ihminen on itse vastuussa tekemästään pahuudesta, ja häntä tulee rangaista siitä. Gracen pako Dogvilleen oli pyrkimys ottaa pesäeroa isään, mutta myös isän edustamaan maailmankuvaan. Hän on isänsä kanssa eri mieltä, ja näyttäisi olevan kannassaan vankkumaton. Vaikka kyläläiset ovat vuoronperään pahoinpidelleet häntä sekä fyysisesti että henkisesti, hän ei voi syyttää kyläläisiä, sillä hehän ovat vain olosuhteiden uhreja. Gracen mukaan yksikään ihminen ei ole läpeensä paha, ja yksilöiden sijaan huomio tulisi kohdistaa ihmisiä muokkaaviin olosuhteisiin ja yhteiskuntiin. Raiskaajat ja murhaajat ovat itse uhreja.

Dogville oli lopulta vain Gracen ajatusrakennelma, nuoren ihmisen myötätuntoinen maailmankuva, joka murenee hänen kohdatessaan ruman todellisuuden. Oliko myötätunto ja muiden ihmisten asemaan asettuminen sittenkin vain itsepetosta? Grace on kiirastulessa kamppaillessaan siitä, millaisena hän näkee maailman ja ihmisen. Onko vastuu sittenkin yksilöllä eikä yhteisöllä?

Mikä saa Gracen mielen lopulta muuttumaan? Osittain sama oivallus, jonka Tom koki aiemmin Gracen auttamana. Grace oli asettanut itsensä muiden yläpuolelle, mutta lopulta havahtuu, että olisi kenties itsekin kyennyt toimimaan kuin kyläläiset. Jos hän olisi ikinä itse toiminut yhtä julmasti, ei hän olisi voinut antaa itselleen anteeksi. Saati hyväksyä perusteluita joiden nojalla vapautti kyläläiset vastuusta. Ajautuminen filosofiseen umpikujaan ja pelottava ajatus siitä, että hän on itse aivan samanlainen kuin muut, saa Gracen hylkäämään kantansa. Siksi hän kostaa Dogvillelle.

Kylän aitoudella ei ole väliä, eikä sillä, tapahtuiko mitään oikeasti. Dogvillen tuhoaminen kuvastaa maailmankuvan muuttumista.

Kamppailuun liittyy myös moraalinen vääntö. Valitako marttyyrimäinen kärsimys vai vallan kahvaan tarttuminen, jolloin itse on kärsimystä aiheuttavana osapuolena? Kumpi tuo ihmisen lähemmäs onnellisuutta? Vai tuoko kumpikaan? Grace tekee valinnan: mieluummin olen vallan kahvassa kuin kärsin itse. Grace palaa häntä koipien välissä isänsä ideologiaan, ja isä saa todeta olleensa ”oikeassa”. Ostiko Grace isänsä arvot ja hylkäsi omansa, koska kohtasi totuuden ihmisyydestä ja järkyttyi, vai siksi, että ei uskaltanut kohdata totuutta itsestään?

Epämiellyttävää, mutta kutkuttavaa

Toisinaan tulee katsottua visuaalisesti mehukkaita ja täyteläisiä elokuvia, joiden toinen toistaan hienommat sommitelmat ja kuvat saavat haukkomaan henkeään. Joskus elokuvan muoto menee sisällön edelle, ja kauniin ulkokuoren alta paljastuu sisällöllinen tyhjiö. Näyttävät kuvat eivät lopulta ole metaforia millekään muulle, vaan lähinnä taitavia teknisiä suorituksia. Dogville on edellä kuvaillun vastakohta.

Itse elokuvaa ei voi kutsua millään tapaa miellyttäväksi. Liki kolmen tunnin pituus yhdistettynä ajoittain raivostuttavan kokeelliseen kerrontaan varmasti saa monet lopettamaan elokuvan kesken.  Se on visuaalisesti yksitoikkoinen, ja etenkin alussa ilmaisutapaan tottuminen tuntuu tuskaiselta. Elokuva kuitenkin luottaa riisuttuun tyyliinsä, on itsevarmasti kaikkea muuta kuin helppo ja lopulta onnistuu ehkä juuri siksi herättämään niin paljon ajatuksia. Karsittu ulkomuoto jättää tilaa tarinan tulkinnalle ja hienoille näyttelijäsuorituksille. Dogville on pikemminkin filosofinen essee kuin elokuva.

Tematiikaltaan se on todella laaja. Elokuvassa esiintyvien kysymysten kirjo on värikäs ja monipuolinen. Laajojen aiheiden sisällyttämisen riski on hukkua omaan kunnianhimoisuuteensa. Elokuva kuitenkin välttää suurimmat sudenkuopat ja saa ajatukset kulkemaan niin, että katselun aikana tekisi mieli kirjoittaa muistiinpanoja. Osa elokuvan filosofisista viesteistä tulee tarjottimella kannettuna. Osa ajatuksista taas jää ilmaan roikkumaan, mikä jättää Dogvillen kummittelemaan päähän päivien ajaksi. Lyhyesti ja ytimekkäästi katselukokemusta voi kuvailla lainaten Tomin sanoja Gracelle: ”It’s been painful, but I think you also have to argue it has been edifying. Wouldn’t you say?”

Teksti: Aaro Taina
Kuvitus: Jessica Eerikas

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s