Mestariteos sorron keskellä

Cannesin kultaisen palmun voittaja kuvaa kidutuksen jäljistä selviämistä tuskallisen voimakkaasti. Kuva: Les Films Pelleas Se oli pelkkä sattuma, ohjaus Jafar Panahi.104 min. K16 Teksti: Petja Vaismaa Ennen kuin puhun itse elokuvasta, taustoitan sitä hieman. Yksi nykyelokuvan suurimmista ohjaajista, iranilainen Jafar Panahi, on tunnettu hänen poliittisista ja kantaa ottavista elokuvistaan, joissa hän kritisoi erityisesti Iranin hallintoa….

Paljaat rakenteet

Lars Von Trierin vuonna 2003 ensi-iltansa saanut Dogville on kuin filmatisoitu teatteriesitys. Elokuva, joka tapahtuu epämääräisissä puoliksi keskeneräisissä lavasteissa. Ensiminuuteilla mielen valtaa hämmennys, ja haluan lopettaa katselun kesken. Eihän tällaista jaksa kolmen tunnin ajan katsoa. Yhdeksään episodiin jaettu elokuva kuitenkin herää henkiin pikku hiljaa ja saa katsojan unohtamaan lavasteiden puuttumisen. Keskeinen teema elokuvassa on valta,…