Kulttuurivinkit

 

Folkhem – Kuolemantähti

Kuva: Youtubemaxresdefault

Tammikuussa julkaistu Kuolemantähti on kuin täydellinen mittatilaustyö kaikille (vasemmistolaisille) valtiotieteilijöille. Kappaleen kertosäkeessä lauletaan 40 vuoden
vaihtoehdottomuudesta, joka alkoi uusliberalistisen politiikan Aatamin ja Eevan, Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin valtakausilla. ”Miksi todellisuus tuntuu simulaatiolta”, ihmettelee Folkhem viitatessaan yhteiskuntateoreetikko Jean Baudrillardin ajatuksiin hyperreaalisesta kulutusyhteiskunnasta, jossa todellisuus ja illuusio ovat sekoittuneet toisiinsa ja siten menettäneet käsitteinä merkityksensä.

Kappaleen yhteiskunnallisuus ei onneksi käänny itseään vastaan. Sanoitukset toimivat eteenpäin soljuvana tematiikkana, eikä niillä ole tarkoitus alleviivata tai julistaa. Toisin sanoen Folkhem ei sorru Palefacen kaltaiseen banaalipoliittiseen kökkötraktorointiin, vaan pysyy asiassa, eli musiikissa.

Kasariretroilu määrittää Kuolemantähden sävellystä. Se on kiiltävän vaivatonta syntikkapoppia, jonka tekijät tietävät, mitä ovat tekemässä. Folkhem on viiden musiikkialan ammattilaisen muodostama tähtikoalitio, johon kuuluvat mm. Ruusujen Alpo Nummelin ja Ultra Bran Joel Melasniemi. Yhtyeen nimeäminen pohjoismaisen hyvinvointivaltion synonyymiksi on tekona sekä sympaattinen että sopivan itsetyytyväinen.

Kuolemantähdessä olisi oikein markkinoituna yhteislaulupotentiaalia, mutta indie levy-yhtiön resurssivaje yhdistettynä epäseksikkääseen namedroppailuun rajaa sen kohdeyleisön lähinnä Helsingin kantakaupunkiin.

Thomas Bernhard – Häiriö

Nimetön (2) Kansi: Iira Oivo

Häiriö (1967) on poikkeus modernismin yksisarvisen Thomas Bernhardin laajassa tuotannossa. Teoksen nimi on suora lupaus sisällöstä. Häiriö ”menee liian pitkälle”, kuten maailmankuulu kirjallisuuskriitikko Marcel Reich-Ranicki sitä hämmästeli ilmestymisvuonna julkaistussa kritiikissään.

Häiriö jakaantuu kahteen osaan, eikä niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Kertoja kiertää lääkäri-isänsä kanssa potilaskäynneillä ympäri Itävallan kalseata vuoristomaaseutua. Tapaamiensa potilaiden psykologinen nurinkurisuus, tummanpuhuva huumori ja estetisoitu vastenmielisyys ovat teemoiltaan tuttua Bernhardia. Viimeisen potilaan, ruhtinas Sauraun päästessä ääneen lukija tajuaa kuitenkin tulleensa höynäytetyksi. Ensimmäiset 80 sivua ovat teekutsuhenkistä läpsyttelyä verrattuna siihen verbaaliseen maavyöryyn, joka ajaa koko aikaisemman tekstin päältä.

Lopputeos on pelkkää Sauraun harhaista monologia, jonka asettelussa Bernhardilainen muotokieli on parhaimmillaan. Ilman välikappaleita poraava assosisaatiovirta jättää hikiseksi. Sauraun sukulaissieluna voi pitää maanisinta Jouko Turkkaa, jonka yhteen lauseeseen mahtui enemmän ajatuksia kuin sanoja.

Saurau käsittelee niin filosofisia, tieteellisiä kuin kulttuurisia kysymyksiä ilman, että käsittelee niitä lainkaan. Bernhard nauraa ruhtinaansa kautta vakiintuneille tavoille ajatella ja käsitteistää todellisuutta. Häiriössä ei silti juututa hölmöön dekonstruktioon. Sen piinaavuus on rakennettu älyllisesti runsailla mielleyhtymillä, jotka hajoavat juuri, kun niistä luulee saaneensa otteen.

Häiriön kanssa umpikujaan on ajautunut toinen itävaltalaiskirjailija, Nobel-voittaja Peter Handke. Handke tiivistää yhteen lauseeseen Sauraun puhetta ohjaavan tyhjyyden ja kokonaisvaltaisuuden : ”Hän puhui aina itsestään niin kuin koko maailmasta ja koko maailmasta niin kuin itsestään”. Ruhtinas Saurautta ja koko Häiriötä voi tulkita kuvaukseksi siitä yleisinhimillisestä epätoivosta, jonka valtaan ajautuu jäsentäessään liikaa sitä, mitä oleminen on.

Natalia Goncharova – näyttely Ateneumissa 27.2.–17.5.2020

Natalja Gontsjarova, by Natalja Gontsjarova Natalia Goncharova: Omakuva keltaisten liljojen kanssa (1907-1908). Tretjakovin galleria. Lähde: Wikimedia Commons

Ateneum, kiitos jälleen! Mainiota František Kupkaa seurannut Helene Schjerfbeck oli latteahko kotimainen valinta, joka kiusallisesti kalpeni HAM:issa esitellyn Ellen Thesleffin taituruudelle. Natalia Goncharovan (1881–1962) kanssa konffetit paukahtavat uudelleen. Näyttelyn teemana on Goncharovan taiteellinen kukoistuskausi aina 1900-luvun alusta 1920-luvulle.

Venäläisen avantgarden suunnannäyttäjiin kuuluva Goncharova on esimerkki taiteilijasta, jolle valittava tyylisuunta on sekä väline että päämäärä. Goncharovan tuotantotapaa kuvaava käsite ”kaikkismi” huomioi osuvasti tämän suveerenia kameleonttimaisuutta. Ajalle keskeisiä tyylisuuntauksia kohdataan, hajoitetaan ja rakennetaan uudelleen ilman, että sorrutaan ilmiselvään kliseilyyn. Yksittäisiin toimintapoihin ei juututa, mutta silti niille ominaisia vivahteita ja logiikoita kohdellaan asiantuntevasti.

Ajan henkeä työnnetään samalla eteenpäin. Goncharova ja taitelijamiehensä Mihail Larionov loivat uusia suuntauksia edellisten päälle ja sisälle. Kubismista ja futurismista ponnahtavassa rayonismissa esineiden lähettämät radioaallot ja röntgensäteet testaavat käsityskykyä. 1900-lukulainen edistysusko on Goncharovan käsissä liikuttavan kiehtovaa. Länsimaista modernismia ja venäläistä kansantaidetta yhdistävä uusprimitivismi on ikonimaalausvaikutteineen ajallisesti rohkeaa ja ajattomasti tyylikkään autenttista. Vuonna 1913 Goncharova totesi läntisen taiteen näyttäneen hänelle yhden asian: kaikki mikä siinä on olennaista, tulee idästä. Helppo uskoa.

Kuvataide ei ollut ainoa Goncharovan ilmaisumuoto. Kuvitukset, muotikankaat, teatterilavasteet ja balettipuvut heijastavat vaikutteiden määrää ja kykyä asetella niistä kumpuavat ideat paikoilleen. Silmäkulman pilkkeestä lähtevä leikki on kaikessa läsnä.

Goncharovalla olisi suomalaiselle kulttuurikentälle paljon opetettavaa hallitusta monipuolisuudesta. Esimerkiksi populaarimusiikin kentällä on jo riittämiin Pyhimyksen ja Vesalan kaltaista sillisalaatti-renesanssia, jossa kumarretaan niin moneen suuntaan, että pohja liukuu alta.

Virusepidemian vuoksi ei ole fyysisesti mahdollista käydä katsomassa Goncharovan töitä, mutta Ateneum on julkaissut Facebookissa ja Instagramissa opastusvideoita näyttelystä.

Teksti: Juho-Eeli Tuori

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s