Täydellisesti hallitun yhteiskunnan utopiana on ruton saastuttama kaupunki, joka on hierarkian, valvonnan, katseiden ja kirjausten läpitunkema, kaupunki, joka pysyy liikkumattomana kaikkialle ja kaikkien yksilöiden ruumiisiin ulottuvan vallan toimesta.

Näin kirjoittaa ranskalaisfilosofi Michel Foucault kirjassa Tarkkailla ja rangaista kuvaillessaan 1600-luvun ruttoepidemian aikana käyttöönotettuja vallan strategioita.

Foucault’n tutkimassa ja ”ruton saastuttamassa” kaupungissa ihmiset määrättiin taudin levitessä koteihinsa. Karanteenista poistuminen oli kielletty kuoleman uhalla. Jokaista katua vartioi alivalvoja, joka piti talojen asukkaille päivittäistä nimenhuutoa. Nimenhuudossa selvisi mahdollisten kuolleiden lukumäärä, jonka alivalvoja kirjasi intendenttejä ja kaupungin virkamiehiä, hänen vartioitaan, varten.

Jokaisen kaupunkilaisen tiedot talletettiin ja tehtävä määriteltiin. Jokainen ihminen yksilöitiin, pakotettiin johonkin tiettyyn identiteettiin. Jokaista tapahtumaa ja kaikkia ihmisten liikkeitä valvottiin herkeämättä. Kaikki kirjattiin ylös.

Kun spitaaliin oli Foucault’n mukaan vastattu vielä terveiden ja sairaiden karkealla kaksijakoisella erottamisella, niin rutto pani liikkeelle hienovaraiset luokittelut, ”yksilöivät jaot” ja alituisen tarkkailun. Poikkeustilassa käyttöönotetut valvonnan muodot pohjustivat näin 1700-luvulla syntynyttä kurinpitoyhteiskuntaa. Jatkuvaan valvontaan ja yksilöintiin perustuva vallankäyttö tuli lopulta yleiseksi vankiloissa, kouluissa, armeijoissa, sairaaloissa ja tehtaissa. Se levisi kaikkialla nousevassa kapitalistisessa yhteiskunnassa.

Arvaatte varmaankin, mihin olen tulossa. Jos ruttoa vastaan taistelu lanseerasi uudenlaisen hallinnan tavan, voi kysyä, millaisen valvontainfrastruktuurin korona kutsuu esiin. Jos rutto edelsi Panopticonia, pyöreää vankilaa, millaisia tarkkailun välineitä koronatilanteessa kehitetään? On kenties mahdotonta antaa täysin osuvaa analyysia tapahtumien keskellä. Joka tapauksessa näyttää siltä, että valvontateknologioiden kehittäminen on ottanut uusia kierroksia koronan aikana.

Valvontateknologioita koronan aikaan

Mennään hetkeksi Kiinaan. Jos maassa lähtee ulkoilemaan ilman hengityssuojaa, voi kärähtää rikkeestä kadun yllä lentävälle dronelle. Jos taas kehon lämpötila on koholla ja sattuu olemaan ulkosalla, on hyvä mahdollisuus tulla poliisin pysäyttämäksi. Kasvontunnistuksen lisäksi poliisien kypäräkamerat mittaavat myös kehon lämpötilaa – sairaiden pysäyttämiseksi tietenkin. Toisaalta kiinalaisia on kehotettu lataamaan sovellus, joka arvioi käyttäjän Alibaba nettikauppaan syöttämän datan perusteella hänen terveydentilaansa ja tartuntariskiään. Valta on siirtynyt ihon alle.

Myös Moskovan viranomaisilla on laaja valvonta-arsenaali käytössään. Sen muodostavat karanteeniin määrättyjen kasvotietokanta ja kasvontunnistuskamerat kaduilla. Katukamerat tunnistavat luvatta uloslähteneet kasvotietokannan datan perusteella.

Tiukentuneen kontrollin tietä kulkee myös Israel. Jos on Israelissa sattunut koronaan sairastuneen kanssa samaan kauppaan edellisellä viikolla, ilmoittaa hallitus tästä tekstiviestitse. Viesti on samalla käsky karanteeniin.  ”Isoveli on täällä”, kirjoitti Omer niminen mies Facebookiin hallituksen oltua häneen yhteydessä. Orwell-viittaus oli paikoillaan.

Israelilaiset eivät ole ainoita, jotka saavat viranomaisilta viestejä tällä hetkellä. Etelä-korealaisille ilmoitetaan tartunnan saaneiden tuntomerkkejä ja henkilökohtaisia tietoja. Kansalaisille voidaan esimerkiksi kertoa, että 43-vuotias mies Nowonin kaupunginosasta on saanut tartunnan, ja että hän oli ollut alueen baarissa kello 23.03 asti (BBC).

Sinänsä ei ole yllättävää, että autoritaarisesti johdetuissa maissa koronaa vastaan taistellaan kaventamalla yksityisyyden suojaa ja leventämällä kontrollin kenttää. Tämänhän me kaikki osasimme ennakoida, eikö niin?

Länsimaiset valvontatyökalut

Nyt kuitenkin Isossa-Britanniassa kehitetään kiinalaisilta lainaavaa seurantalaitetta. Tutkijoiden ja valtion yhteistyössä suunnitellaan mobiilisovellusta, joka mahdollistaisi ihmisten liikkeiden pikkutarkan jäljittämisen. Sovelluksen käyttötarkoitus olisi sama kuin Israelissa: tartunnan saaneen lähelle sattuneiden informointi.

Valvontatyökalun brittiformaatti olisi kuitenkin autoritaarisia esikuviaan demokraattisempi, tutkijat kertovat. Sovellusta suunnittelevat asiantuntijat korostavat, ettei tarkoituksena ole tuoda Kiinan despoottisia valvontamalleja Eurooppaan. Sovellukseen liittyminen olisi vapaaehtoista.

Samaan aikaan Yhdysvalloissa hallitus neuvottelee teknologiayritysten, kuten Facebookin ja Googlen, kanssa älypuhelimien paikkatiedon hyödyntämisestä taistelussa koronaa vastaan. Hallitus haluaisi tarkkailla esimerkiksi sitä, pysyvätkö ihmiset turvallisen välimatkan päässä toisistaan. Yhdysvaltojen hallitus on kieltänyt keräävänsä tietokantaa ihmisten liikkumisesta.

Länsimaista ainakin myös Saksassa on kehitteillä uusi paikkatietoihin perustuva valvontasovellus, johon inspiraatiota haetaan Etelä-Korean mallista.

Paikkatietojen tallentamisessa ei sinänsä ole tietenkään mitään uutta. Monet sovellukset käyttävät tälläkin hetkellä paikkatietojamme erilaisiin tarkoituksiin. Ne auttavat meitä löytämään ravintolaan, tilaamaan taksin ja tarjoavat säätietoja siellä missä olemme. Tätä dataa myös myydään mainostajille. Yhtä lailla sekä valtiot että yritykset ovat keränneet vuosien ajan biometrista dataa: valtiot sormenjälkiä ja kasvokuvia passeista, yritykset sydämen lyöntitiheyttä ja unen laatua aktiivisuusrannekkeista.

Teknologiajättien tiedonkerääminen on jo pitkään näyttäytynyt uhkana yksityisyyden suojalle ja demokratialle. Viimeistään Cambridge analytica -skandaali osoitti datan varastoinnin ongelmat. Tätä taustaa vasten on tuskin kenenkään mielestä vähemmän huolestuttavaa, jos valtiot saavat väkivallan monopolin kylkeen yksityiskohtaiset tiedot kansalaistensa liikkeestä. Vielä huolestuttavammalta kuulostaa ajatus hallituksesta, joka jatkuvasti analysoi dataa kansalaistensa kehojen lämmöstä ja sydämen sykkeestä. Paitsi tartuntaketjujen jäljittämiseen, paikkatietoja ja biometrista dataa voidaan käyttää hyvin esimerkiksi poliittisten vihollisten kiinniottamiseen. Kirjassaan 21 oppituntia maailman tilasta populaarihistorioitsija Yuval Noah Harari kuvittelee, mitä hallitsijat voisivat tehdä erittäin sofistukoituneilla biometrisen datan analyysivälineillä:

Jos [Pohjois-Korean] kansalainen katsoisi Kim Jong-unin kuvaa ja biometriset anturit havaitsisivat suuttumuksesta kertovia merkkejä (verenpaineen kohoamista ja lisääntynyttä aktiivisuutta mantelitumakkeessa), kansalainen olisi jo seuraavana aamuna pakkotyöleirillä.

Poikkeustilan uutena normaalina

Ankarat valvontamenetelmät voivat tietysti olla hyödyllisiä viruksen pysäyttämisessä, eikä niitä ole nytkään otettu käyttöön vallan pönkittämisen vuoksi. Olemme ehkä poikkeusoloissa halukkaita luopumaan yksityisyydestä terveyden takia. Mikäs siinä. Ongelmana vain on, että poikkeustiloilla on tapana jäädä päälle, ainakin osittain. Esimerkkejä on lukemattomia.

9/11 WTC-iskut sysäsivät liikkeelle kaikkien aikojen vakoilujärjestelmän kehityksen. Kiireesti iskun jälkeen Yhdysvalloissa ajettiin läpi Patriot Act -laki ja perustettiin Kotimaan turvallisuusvirasto (Homeland security). Viranomaisten valtuuksia laajennettiin ja valvontateknologian kehityksen rahahanoja höllennettiin. Terroristin leimoja alettiin huiskia myös viattomien otsille. Kokonaan uuden globaalin valvonnan infrastruktuurin paljasti lopulta Edward Snowdenin vuodot, jotka todistivat muun muassa ihmisten puhelintietojen laajamittaisesta urkinnasta.

Kaikista rajuin esimerkki poikkeustilan normalisoitumisesta on kuitenkin keskitysleirien synty. Leirit perustettiin schutzhaftiin (suojaan ottoon) vedoton. Periaate oli peräisin Preussin piiritystilaa koskevasta poikkeuslaista. Schutzhaftin nojalla poliittiset viholliset saatettiin ”ottaa suojaan”, ja keskitysleirit perustaa puuttumatta rikos- tai vankilalainsäädäntöön. Vastuu leireistä ojennettiin suoraan SS:lle. ”Leiri on tila, joka avautuu, kun poikkeustilasta alkaa tulla sääntö”, kirjoittaa keskitysleirejä poikkeustilan näkökulmasta analysoinut italialaisfilosofi Giorgio Agamben teoksessa Keinot vailla päämäärää.

Mutta oletetaan hetki, että kaikki koronan aikana käyttöön otetut valvontateknologiat todella heitetään poikkeustilan mukana romukoppaan, kun virus on selätetty. Jos ei Kiinassa ja muissa totalitaarisissa maissa, niin saatamme uskoa näin tehtävän Briteissä, Yhdysvalloissa ja Saksassa, ainakin täällä lännessä. Vaikka näin olisi, on vaikea varmistaa, että kerran kerätty data on todella hävitetty, kertoo Georgetown Law yliopiston professori Matt Blaze New York Timesille. Dataa saattaa tahattomastikin jäädä jonnekin tietokoneen syövereihin.

Koronan jälkeen

Palataan Foucault’n analyysiin. Ruttoon varautumisen mekanismit osoittivat vallanpitäjille ja oikeustieteilijöille ”täydellisesti hallitun yhteiskunnan” utopian. Foucault arvelee, että ruton saastuttama kaupunki jäi kummittelemaan tulevan yhteiskunnan tienraivaajien mielikuvitukseen poikkeustilan ja siihen liittyneiden valvontamekanismien fyysisen tosiasian kadottua:

Saadakseen oikeudet ja lait toimimaan pelkästään teoreettisesti oikeustieteilijät asettuivat mielikuvituksessaan luonnon tilaan ja taas nähdäkseen, millaista oli käytännössä täydellisten kurinpitojärjestelmien toiminta, hallitsijat hahmottelivat mielessään ruttotilanteen.

Poikkeustilan aikana kehitetyt valvonnan menetelmät, eivät koskaan katoa kokonaan, vaikka itse tekniset rakenteet purettaisiin. Vähintäänkin ne jättävät hallitsijoille mallin, kaavoituksen ja utopian siitä, millainen kontrollin kiristysnauha on tarpeen tullen mahdollista kietoa yhteiskunnan ympärille. Tällainen tarve voidaan tietysti oikeuttaa esimerkiksi uusien epidemioiden ennaltaehkäisyyn vedoten.

Teksti: Eero Lipponen