Pakolaisleirien saaristo

Yle uutisoi otsikolla (14.1.) ”Yksikin päivä täällä on lapsille vahingollinen“. Uutinen koski Euroopan suurinta pakolaisleiriä, Lesbos-saaren Moriaa. Kolmelle tuhannelle ihmiselle suunnitellulla Morialla oli helmikuun alussa yli 19 000 siirtolaista jumissa. Leiri leviää rajojensa yli. Asuinsijaa etsitään niin sanotusta “oliivilehdosta”.

Monilla ei ole telttakankaan riepua, saati sitten kattoa päänsä päällä. Pahvista taitellaan suojia. Yö tuo mukanaan vilun, ja tappelun äänet pitävät asukkeja hereillä. Ainakin kaksi ihmistä kuoli alkuvuodesta puukotukseen.

Myös ruuasta ja juomasta on puutetta. Raskaana olevat naiset ja yksinhuoltajaäidit joutuvat odottamaan tuntikausia ruokajonoissa. Usein paikalta lähdetään nälkäisinä. Viime marraskuussa yhdeksän kuukautta vanha vauva kuoli leirillä nestehukkaan.

Inhimillisesti kestämättömät olosuhteet aiheuttavat psyykkisiä oireita. Lääkärit ilman rajoja -järjestö on raportoinut itsemurhayrityksistä. Nuorimmat äärimmäistä ratkaisua yrittäneistä ovat vasta lapsia.

Vuonna 2019 uudelleen lisääntynyt siirtolaisten liike on nostanut leirien tilanteen jälleen uutisotsikoihin. Lisäksi keskustelua on herättänyt Kreikan hallituksen suunnitelma siirtää ylikansoitettujen leirien asukit mantereelle, jossa heitä odottavat vankilamaiset laitokset.

Guantanamoon ja jopa keskitysleireihin verrattu Moria on Pakolaisleirien saaristo vuoden 2015 ”pakolaiskriisiä” seuranneen EU-rajapolitiikan tulos.

 

”EU jäsenmaiden poliittinen eliitti oli Angela Merkelin johdolla junaillut Turkki -sopimuksen tavanomaisen demokraattisen päätöksentekoprosessin ohi.”

 

merkel.erdogan

Leirien synty

Vuonna 2015 EU perusti niin kutsutun hotspot-järjestelmän tukeakseen ”pakolaiskriisin” kuormittamia Italiaa ja Kreikkaa: kyseisten maiden rannikkoseuduille ja saarille kyhättiin käsittelykeskuksia saapujien rekisteröimistä varten.

Siirtolaisten määrästä hätääntynyt EU teki Turkin kanssa pakolaissopimuksen maaliskuussa 2016. Sopimuksessa päätettiin käytännöstä, jonka nojalla kaikki Turkista Kreikkaan paperittomana tulleet voidaan välittömästi palauttaa takaisin Turkkiin. EU:n pyrkimyksenä oli estää turvaa ja parempaa elämää etsivien ihmisten liike. EU-maksoi järjestelystä Turkille kolme miljardia euroa.

Heti alusta alkaen sopimus sai osakseen ankaraa kritiikkiä. Kolme turvapaikanhakijaa vei kyseisen sopimuksen EU:n tuomioistuimeen, koska katsoivat sen rikkovan joukkokarkotus- ja palautuskieltoa. Tuomioistuin vastasi, ettei se voi puuttua EU-Turkki -sopimukseen, koska kyseessä ei ole juridinen päätös. Mitään lakia sopimuksesta ei ollut olemassa. EU- jäsenmaiden poliittinen eliitti oli Angela Merkelin johdolla junaillut Turkki-sopimuksen tavanomaisen demokraattisen päätöksentekoprosessin ohi.

Hotspot-järjestelmä mullistui sopimuksen myötä. Käsittelykeskuksista tuli säilöönottokeskuksia. Hotspotteihin 20.3.2016 jälkeen saapuneiden ihmisten liikkuminen eteenpäin on estetty. Ihmiset ovat pakotettuja odottamaan saarella sen aikaa, kun viranomaiset punnitsevat heidän kohtaloaan. Viranomaisharkinta koskee kahta vaihtoehtoa: siirtolainen joko karkoitetaan Turkkiin tai hänet siirretään Kreikan turvapaikkaprosessiin. Hotspotien läpi kulkenut ihmisvirta on pysäytetty. Valtavat määrät ihmisiä odottavat päätöstä paikoillaan. Leireillä odotus voi kestää jopa kaksi vuotta.

Muutosta leirien tilassa kuvaa hyvin tutkija Angeliki Dimitriadin haastatteleman syyrialaisen siirtolaisen kommentti: ”Jos vain olisin tullut ensimmäisellä veneellä. En olisi enää täällä. Minun veljeni tuli ensimmäisellä veneellä, hän on nyt Thessalonikissa.” Ensimmäinen vene oli lähtenyt ennen kuin EU-Turkki -sopimus pantiin toimeen. Veli oli päässyt nopeasti mantereelle. Sen sijaan myöhemmällä veneellä matkustanut haastateltu oli jäänyt jumiin. Hän oli saarella yhä yli kolme kuukautta myöhemmin.

Ylitäysillä leireillä valitsevat helvetilliset olosuhteet ovat siis seurausta EU:n rajapolitiikasta. Leirit ovat tulos onnistuneesta yrityksestä estää ihmisten liikkuminen. EU-eliitti onkin pitänyt Turkki-sopimusta menestyksekkäänä.

Toki leirien paisumista vuoden 2019 aikana selittää myös muuttoliikkeen uudelleen kiihtyminen. Leirien täyttyminen ei kuitenkaan ole mikään vuoroveden kaltainen luonnonilmiö. Jos ihmiset olisi päästetty kulkemaan saarien läpi, ei katastrofaalista ihmisoikeustilannetta olisi syntynyt. Tässä yhteydessä on huomattava myös, että siirtolaisten määrä Morialla nousi korkeimmaksi nimenomaan vuoden 2019 aikana eikä vuonna 2015, jolloin saapujia Eurooppaan oli valtavasti enemmän.

”Suvereeni valta ei nykyään putoa Zyklon B -kanisterissa kaasukammioon. Pikemminkin se esittelee itseään kuolemaan jättämisen käytännöissä.”

 

Michel Foucault ja valtiorasismi

Moria.pyykit”[K]uinka näin voidaan menetellä Euroopan union alueella”, pohti Morialla avustustyötä tehnyt fysioterapeutti Mia Hirtiö Ylelle 16.11.2019. Kommentti koski leirin epäinhimillisiä olosuhteita. Vastaavan kysymyksen voisi esittää myös EU:n tukemista Libyan säilöönottokeskuksista tai tuhansista Välimereen hukkuneista siirtolaisista. Jos EU:n rajapolitiikasta kysyttäisiin viime vuosisadan ehkä merkittävimmältä poliittiselta ajattelijalta, ranskalaisfilosofi Michel Foucault’lta, hän luultavasti pitäisi Unionin strategiaa hyvinkin loogisena.

Vuonna 1976 Foucault piti Collège de Francessa luennon Vaalia elämää ja antaa kuolla: rasismin synty (Tiede ja edistys 4/06). Esitelmässään hän kytki valtiorasismin synnyn länsimaisen vallankäytön kehitykseen. Vielä 1700-luvun puolivälissä valta ilmaisi itseään makaaberissa kidutusnäytelmässä. Esimerkiksi näin: tuomittua kidutetaan pihdeillä, haavoja poltetaan rikillä ja lopuksi hänet revitään hevosvoimin kappaleiksi (Tarkkailla ja rangaista). Tätä Foucault kutsuu suvereeniksi vallaksi, vallaksi päättää elämästä ja kuolemasta. Käyttäen kidutusta välineenään suvereeni kosti alamaisen rikoksen, joka ymmärrettiin suorana hyökkäyksenä hallitsijaa vastaan. Torilla kaikuvat tuskanhuudot ja armon anelut todistivat kuninkaan voitosta.

Nykyään meitä ei kuitenkaan ensisijaisesti hallita väkivallalla tai sen aiheuttamalla pelolla. Senaatintorilla eivät perjantaisin pyöri teilipyörät emmekä kompastu jalkapuihin kadunkulmissa. Sen sijaan törmäämme kaikkialla elämän vaalimisen ja lisäämisen käytäntöihin: Saamme tietää, että geeneillämme saattaa pian olla tili biopankissa. Kuulemme isällisen kehotuksen painaa palkeita ”synnytystalkoissa”. Näitä elämää (bios) voimistavia, tehostavia ja virtaviivaistavia vallan käytäntöjä Foucault nimittää yleisesti biovallaksi. “Elämänvalta” toimii laajan terveydenhuoltojärjestelmän kaltaisten hyvinvointivaltiollisten instituutioiden kautta. Sen tavoitteena on vahvistaa kansakunnan elinvoimaa, tuottaa kunnokkaita työntekijöitä ja edistää kansainvälistä kilpailukykyä. Vallankäytön historiallinen muodonmuutos voidaan vetää yhteen seuraavasti: miekkaansa heiluttava Leviathan on vaihtunut laumaansa kaitsevaan paimeneen, teloituslava terveyskeskukseen ja piinapenkki sairaalasänkyyn.

Tästä huolimatta suvereeni valta ei ole kokonaan hävinnyt. Foucault esittää oleellisen kysymyksen: Jos ja kun biovalta on syrjäyttänyt suvereenin vallan länsimaiden hallitsemisen paradigmana, millä tavoin biovaltaan tukeutuva valtio voi oikeuttaa suvereenin valtansa tappaa? Vastaus: rasismin kautta. Foucault määrittelee valtiorasismin seuraavasti: ”Ensinnä kin se [rasismi] on keino luoda leikkaus elämän kentälle, josta valta on alkanut huolehtia: leikkaus sen välillä, minkä täytyy elää ja minkä tä ytyy kuolla.”

Rasismi siis erottelee biovallan kohteet suvereenin vallan kohteista. Foucault’lle Natsi-Saksa on tämän periaatteen äärimmilleen vienyt yhteiskunta. Natsismi vei äärimmilleen oman arjalaisen rotunsa vaalimisen ja voimistamisen. Äärimmilleen se vei myös rasismin ja suvereenin väkivallankäytön. Natsismi käytti rasismia voidakseen eliminoida “heikomman aineksen”, eli ne ihmiset, joiden katsottiin uhkaavan arjalaisen väestön puhtautta ja terveyttä. Kolmas valtakunta kietoi biovallan ja suvereenin vallan yhteen periaatteessa ”muiden on kuoltava, jotta me voimme elää mahdollisimman paljon”.

Tappaminen ”elämän aikakaudella” ei kuitenkaan tarkoita vain kaasukammioita ja keskitysleirien kauhuja. Foucaul’t kirjoittaa:

Kuoleman tuottamisella en tarkoita ainoastaan suoria murhia, vaan myös kaikkia epäsuoria murhia: kuolemalle altistamista, joidenkin kuoleman riskin moninkertaistamista tai yksinkertaisesti poliittisia murhia, karkotuksia, hylkäämisiä ja vastaavia.

Jos rasismi tekee ”leikkauksen” elämän kenttään erotellen biovallan kohteet suvereenin vallan kohteista, ilmenee suvereeni valta nykyään juuri kuolemalle altistamisessa ja kuoleman riskin moninkertaistamisessa. Suvereeni valta ei nykyään putoa Zyklon B -kanisterissa kaasukammioon. Pikemminkin se esittelee itseään kuolemaan jättämisen käytännöissä: hengenvaarallisille leireille sekä säilöönottokeskuksiin sullomisessa tai siinä välinpitämättömässä eleessä, jolla ihmiset jätetään Välimereen hukkumaan.

Juuri biopoliittinen valtiorasismi selittää tilannetta, missä EU laittaa rahaa kansalaistensa tupakoinin ja ryyppäämisen kaitsemiseen samaan aikaan, kun Morian leirillä lapset ripuloivat ja oksentelevat olemattoman hygienian tähden. Se selittää, miksi valkoisia nuoria naisia painostetaan kestävyysvajeen nojalla lisääntymään, vaikka Välimeren aallot huuhtovat kuolleita siirtolaislapsia rantaan. Tällä tavalla on ratkaistu ”ylimääräisten” ja ”väärän väristen” ihmisten ongelma, ja eristettu EU:n rajojen sisälle elämä, josta pyritään uuttamaan voimia pääoman käyttöön. ”HEALTH IS THE GREATEST WEALTH”, julistaa eräs EU komission “terveysstrateginen” nivaska.

”Biopoliittinen valtiorasismi selittää sen, miksi valkoisia nuoria naisia painostetaan kestävyysvajeen nojalla lisääntymään, vaikka Välimeren aallot huuhtovat kuolleita siirtolaislapsia rantaan.”

 

Kamppailun mahdollisuus

Foucault’n mukaan ”biovallan ilmaantuminen on kirjannut rasismin sisään valtion mekanismeihin” niin, ”ettei ole juurikaan sellaista modernin valtion tointa, joka ei jollakin hetkellä, jollain rajalla ja jossain olosuhteissa liittyisi rasismiin.” Elämää suojeleva valtio on Foucault’lle väistämättä rasistinen. Se väistämättä hierarkisoi elämää ja elämän muotoja. Ei ole myöskään mitään syytä olettaa EU:n olevan tässä suhteessa erilainen. Foucault’laisesta näkökulmasta valtioiden ja EU:n tuomitseminen moraalittomasta rajapolitiikasta onkin hyödytöntä. Nimittäin jos valtioiden (ja EU:n) biopoliittiseen järjestykseen on ”kirjattu” rasismi, on yhtä tyhjän kanssa valistaa vallanpitäjiä. On turhaa vedota heidän helliin tunteisiinsa, turhaa odottaa katumusta ja kääntymystä.

Foucault’n tutkimus ei siis tarjoa kädenlämpöistä illuusiota ihmisoikeuspuheen alla taipuvasta vallasta. Sen sijaan hänen analyysinsä kannustaa meitä etsimään toisenlaisia toiminnan muotoja. Mikäli valtioon tai Euroopan unioniin vetoaminen on turhaa, on toivoa etsittävä toisaalta. On suunnattava katse kansallisvaltiosta (tai EU:sta) riippumattomaan järjestäytymiseen, siihen, miten ympäri Eurooppaa erilaiset yhteiskunnalliset ryhmät muodostavat instituutioita autonomisesti. Muutama esimerkki elämän järjestämisestä ei-valtiollisella alueella: Ateenan Exárcheian kaupunginosa, jossa aktivistit ja siirtolaiset asuttavat vallattuja taloja. Helsingissä, Turussa, Lahdessa, Tampereella ja Joensuussa vapaaehtoisvoimin pyörivä Global Clinic, joka tarjoaa paperittomille terveydenhuoltoa. Afganistanilaisen Zakria Farzad aloitteesta Morialle perustetut koulut.

Teksti: Eero Lipponen

pelastusliivejä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s