Mitä tapahtui poliittisille unelmille, Tuomas Nevanlinna?

Teksti: Juho-Eeli Tuori

Kuva: Tuomas Nevanlinna

 

tuomasnevanlinnafb

 

Tuomas Nevanlinna on 59-vuotias, filosofisesti suuntautunut kirjoittaja ja suomentaja. Nevanlinnan kolumneja, esseitä ja pakinoita on julkaistu jo 1980-luvulta lähtien useilla eri alustoilla, kuten HS:n Nyt-liitteessä ja Ylen kulttuuricocktailissa. Yksittäisten kirjoitusten lisäksi Nevanlinna on julkaissut kaksi esseekokoelmaa, yhden lastenkirjan sekä suomentanut muun muassa Roald Dahlin lastenromaanin Iso kiltti jätti. Silti Nevanlinna on monelle tutuin radiosta. Jukka Relanderin kanssa vuosina 2001-2016 Radio Helsingissä esitetty keskusteluohjelma Tukevasti Ilmassa oli parhaimmillaan niin näkyvä filosofis-intellektuaalinen ilmiö, että suosittu Ketonen & Myllyrinne -huumoriohjelmakin parodisoi kaksikon maneereja kokonaisen sketsin verran.

 

Nevanlinna on tehnyt myös ”oikeita töitä” päätoimittamalla kulttuurilehtiä, päivystämällä Kriittisen korkeakoulun toiminnanjohtajana ja opettamalla Kuvataideakatemiassa. Tämä yhteiskunnallisesti monipuolinen ajattelija teki hiljattain yllätyskäännöksen lähtemällä tarkkailijan paikalta mukaan puoluepolitiikkaan. Keväällä 2019 Nevanlinna asettui ehdolle sekä eduskunta- että eurovaaleissa Vasemmistoliiton listalta, tulematta kuitenkaan valituksi.

 

Keväällä osallistuit ensimmäistä kertaa edustukselliseen politiikkaan. Miltä tuntui siirtyä päivänpolitiikan ulkopuolelta kuvaamaasi ”niukkuuden maailmaan, jossa ei voi sanoa, tehdä tai ehdottaa ihan mitä tahansa”?

 

Käyttämäni vertauskuva liittyy laajemmin filosofian ja esseistiikan aloihin, joissa työskennellään, ajatellaan ja kirjoitetaan virtuaalisessa tilassa. Siellä puhutaan mahdollisuuksista, perimmäisyyksistä: asioista jotka eivät ole välittömästi olemassa tai toteutumassa. Päivänpoliittinen puhe on rakentunut toisella tavalla. Vaikka politiikkoja syytetään ja epäillään lupailemisesta, niin varsinkin Vasemmistoliitolle aina esitetään kysymykset ”mistä rahat” ja ”minkä kustannuksella”, eli se koko keskusteluavaruus on politiikassa niukka ja äärellinen.

 

Filosofiahan ei ole empiirinen tiede. Olen aina seurannut politiikkaa tästä virtuaalisesta näkökulmasta ja yrittänyt kaivaa sen puolen sieltä esiin. Monista päivänpoliittisista yksityiskohdista, kuten eläkeläisten raippaverosta, mulla ei ole ollut hirveän tarkkaa käsitystä. Ehdokkuuteni oli siis samalla opintomatka päivänpolitiikan empiriaan.

 

Tämä teki vaalipaneeleihin osallistumisesta jossain määrin jännittävää. Mulla ei ole ollut mitään virkaa yliopistolla, mutta kyllä mulla akateeminen mielenlaatu tai yliminä on, eli kaikki mistä puhuu pitää tietää tosi tarkkaan. Vaalipaneeleissa tuli kuitenkin eteen kysymyksiä, joissa joutui lähinnä tarkastamaan puoluelistasta, miten tästä ajatellaan.

 

Asioiden moninaisuus, vaikeus ja verrattain lyhyt (vajaan vuoden) perehtymisaika tekivät minusta ehkä liiankin varovaisen. Pääideana ehdokkuudessani oli puhua eri tavalla politiikasta ja tuoda puheen tasolla näitä virtuaalisia mahdollisuuksia esiin. Parlamentaarisen politiikan vaikutusmahdollisuudet moniin perustaviin asioihin on kansainvälisten paineiden ja luottomarkkinoiden kiristysvallan vuoksi aika pienet. Sen rajoitteet huomioiden yksi suuri tehtävä poliitikoilla olisi puhua politiikasta uusin ja erilaisin tavoin. Sitä lähdin alunperin ehdokkuudellani hakemaan.

 

Ties kuinka kauan on puhuttu vasemmiston kriisiytymisestä. Millaista vasemmistopolitiikkaa haluaisit nähdä tulevalla vuosikymmenellä?

 

Tarvittaisiin laajempaa perspektiiviä, ei niinkään laajempia tavoitteita. Nämä kaksi asiaa usein sekoitetaan. Jos välittömässä näköpiirissä ei ole vallankumousta tai kapitalismin mullistumista, niin saman radikaaliusasteen asioista ei tulisi puhua ollenkaan. Tämä on virhepäätelmä.

 

Työväenliikkeen sankarilliset vuodet päättyivät noin vuonna 1980, jolloin reaalisosialismin ja sen kansainvälisen legitiimiyden alamäki alkoi myös vasemmiston sisällä. Samaan aikaan tapahtunut hyvinvointivaltion haastaminen ja kriisiytyminen saivat huippunsa 1990-luvun alussa Neuvostoliiton romahtaessa. Varsinkin kommunistien keskuudessa, mutta myös sosiaalidemokraattisessa siivessä, oli sankarillisina vuosina laajempi horisontti, iso teoria. Marxismi oli maailmankatsomuksen asemassa tarjoten vastauksen lähes kaikkiin kysymyksiin. Oli käsitys historiasta ja työväenluokan osuudesta sen sisällä.

 

En kaipaa takaisin näitä puolistalinistisia ideoita, joilla ei ole mitään uskottavuutta nykypäivänä. On silti syytä kiinnittää huomioita siihen, että ne saivat aikaan tiettyjä juttuja. Sillon kun tehtiin päivänpoliittisia päätöksiä, ne pystyttiin sijoittamaan laajempaan kehykseen, joka antoi niille mielen, ja ne olivat osa isompaa kamppailua. Konkreettisia ratkaisuja arvioitiin tätä laajempaa näkemystä vasten, että edesauttavatko ne sitä vai eivät. Se sai myös puskemaan toivottomilta näyttävissä tilanteissa, jolloin ”realiteeteille” ei annettu heti periksi.

 

En kaipaa takaisin näitä puolistalinistisia ideoita, joilla ei ole mitään uskottavuutta nykypäivänä. On silti syytä kiinnittää huomioita siihen, että ne saivat aikaan tiettyjä juttuja.

 

Tämän virtuaalisen kehyksen loppuminen typisti aika äkkiä vasemmiston meiningin. 1990-luvun puolivälin sosialidemokratia oli pikemminkin uusliberalismin normalisointia kuin kääriytymistä vasemmistopolitiikkaan. Laitavasemmisto oli enimmäkseen sormi suussa ja kannatus heikompaa kuin nykyään. Historiallista tilannetta ei voi korvata, mutta se tulisi tiedostaa.

 

Tavallaan olemme samanlaisessa tilanteessa kuin työväenliike oli 1800-luvun alussa. Kaikki tavat puhua politiikasta ja kaikki olemassa olevat eturyhmät olivat silloin 1700-luvulta peräisin, ja ne asetelmat liittyivät Ranskan vallankumouksen välisiin vastakkainasetteluihin. Sen aikainen poliittinen puhe oli säätymäisten luokkien intresseistä kumpuavaa. Oli porvaristo, vanha aatelisto ja niiden ulkopuoliset kvasisäädyt. Työväenluokalla ei ollut tässä vaiheessa paikkaa poliittisessa systeemissä tai puhetapoja artikuloida näkökulmiaan. Myöhemmin nousi esiin chartismi, utopiasosialismi ja Marx, joka läväytti tämän ison kuvion pöytään. Me ollaan nyt kierretty tämmöinen kehä ja päädytty tavallaan takaisin alkupisteeseen.

 

Vasemmiston uusi perspektiivi ei voi olla mikään yksi asia, vaan tietoisuutta ja keskustelua siitä laajemmasta kehyksestä. Siksi mä oon tutkinut näitä vallitsevia utopiakeskusteluja juuri tästä näkökulmasta, enkä siitä, mikä yksittäinen utopia me valitaan kannatettavaksi tai toteutettavaksi. Pelkkä tietoisuus ja jatkuva keskustelu siitä, että toisenlainen maailma on mahdollinen, värittää politiikan teoriaa aivan uudella tavalla.

 

Olet useasti puhunut ”työväenluokan varjoista” viitatessasi nykyiseen oikeistopopulistiseen liikehdintään niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Mitä tarkoitat näillä varjoilla?

 

Empiirinen havainto, joka kiinnittää heti huomiota, on se milloin oikeistopopulismiksi tai jopa äärioikeistoksi kutsuttu Pandoran lipas tuli ensimmäistä kertaa Euroopan poliittiselle näyttämölle. Empiirinen korrelaatio tässä on se, että tämä liittyy tarkalleen työväenliikkeen hajoamisen ja vaikutusvallan menettämisen vuosiin. Niiden jälkimainingeissa alkoi koko uuden populistisen liikkeen nousu. SMP:stä voidaan puhua, mutta se oli maalaispopulismia. Tämä uusi liikehdintä alkoi 1990-luvun puolivälin jälkeen Euroopan unioniin liittymisen ja sosiaalidemokraattien valtaannousun yhteydessä. Clinton Yhdysvalloissa, Schröder Saksassa, Blair Englannissa, Lipponen
ja Ahtisaari Suomessa. Suurten länsimaiden ja piskuisen Suomen johtajat edustivat tätä samaa linjaa, jossa ei ollut tietoakaan ay-liikkeen merkityksestä tai vanhojen vasemmistopuolueiden yhteydestä siihen, vaan niistä pyrittiin juuri eroon. Uuden oikeiston nousu alkaa tästä.

 

Halla-aho on uusliberaali kalkyloija, joka sanoo sen, mitä liberaalit eivät kehtaa sanoa:
kaikelle lasketaan hinta, paitsi kirkkoslaavin tutkijoille.

 

Siinä mielessä sen alkusyy on vasemmalla eikä oikealla. Tuntuu hassulta sanoa näin, kun se nimenomaan tulostuu uutena oikeistona. Se lähtee vasemmiston kriisistä ja sen keskeisten ajattelutapojen ja instituutioiden hajoamisesta. Tässä yleisessä mielessä se on varjo. Jos ajattelee tarkemmin niitä teemoja, joita on oikeistopopulismissa, ne on sellasia teemoja jotka ovat aina olleet työväenluokan toiminnassa mahdollisina ajattelutapoina olemassa. Vasemmistolainen työväenliike onnistui aiemmin tukahduttamaan tai kanavoimaan ne rakentavasti. Yksi esimerkki on herraviha sekä kapitalisteja että poliittisia päättäjiä kohtaan, mikä on täysin ymmärrettävä asenne.Työväenliikkeessä tämä herraviha osattiin kanavoida johonkin sellaiseen ”taistellaan paremman maailman puolesta kollektiivisesti ja blaa blaa blaa” -kuvioon ja kaunan tuhoisimmat muodot pystyttiin estämään.

 

Asiat ovat muuttuneet siten, että Perussuomalaisten nykyinen varjo ei enää niinkään ole työväenliike, vaan pikemminkin uusliberalismi. Soini oli välittäjä Vennamon ja Halla-ahon välillä. Halla-aho on uusliberaali kalkyloija, joka sanoo sen, mitä liberaalit eivät kehtaa sanoa: kaikelle lasketaan hinta, paitsi kirkkoslaavin tutkijoille.

 

Kirjoitit vuonna 2002 jälkisanat ranskalaisfilosofien Philippe Lacoue-Labarthen ja Jean-Luc Nancyn teokseen Natsimyytti. Pohtiessasi siinä totalitaristisen järjestelmän rakentumista käytät apunasi filosofi Hannah Arendtin ajatuksia. Löydätkö Arendtin 1950-luvun totalitarismianalyysista käyttökelpoista sisältöä hahmottamaan 2010-luvun ääriajattelua?

 

Arendthan on mahtava ja sitä kannattaa lukea. Eräässä mielessä poliittinen filosofia kuoli jo viimeistään 1700-luvulla. Arendtin yhtäaikaisena voimana ja heikkoutena oli yritys elvyttää poliittisen filosofian näkökulma 1900-luvulla. Siitä tulee viime kädessä kuitenkin liberaalia yhteiskuntafilosofiaa, mikä näkyy siinä totalitarismi-kirjassakin. Siinä on koko ajan Stalinin ja Hitlerin symmetria, vaikka ne olivat juuri virtuaaliselta kantilta täysin eri hahmoja. Empiirisesti Stalin saattoi olla paljon pahempi ja synnytti myös täysin erilaisia vastarinnan muotoja.

 

Onko totalitarismi sellainen asia, mitä kukaan ohjelmallisesti kannattaa? Marxilaiset eivät sitä kannattaneet, se on aivan selvä asia. Totalitarismi-termi taitaa olla Mussolinin ajan keksintöä Italiassa, jossa sillä oli jonkinlainen myönteinen kaiku siinä piirissä. Sehän ei tarkoittanut tätä Arendtin jälkikäteen analysoimaa totalitarismia. Veikkaisin, että sen mallina oli totaalisen mobilisaation idea, joka oli ensimmäisen maailmansodan ajalta tuoreena ihmisten mielissä. Ihmisten totaalinen liikekannallepano ja sen “ratas koneistossa” -tyylisen kokemuksen jonkinlainen estetisointi, jossa yritetään uittaa vanhan kunniasodan ilmapiiriä uuden totaalisen sotakoneiston sisään. Varhaisessa natsismissa oli tällaista ideaa. Moderniin ja sekulaariin, sotakoneistoksi paljastuneeseen koneistoon tuotiin tällainen kunnia- ja uhrikieli ja vanhat rituaalit panssariksi traumaattisuutta vastaan, joka tähän sodan kokemukseen liittyi.

 

Kyllähän ne Arendtin kuvaamat lähtökohdat on jossain määrin olemassa. Joskin siinä on vähän sellaista epämääräistä amerikkalaista sosiologiaa, jossa nämä atomisoidut massayhteiskunnat on ok, mutta kyllä musta vaaditaan vähän täsmällisempiä käsitteitä. Jos nyt hyväksytään ne Arendtin käsitteet, niin totta kai ne ainekset on olemassa. Mä en siitä tekis vielä sitä johtopäätöstä, että meidän kannattais sitä totalitarismia tässä ensimmäisenä pelätä. Mä mielummin puhuisin fasismista, vaikka se on tunnetusti myös erittäin epämääräinen termi. Joko se tarkoittaa vaan Hitleriä tai sitten se tarkoittaa kaikkia muita paitsi Hitleriä.

 

Se, miksi mä kuitenkin käyttäisin näistä epäonnistuneista tai epämääräisistä termeistä mielummin fasismia kuin totalitarismia liittyy siihen, että totalitarismikeskustelu on niin kytköksissä siihen kylmän sodan asetelmaan. Sen suurin käyttö on ollut vasemmiston henkistä nujertamista. Kaikki yritykset parantaa maailmaa johtaa terroriin ja helvettiin. Sehän se metaviesti siinä on.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s