LASSE KEINONEN.

Punkalaidun on vajaan kolmen tuhannen ihmisen asuttama tasainen maakaistale Satakunnassa (virallisesti Pirkanmaalla, mutta identiteetit eivät tunne rajoja!). Kunta tunnetaan muun muassa aktiivimallin ihmemaana, mutta kiinnostavampaa on tämän pienen paikkakunnan poliittinen kulttuuri ja tietty ryhmä Facebookissa. Punkalaitumelaisten ehdottomana kohtaamispaikkana on toiminut Esson huoltoaseman poistumisen jälkeen Facebook-ryhmä nimeltä Punkalaitumen Sanomat. Se on karanneiden lemmikki- ja tuotantoeläinten bongaussivuston lisäksi 2 286 jäsenen deliberatiivinen keskustelufoorumi, jossa väitellään, keskustellaan ja kehitetään Punkalaidunta. Ottaen huomioon, että kunnassa asuu n. 2950 asukasta, on kyseisen ryhmän jäsenenä luultavasti hyvin merkittävä osa kuntalaisista.

Kyseistä Facebook-ryhmää ylläpitää Punkalaitumen Sanomat – perinteikäs pienen paikkakunnan paikallislehti – ja sen päätoimittaja. Kyseinen ryhmä on siitä mielenkiintoinen, että keskustelu syntyy siellä niin spontaanisti kuntalaisten omasta toimesta kuin ”virallisen” median tuomana uutisten kautta. Vaikka ryhmä onkin kyseisen julkaisun hallinnoima, siitä on kuitenkin syntynyt kuntalaisten olohuone, paikka, missä koko kunta kohtaa. Ryhmässä tyypillisiä poliittisia keskustelunaiheita ovat esimerkiksi kunnan elinvoiman säilyttäminen, maaseudun autioituminen, kuntaliitokset, kunnan infrastruktuuri ja karanneet eläimet. Ei ehkä siten ole niin kovin yllättävää, että kunnassa valtaa pitää Keskusta (7 paikkaa). Sen lisäksi Perussuomalaisilla/Sinisillä ja Kokoomuksella on viisi paikkaa valtuustossa ja demareilla kolme sekä Vasemmistoliitolla yksi.

Täysin vapaata keskustelu ryhmässä ei kuitenkaan ole, sillä ryhmän säännöissä sanotaan, että

–       ” Punkalaitumen Sanomien Facebook-ryhmä on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ajankohtaisista, mielellään Punkalaitumeen liittyvistä, tapahtumista ja ilmiöistä. Huumori sallitaan mutta asiattomat kommentit poistetaan ylläpitäjän toimesta. Ylläpitäjällä on myös oikeus poistaa asiattomasti käyttäytyvät henkilöt ryhmästä. Ryhmään liittyjän henkilöllisyys tulee myös olla ylläpitäjän tiedossa. — Ilmoitusten julkaiseminen ryhmässä vaatii ylläpitäjän luvan.”        –

 

Kuitenkin keskustelu näyttäisi olevan yleisesti melko vapaata ja asiallista. Toisaalta esimerkiksi eräs sote-keskustelu jouduttiin keskeyttämään:

–       ”Sote-keskusteluun alkoi tulla epäasiallista kommenttia, siksi kommentointi katkaistiin yöksi. Jos se on sensuuria, olkoon sitten. Aamulla selvinpäin voitte jatkaa”      –

Pieniin paikkakuntiin liittyy usein vahvaa yhteisöllisyyttä, joka voi tarkoittaa esimerkiksi naapuriapua, auttamista karanneiden hevosten kiinniottamisessa tai sitä kuuluisaa ”talkoohenkeä”. Ryhmässä kerran eräs mersukuski tiedusteli seuraavaa:

–       ” Me kun ollaan tämmöinen yhteisöllinen pitäjä niin onko jollain lainata semmosta jousenpuristinta mikä tulee jousen sisään että sais mersuun jouset?”

ja vastaukseksi hän sai ”Kysy pasilta.” Häneltä tiedusteltiin myös, etteikö Essolta saisi.

 

Yhteisöllisyydessä ja sen tiiviydessä on kuitenkin varjopuolensa. Kun kaikki tuntevat kaikki, ilman nimiäkin tiedetään kenestä puhutaan. Tämä saattaa asettaa kiihtyneessä keskustelussa vahvaa painetta yksittäisille henkilöille. Muutama vuosi sitten Punkalaitumella puhuttiin paljon paikallisen lukion kohtalosta, kun osa nuorista (kuten allekirjoittanut) hakeutui viereisen kunnan lukioon opiskelemaan. Punkalaitumen lukiossa aloittaa opiskelut vuosittain 7-20 opiskelijaa, joten jo kaksi tai viisi opiskelijaa on suuri menetys koululle. Pienellä paikkakunnalla, joka jo muutenkin taistelee elinvoimastaan, asia on herkkä. Sen lisäksi, että asiasta keskusteltiin Sanomien Facebook-ryhmässä, kirjoitettiin siitä Punkalaitumen Sanomien pääkirjoitukseen sekä mielipidepalstalle useamman kerran. Asiasta jopa painostettiin opiskelijoita hakukeväänä yläasteen oppitunneilla. Syytökset vaihtelivat kunnan ja sen sivistyksen tappamisesta itsekkyyteen ja harhaluuloihin nurmen vihreydestä. Pikkupaikkakunnalla omat valinnat eivät koskaan ole omia valintoja, vaan yhden henkilön valinnat ovat aina kokoaan suurempia, jolloin niinkin pieni päätös kuin mihin lukioon hakeutuu, vaikuttaa aina huomattavasti suurempaan joukkoon ihmisiä. Tällöin henkilökohtaisesta valinnasta tulee helposti koko kylän asia.

Pienillä paikkakunnilla on se poikkeuksellinen piirre, että niissä usein kaikki yhteiskunnan kerrostumat ovat samassa paikassa keskustelemassa yhdessä. Tietysti tällaiset pienet kunnat ovat hyvin homogeenisiä, mutta tietyllä tapaa koulutukseen tai työhön liittyvät erot kapenevat entisestään, lähes näkymättömiksi. Esimerkiksi viime vuonna Punkalaitumella kohua aiheuttanut päätös yksityistää kunnan asumispalvelut sytytti keskusteluja Facebook-ryhmässä, johon osallistui niin työttömiä, maanviljelijöitä, kunnanvaltuutettuja, kansanedustajia, eläkeläisiä, opiskelijoita kuin sairaanhoitajia. Samoissa keskusteluissa tulee ilmi kotiseudun kannatuksen tärkeyden kansanedustajille. Ryhmässä kunnan oman kansanedustajan Martti Mölsän (PS) lisäksi aktiivisesti osallistuu naapurikunnan Ilmari Nurminen (SDP), joka otti vahvasti kantaa asumispalveluiden yksityistämistä vastaan Punkalaitumella. Mölsä syytti keskusteluissa Nurmista vieraan kunnan päätöksiin puuttumisesta, kun taas Nurminen vastasi olevansa alueen kansanedustaja.

 

Sukupolvien väliset kohtaamiset ovat hyvin yleisiä ryhmässä. Etenkin kestoaihe ”kylillä yöllä ajavat mopopojat”, on osoitus tästä:

–       X: ” Hei sinä mopopoika ja automies! llmoitan täten sinulle ja vanhemmillesi että jatkoa seuraa… Nyt on nimittäin hermot menny, kuten yöunetkin jo monena yönä klo 01-02 kun te rälläätte ympäri Liikuntahallia ja pitkin kylänraittia. — Eikö täällä kukaan muu ole suivaantunut tästä pikkuenkeleiden ajoista??”
–       Y: ” — jos meidän kloppi on siellä rälläämässä, niin ilmoitusta mulle, kiitos! Olen kasvattanut jälkikasvuani lauseilla: Aina on näkijä, kun on tekijä. Ja jos uskaltaa tehdä jotain, on uskalletava myös tunnustaa se. –”
–       Z: ” Hyvä se teijän on puhua kun autokortit on ollu taskussa jo pitkän aikaa, mopot pitää meteliä koska ääni on tehoo”
–       Y:n poika: ” Hankkikaa nyt jo elämä ja lakatkaa kitisemästä täällä kun se ei auta asiaa millään tavalla”
–       Å: ” Mopopojista en sen enempää tiedä eikä pärinä kuulu tänne asti, mutta trollaaminen netissä tältä nuorisolta ei ainakaan näytä kovin hyvin onnistuvan.”

 

Ryhmässä on helppo havaita myös toinen hieman poikkeuksellinen ilmiö: kun ryhmään kuuluu lähes koko kunnan kirjo, niin sen työntekijöitä ja valtuutettuja linkitetään silloin tällöin keskusteluihin idealla ”voisitko tehdä tälle jotain”. Kynnys asioiden eteen päin viemiseen pienellä paikkakunnalla on usein minimaalinen, etenkin kun kunnanvaltuustossa istuu lähes aina muutama naapuri, pari entistä opettajaa, koulukaveri, se tyyppi, joka kuskasi sinut ala-asteella kouluun tai talosi remontoija. Luonnollisesti valistunut valtio-oppinut tiedostaa tällaiseen tilanteeseen liittyvät ongelmat, mutta huomionarvoista on kuitenkin se, että tällaisessa tapauksessa lähidemokratia tapahtuu aidosti lähellä. Ryhmää on käytetty myös kuntavaalien aikana esimerkiksi sen tiedustelemiseen, mitä konkreettisia asioita kunnanvaltuutetut ajaisivat ja siihen mikä nousee kunnallisvaaleissa tärkeimmäksi kysymykseksi. Eräs kunnanvaltuutettu on käyttänyt ryhmää suoraan kuntalaisten huolenaiheiden kartoittamiseksi. Parhaimmillaan tällaisessa kontekstissa sosiaalinen media on aidosti demokratian jatke ja sitä vahvistava sekä parantava työkalu. Etenkin näin on silloin, kun tällaiset keskustelut lähtevät käyntiin kuntalaisten itsensä toimesta, ilman virallisen päätöksentekoelimen tuomaa aloitetta.